perjantai 29. kesäkuuta 2012

lämmintä kuin saunassa

Tänään oli hyvä päivä. Se täytyy todeta näin ihan heti tähän alkuun. Parin narinapäivän jälkeen päätin karistaa kaiken negatiivisen karman päältäni, jotta saisin tilaa kaikelle hyvälle ja positiivisuudelle. Niinhän siinä kävikin. Päivä alkoi ihan toisenlaisella moodilla ja heti aamusta aurinkokin paistoi täysin kirkkaalta taivaalta.

Tapasimme tyttöjen kanssa kaupunkiin hiljattain muuttaneen uuden suomalaisäidin ja hänen suloisen tyttärensä ja vietimme todella mukavan päivän yhdessä. Oli jotenkin virkistävää kohdata uusi tuttavuus ja uskon, että tulemme jatkossakin viettämään aikaa yhdessä. On myös hienoa, kun saa tuntea olevansa edes hieman avuksi uudelle expatperheelle. Hyvässä muistissa on nimittäin vielä tuo oma expatelämän alku, kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja välillä vaikeaakin. Silloin tuntui mukavalta, kun sai apua muilta samassa tilanteessa olleilta. Moni asia helpottui, kun sai neuvoja ja vinkkejä, eikä ihan kaikkea tarvinnut käydä läpi sen kuuluisan yrityksen ja erehdyksen kautta. Ihan simppelit käytännön neuvot ovat kullanarvoisia varsinkin maassa, jossa kieli on jotain muuta kuin englanti tai joku muu tuttu kieli. Muistan, että varsinkin alussa puola-suomi-sanakirja oli aarteeni ja usein pelastajanikin. Kannan sitä muuten edelleen satunnaisesti mukanani yllättäviä tilanteita varten.

Tänään lopultakin alkoi loma virallisesti jo 3/4:lle perhettämme. Vanhimmainenkin pukeutui juhlallisesti aamulla mustavalkeaan, niin kuin täällä Puolassa on tapana tehdä aina ensimmäisenä ja viimeisenä koulupäivänä, sekä juhlatilaisuuksissa.  Hän kävi koululla virallisluontoisissa päättäjäisjuhlissa, sai hyvän todistuksen ja on nyt onnellinen, vapaa lomalainen. Tai ei ihan niin vapaa, kun muisti kertoa,  että mitä kaikkia koulutöitä hänen pitää kesälomansa aikanakin tehdä. Extended essey, tuo IB Diploma Programmeen kuuluvaa laaja tutkimustyö ei taida jättää lastani rauhaan kesälläkään. Oona aikoo siis aloittaa kesälomansa ja tutkimustyönsä lukemalla Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan englanniksi. Ei mitään ihan kevyttä kesälukemista, mutta taitaa hänellä muutama kevyempi enkunkielinen pokkarikin onneksi hyllyssä odottaa lukijaansa.

Esalla on vielä kaksi työpäivää ja sitten hänkin jää enemmän kuin ansaitulle kesälomalle. Vuosi on ollut työsarallakin monella tapaa raskas, mutta varmasti antoisa. Heti loman alussa suuntaamme auton nokan kohti Suomea. Esa ei olekaan käynyt siellä sitten viime syksyn. Me muut olemme tehneet pari kiireistä pikavisiittiä, mutta tätä reissua kaikki odottavat todella kovasti. Luulen, että yksi odotetuimmista asioista on sauna (ainakin, jos mieheltäni kysyy). Tänään täällä oli kyllä lämmintä lähes kuin saunassa. Mittari paukkui +34 (varjossa) ja auringossa oleillessa tuntui, että vain vihta puuttui. Tätä ajatellessani voin jo melkein tuntea nenässäni tuon ihanan tuoreen vihdan tuoksun. Lähetänkin nyt ihan tässä ja heti telepaattisesti viestin isälleni, että onhan vihdat tehtynä? Olemme pian tulossa!


torstai 28. kesäkuuta 2012

lisää ärräpäitä

Taidan tosiaan jo olla loman tarpeessa. Tämä Puola tökkii nyt ja pahasti. En meinaa päästä tämän ärtymyksen yli sitten millään. Onneksi ensi tiistaina lähdemme Suomeen ja sitten vielä Italiaan. Saan välillä jotain muutakin elämääni, kun tätä puolaa ja puolalaisia.

Tämän päivän ärtymyksen aiheutti se, kuinka tytärtäni kohdeltiin kun hän meni varaamaan aikaa autokoulun kirjallisten suorittamista varten. Oonalla oli mukanaan puolalainen luokkatoverinsa, joka oli ystävällisesti lupautunut auttamaan asiassa. Oonan ajo-opettaja oli kehotanut ottamaan jonkun puolankielisen avuksi, kun epäili että kyseisessä paikassa ei kukaan puhu englantia. Oona on siis käynyt kaikki tarvittavat teoria- ja ajotunnit ja suorittanut onnistuneesti autokoulun sisäiset teoria- ja ajokokeet, jotka vaaditaan ennen kuin voi mennä tekemään varsinaisia kokeita, jotka läpäistyään saa ajokortin.

No, koko reissu oli alkanut jo lähtökohtaisesti huonosti, kun tiskillä oleva virkailija oli heti todella ikävään ja epäilevään sävyyn kysynyt ja kyseenalaistanut sen, että mitä Oona tekee Puolassa? Ihan kuin asia hänelle edes kuuluisi. Oli kysynyt myös, että kuinka kauan on ollut ja kuinka kauan hän tulee täällä asumaan ja olemaan. Tämä varmasti siksi, että puolan "sääntöjen" mukaan pitää olla puoli vuotta maassa ennen kuin voi autokouluun mennä. Meillähän tämä sääntö kyllä täyttyy ja kaikki tämä on nähtävissä oleskeluluvistamme. Virkailija oli seuraavaksi kyseenalaistanut sen, että onko Oona maassa lainkaan laillisesti? Mur!!!

Puolassa asuessamme saamme puolalaiset henkilötunnukset, joita peseliksi kutsutaan. Kaikki paperit ja tiedot olivat kunnossa, mutta sitten virkailija keksi alkaa epäilemään, että mistä hän tietää jos Oonalla onkin jonkun muun pesel. Millä sen nyt sitten voisi edes omakseen todistaa. Tytöllä oli passi ja oleskelulupa, mutta nekään eivät olleet tätä kiukustunutta virkailijaa vakuuttaneet. Kaiken lisäksi Oonan passi vanhentuu elokuun lopussa ja se olikin sitten seuraava ongelmakohta. Oona oli kyllä ystävällisesti selittänyt, että on juurikin ensi viikolla menossa Suomeen ja hakee silloin tietysti uutta passia. Sekään ei meinannut auttaa. Kaiken lisäksi Oona oli joutunut täyttämään vaikka kuinka monta kaavaketta, joka tosin ei ole mikään yllätys tässä lomakkeiden luvatussa maassa. Lopuksi virkailija oli vielä sanonut, että seuraavalla kerralla Oonan sinne mennessä hänen pitää esittää jonkunlainen todistus siitä, että hän on maassa laillisesti ja uusi passikin pitäisi olla silloin mukana. Muuten ei kuulemma kokeeseen ole asiaa. Eikös oleskelulupa ole juurikin todiste siitä, että maassa ollaan? Uutta passia ei silloin seuraavalla kerralla varmasti vielä ole, kun tämä nykyinenkin on voimassa kuitenkin elokuun loppuun saakka. Sattuneesta syystä passin saaminen kestää Suomessa nyt hieman pidempään, kun juuri tuli voimaan tämä uusi säännös siitä, että lapsi ei saa olla enään vanhempansa passilla. Tämä on kuulemma ruuhkauttanut ja viivästyttänyt uuden passin saamisen.

Virkailija oli toimittanut asiaa yli kahden tunnin ajan ja senkin jälkeen sanonut, että ei oikein ole varma, että voiko Oona osallistua kirjalliseen kokeeseen. Hän oli välillä kadonnut paikalta pitkiksi ajoiksi ja tytöt tietysti kiltisti odottivat. Oonan ystävä oli meinannut hiiltyä hänkin aivan kokonaan ja oli sanonut moneen kertaan, kuinka häntä nolottaa ja hävettää tuollainen jopa rasistiseksi luonnehdittava käytös. Oona oli myös todennut, että juuri tällaisillä hetkillä toivoisi olevansa suomessa.  Lopulta tytöt pääsivät lähtemään ja jonkinlainen aika kirjallisten suorittamiseenkin oli varattuna.

Onneksi Oonalle löytyi keväällä autokoulu, josta löytyi yksi ajo-opettaja, joka pystyi antamaan ajo-opetusta myös englanniksi. Ei ollut ihan helppo prosessi tämä autokoulun etsiminenkään. Autokoulu sujui Oonan osalta todella hyvin ja ajo-opettajalla oli varmasti suuri osuus asiaan. Hän on ollut rento ja mukava Oonalle ja samalla kuitenkin kertonut avoimesti sen, että miten kannattaa toimia ajokokeen aikana edesauttaakseen sitä, että ajokokeen vastaanottaja ajattelisi positiivisesti. Täällä kun ajokokeen läpäisyprosentti ensimmäisellä kerralla on todella alhainen, jotain alle 20% luokkaa. Tähän kuulemma suuresti vaikuttaa se, millaisella tuulella ajokokeen vastaanottaja sattuu ko. päivänä olemaan. Ulkomaalaisen kohdalla läpäisy on sitten jo enemmän kuin tuuria. Surullista mutta totta. Manikyristini muuten kertoi, että hän pääsi läpi vasta kahdeksannella kerralla ja jalkahoitaja samaisesta liikkeestä vasta kymmenennellä kerralla. He ovat kuitenkin puolalaisia. Asiaan vaikuttava tekijä on varmasti myös rahastaminen, kun jokaisen epäonnistumisen jälkeen joutuu ottamaan muutaman ylimääräisen ajotunnin ja tietysti maksamaan jokaisesta ajokokeesta lisää.

Autokoulun suorittaminen on täällä kyllä huomattavasti paljon edullisempaa kuin Suomessa. Hinnaksi tulee  n. 500 euroa. Jos joutuu niitä lisätunteja ottamaan, niin ne eivät onneksi ole kovinkaan kalliita. Hauska yksityiskohta on muuten se, että kaikkien autokoulujen autot ovat Renaut Clio-merkkisiä. Autokoulun auton tunnistaa tuosta katolla olevasta L-kyltistä. Viimeksi täällä asuessamme autot olivat muuten Fiat Pandoja.

Toivotaan, että Oonalla kaikki menee lopulta hyvin. Ja onhan se niin, että mikäli täällä Puolan hurjassa liikenteessä osaa ajaa, niin sitten osaa melkein missä vaan.


tiistai 26. kesäkuuta 2012

sitä sun tätä ja ärräpäitä

Lauantaille olimme saaneet kutsun Unnan puolalaisen korisjoukkueen päättäjäisiin. Niitä vietettiin nyyttäriperiaatteella erään pelaajan kotona. Hulppea talo uima-altaineen sijaitsi melko kaukana kaupungin ulkopuolella. Unna oli pyöritellyt ja paistanut matkaan mukaan kilon lihapullia ja niiden lisukkeeksi oli suomesta tuotuja ruisshipsejä ja dippiä. Angry Birds-namitkin saavuttivat suosion. 

Paikalle päästyämme Unna pulahti iloisena uimaan muiden tyttöjen kanssa ja me istahdimme muiden aikuisten seuraan auringolta suojaan katoksen alle. Yritimme siinä saada aikaiseksi jonkinlaista keskustelua muiden vanhempien kanssa, mutta kerta toisensa jälkeen yritykset karahtivat kiville. Kukaan vanhemmista, siis ei yhtään kukaan osannut, halunnut tai edes suostunut yrittämäänkään olla vuorovaikutuksessa kanssamme. Niin puolalaista, niin puolalaista että kiukuttaa. Ymmärsimme, että kukaan ei puhunut englantia ja ainoastaan yksi äiti puhui hieman saksaa. On niin helppo vetäytyä tuon kielimuurin taakse ja olla edes yrittämättä. Olimme täysin ilmaa muille aikuisille. Tämä on asia, joka yleisimmin kiukuttaa täällä puolassa. Suomalaiset ovat niin paljon huomioonottavaisempia. Yleinen kokemukseni on, että jos seurassa on vaikka vain yksi, joka ei puhu suomea, niin silloin kieli vaihdetaan automaattisesti englanniksi. Mutta ei täällä Puolassa. Ketään ei tuntunut lainkaan häiritsevän se, että olimme ikään kuin ulkopuolisia. Osaamme kuitenkin jonkun verran myös puolaa ja elekieli on yleisesti ymmärretty kieli myös, joten yhdessä olisimme varmasti saaneet jotain aikaan, jos vastapuolella olisi ollut hiukkaakaan halua. 

Tytöt saivat jokainen hienot valokuvista kootut taulut muistoksi tästä pelikaudesta. Unnan ideasta jokainen vielä kirjoitti nimensä taulun takapuolelle ja sitten oli tarjolla suran logolla koristeltu täytekakku. Ja ei kun takaisin uimaan. Unnalla tuntui olevan hauskaa ja hän jäi muiden tyttöjen tavoin sinne myös yökyläilemään. 

Siinä sitten tovin Esan kanssa istuskeltuamme, annettuamme periksi ja harmiteltuamme tilannetta päätimme yksinkertaisesti vain häipyä. Luultavasti lähtömme oli muillekin, kuten myös meille helpotus, vaikka paikalla olomme ei tuntunut ketään liikuttavankaan. 

Tuohon kiukkuiseen olotilaani vaikutti varmasti myös se, että olin juuri edellisenä päivänä tullut hampaita kiristellen takaisin Suomesta Puolaan. Siltikin olen vakaasti sitä mieltä, että vaikka yhteistä kieltä ei juurikaan olisi, niin siltikin voi vuorovaikutuksen saada toimimaan. Hyvä esimerkki tästä on kampaaani, joka ei puhu sanaakaan englantia ja silti saan asiani toimitettua ja keskustelemme omintakeisella puola-englanti-elekieli-sekoituksellamme vaikka mitä. Kyse on vaan tahdosta. 



Murinat sikseen ja muihin juttuihin. Laitan tähän pari kuvaa, jotka näyttävät pienen palan arjestamme. Tuon vihreän puiston läpi kävelen, kun käyn läheisessä vihannes- ja hedelmäkaupassa. Ihan jokainen kerta hämmennyn siitä, että miten edulliseksi tuo ostosreissu tulee. Tämä on yksi Puolan parhaita puolia, josko tuossa edellä tuli vähän nuristuakin.


Lopuksi vielä ruokapaljastus maanantailta: kukkakaaligratiinia ja valkosipuli-yrttiperunoita. Jälkkäriksi kirsikkapiirakkaa. Kotipihan kirsikkapuiden notkuessa marjoista, päätin ensi kertaa kokeilla kirsikkapiiraan tekoa. Hyväähän siitä tuli, kuinkas muuten?


suomenreissu

Tuli tehtyä pikainen visiitti Suomeen yhdessä tyttäreni kanssa vain hieman ennen kun menemme sinne lomailemaan koko perheellä. Visiitin ensisijainen tarkoitus oli kummipoikani Ronin konfirmaatio ja rippijuhlat, mutta ajankohta osui niin sopivasti kohdalleen, että myös Unna pääsi sopivasti samalla neljän päivän leirille Vierumäelle. Viime kesänä järjestettiin ensimmäisen kerran Petteri Koponen Basketball Camp ja Unna osallistui ja tykkäsi leiristä kovasti. Hän ilostui asiasta todella, kun kuuli pääsevänsä leirille tänäkin vuonna. 

Lennähdimme  siis Helsinkiin ja kiireisen aikataulun vuoksi oli järkevintä vuokrata auto lentokentältä. Loman aikana tulikin mittariin yli tuhat kilometriä. Auton penkkiä tuli siis kulutettua huolella. 

Ensin majoituimme ystävälleni Sirpalle. Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja siinä rippijuhlajärjestelyiden lomassa saimme sopivasti päivitettyä myös elämämme tapahtumia. Olen tuntenyt Sirpan jo ihan nuoruudesta lähtien ja tuntuukin uskomattomalta, että hänen vanhin poikansa, minun kummipoikani pääsi jo ripille. Tälläisissä hetkissä sitä erityisesti huomaa ajan juoksun. 

Ronin rippiruusu
Tyttö siis lähti leirille ja olikin niin innokas, että toista yhtä innostunutta saa etsiä...
Pallo kainalossa ensimmäisiin treeneihin.

Unnan leireillessä minä vietin kiireistä, mutta ihanaa aikaa. Ehdin käydä hammaslääkärissä, kesäteatterissa, työpaikalla, ostoksilla ja ystäviä tervehtimässä. Ihmeen paljon sitä saa muutamaan päivään mahtumaan. Reissun ihanin hetki oli, kun sain aamuherätyksen kummipoika Ernestiltä ja kaiken kruunuksi tuo ihanuus vielä kömpi viereeni köllöttelemään ja rupattelemaan hetkeksi. Se oli ihan parhautta <3.

Reissu läheni loppuaan ja noudin innokkaan koristytön leiriltä. Leiri tosin oli hänen mielestään aivan liian lyhyt ja sinne on kuulemma myös ensi vuonna päästävä. Leirin lopuksi maajoukkuepelaajat antoivat nimmarinsa leiriläisille ja pieni palkintojenjakotilaisuuskin pidettiin. 


Huippuhetki taisi olla, kun leirin nimeä kantava Petteri Koponen luovutti Unnalle treenishortsinsa palkinnoksi hyvästä asenteesta koko leirin ajan.


Unnan polvi koki leirillä taasen kovia ja onneksi leirin huoltaja hoiti hommansa esimerkillisesti ja teippasi polven. Kinesioteippaus auttoi kuulemma melko hyvin tuohon Unnan jo vuosia kipuilleeseen Osgood Schlatteriin. Varmuuden vuoksi piti ottaa kuva tuosta teippaustyylistä, josko sitä tarvitsemme myös tulevaisuudessa? Toivottavasti kuitenkin ei.


Suomen miesten koripallomaajoukkue pelaa elokuussa pelin täällä Puolassa Puolan maajoukkuetta vastaan ja Unna lupasi mennä kannustamaan. Ei kyllä tainnut tyttö tietää luvatessaan, että peli pelataan pohjoisen pikkukaupungissa, jonne on meiltä ainakin kuuden tunnin ajomatka. No, mitä sitä ei tekisi lapsensa ja urheilun puolesta. Lupaamme kannustaa äänekkäästi. 


Leirin jälkeen ajelimme Helsinki-Vantaalle, jossa vietimme hotelliyön ennen lentoa kotiin. Juhannustunnelma oli selvästi nousussa ja ruuhkatkin olivat jo melkoiset. Ja kyllä se valoisuus tuntui ihan käsittämättömältä. Aamuviideltä, kun hotellissa heräilimme, oli ihanan aurinkoista ja valoisaa. Täytyy sanoa, että tällä kertaa tuntui todella raskaalta palata Puolaan. Juhannus on kuitenkin aina Juhannus ja siihen liittyy paljon suomalaisia perinteitä. Olisi ollut niin ihanaa jäädä jo Suomeen vaikka tiesimme, että palaamme kotimaisemiin jo parin viikon päästä. Tytöillä on vielä kuun loppuun saakka koulua ja se pitää tietysti hoitaa kunnialla kotiin. Ei hätää, pian tulemme uudelleen ja silloin koko perheellä.

Tienvarsia koristivat kauniit lupiinit.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

huomenna Suomeen

Viimeisiä matkatavaroita tässä Unnan kanssa pakkaillaan ja huomenna suuntaamme aamuyöstä kohti Berliiniä, josta lennämme kahdestaan minilomalle Suomeen. Muu perhe jää pitämään puolankotia pystyssä siksi vajaaksi viikoksi, jonka olemme reissussa. 

Sunnuntaina juhlitaan vanhimman kummipoikamme rippijuhlia ja maanantaina vien Unnan Vierumäelle Petteri Koposen korisleirille. Suuri aika suomenlomastani kuluu siis auton ratin takana, kun suhailen sinne tänne akselila Hki-Hml-Vlk-Vierumäki-Tre-Vierumäki-Hki. Reissuun mahtuu juhlia, mummulaa, kesäteatteria, toista kummipoikaa, ystäviä, hammaslääkäriä ...

Täällä on tänään ollut ihanan aurinkoinen keli ja kirsikoita saisi olla keräämässä joka päivä. Kypsyvät nimittäin siihen tahtiin. Mukavaa viikonloppua kaikille!



tiistai 12. kesäkuuta 2012

eläintarhahupailua

Vierailu Wroclawin elintarhassa oli ohjelmassamme yhdessä ystäväperheen kanssa. Emme olekaan kyseisessä paikassa käyneet sitten edellisen Puolanreissumme. Onneksi sää suosi meitä, vaikka taivasta välillä koristikin mustanpuhuvat pilvet. Eläinlajeja paikassa on melkoisen paljon, mutta keräsin tähän vaan joitakin suosikkejamme. Harmillisesti iso osa eläintarhasta on remontin alla, mutta samalla tietenkin nykyaikaistetaan ja parannetaan eläinten asumuksia ja toisaalta luodaan uusia tiloja uusille lajeille. 


Vaikka eläintarha on kokenut jonkinmoisen muutoksen sitten edellisen vierailumme, kaverimme karhut olivat edelleen kuitenkin samassa paikassa. En tiedä mitä tämän karhukaverin mielessä liikkui, vai oliko käynyt vanhanaikaisesti niin, että joka toiselle kuoppaa kaivaa niin itse siihen lankeaa?


Mangusti oli melkoisen veikeä otus ja näytti ottavan kaiken irti poseeratessaan valokuvaajille. Onkohan tässä se Pumban kaveri Timon?


 Kyllä se on ihan varmasti totta, että apinoiden herkkua ovat banaanit ja muutkin hedelmät. Tuo kiipeilevä veijari muuten kuori hedelmänsä todella näppärästi, ehkä jopa näppärämmin kuin me hieman kehittyneemmät lajitoverit.


Tämä pienenpieni heppavauva vei ainakin heppatyttö Sinin sydämen.


Wrocsun eläintarhassa on varsinkin perheen pienimpiä ilahduttava kotieläinpiha, jossa osa eläimistä kipittelee vapaana ihmisten taputeltavina. Automaatista saa kourallisen pellettejä, joita voi sitten noille innokkaille kavereille syöttää. Jari oli oikein mestariruokkija ja pääskin mm. tuon valkoisen kilipukin kanssa ihan lähikontaktiin. Kilipukki otti hellästi pelletin Jarin hampaista ja määkäisi vielä kiitoksen kaupan päälle. 


Sinikin pääsi lähikuvaan tuon luppakorvaisen, lempeännäköisen kippurasarven kanssa.


Kukahan oikein on tämä mustakielinen otus, joka oikein himoaa tietyn puun lehtiä? Melkoisen pitkä kieli on kaverilla. 


No, sehän on vienokaino kirahvineiti.


Kirahvi on kyllä mielestäni kaunis eläin. Tuo väritys ja kuvitus on mielenkiintoinen. Tässä eläintarhassa kirahvit ovat saaneet kavereikseen seeproja ja valtavia strutseja. Näinköhän ne tulevat hyvin toimeen keskenään?


Jos Jari pääsi jo pussailuetäisyydelle kilipukkirouvan kanssa, niin pitihän sitä charmin riittävyyttä kokeilla myös kirahvineitiin. Charmi ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan innokas kirahvi oli heti valmis.


Niin ja taisi olla siinä määrin valmis, että useampikin kielisuudelma olisi maistunut. Kiihkeää touhua. :) Kativaimo oli kyllä hieman eri mieltä tästä läheisyydestä...;)


lauantai 9. kesäkuuta 2012

euro 2012

Eilen perjantaina alkoivat jalkapallon em-kisat ja myös tämä meidän kaupunkimme, Wroclaw toimii isäntänä alkulohkon peleille. Kaupunki muuttui hetkessä melkoiseksi puna-valkoiseksi hornankattilaksi, kun Puolan kannattajat lähtivät liikkeelle. Pitihän meidän nähdä ihan omin silmin kisahuuman keskus, Rynek, joka oli valjastettu yhdeksi suureksi fanialueeksi. Pienen (eikä ihan pienenkään) työn jälkeen Esa saikin varattua meille aikuisille pöydän ravintola Pod Gryfamista. 

Auton jätimme suosiolla hieman syrjempään ja saimme huomata, että kaupunki tosiaan "kiehui". Kaikki tuntuivat kuitenkin olevan hyvällä fiiliksellä ja jakapallohuligaaneista ei näkynyt jälkeäkään. Jopa poliisit näyttivät avoimesti nauttivan tästä työtehtävästään. Olivat ripustaneen Puola-kaulahuivin poliisiauton koristukseksi. :)


Kaupungin uudelle stadionille mahtuu 42 000 katsojaa ja kuuleman mukaan kisajärjestäjät odottavat kaupungin keskustaan joka päivä 30 000 ihmistä. Ensimmäisenä pelipäivänä tuo määrä varmaankin toteutui jollei jopa ylittynyt. Tunnelma oli huumaava, meteli valtaisa ja Rynek kiehui. Kaikki katsojat eivät mahtuneet viralisille alueille, mutta keinot nähdä peli screeniltä olivat moninaiset. Rynekille oli muuten viritetty kolme jättiscreeniä.



Polska, Polska...
Pääsimme lopulta tungoksen läpi ravintolalle ja hetken jo pelkäsimme, että joutuisimme syömään ulkona terassilla. Melu oli nimittäin niin huumaava, että siinä ei kuullut edes omia ajatuksiaan. Onneksi tarjoilija johdatti meidät ravintolan uumeniin, johon meteli ei kuulunut lainkaan. Tosin viereisessä huoneessa peli tuli myös screeniltä, joten pysyimme ajan tasalla.


Ruoka ja seura oli mitä parhain ja nautimmekin pitkän kaavan mukaan. Jälkkärit olivat herkullisia ja varsinkin Jari taisi myös hieman yllättyä tarjoilijan kannettua suklaakakun hänen eteensä. Kakkupala oli melkoisen kokoinen ja tuhdilla suklaalla kuorrutettu.


Yksi jättiscreeneistä. 
 Pitihän meidän ajaa ruokailun jälkeen stadionin kautta. Siellä oli käynnissä Venäjän ja Tsekin välinen matsi. Stadion oli hienon näköinen iltavalaistuksessaan, vaikka liikkuvasta autosta kuvaaminen olikin hieman haastavaa.


Puolan pöytävuoret

Saimme vihdoin odotettuja vieraita Suomesta, kun Lehdon pesue Pirkkalasta tuli lomalle luoksemme. Luvassa oli kaikenmoista mukavaa puuhaa viikon vierailun varalle. Torstai sattui sopivasti olemaan pyhäpäivä ja mies ja lapsetkin olivat koulupäivän sijaan kotosalla, joten päätimme lähteä ajelemaan Puolan pöytävuorille, Gory Stoloween. Kartanlukijat olivat tehneet ajosuunnitelman ja matka taittuikin ohi kuuluisan Wambiertzycen kuuluisan barokkibasilikan, kohti mutkaisia vuoristoteitä aina Pöytävuorten kansallispuiston "oviaukolle" saakka aivan Tsekin rajan tuntumaan. Edessä oli sitten monen monta rappusta, jotta pääsisimme aina huipulle saakka. 


Rappusia kivutessa oli pakko pitää yksi juomatauko, kun ilmakin oli sopivasti lämmin ja aurinkoinen. Pian saimme esimakua siitä mitä tuleman piti, kun silmiimme kantautui valtaisia kivenlohkareita. Hieman hikisinä ja hengästyneinä pääsimme huipulle ihailemaan mahtavia maisemia ollessamme 919 metrin korkeudessa merenpinnasta.


Valtaisat kivet muodostavat ainutlaatuisen, veistosmaisen kivipuutarhan ja kun lähdetään näköalapaikalta laskeutumaan alaspäin, niin vastassa on melkoinen, salaperäinen kivilabyrintti. Välillä pujahdettiin kapeista, tunnelimaisista kivenkoloista ja välillä taas kiivettiin lähes pystysuoraa seinämää ylöspäin. Melkoista huimapäiden seikkailua.


Mielenkiintoista oli sekin, että tuntui kuin reissullamme olisimme kokeneet monta vuodenaikaa, kun kuumasta ja heteisestä ilmasta siirryttiin kosteaan ja sademetsämaiseen tunnelmaan. Käväisimme myös talven puolella, kun valtaisien lohkareiden välistä löytyi myös lunta.


Seikkailu oli jokaisen hikipisaran arvoinen ja erityiskiitos lapsille, jotka eivät narisseet kertaakaan kuumuudesta, matkan raskaudesta tai muustakaan. Olivat aidon innostuneita ja iloisia seikkailijoita. 

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

discotanssin huumaa

Eilen, lauantaina oli vihdoin pitkään odotettu suuri Discoilta. Wroclawissa vietettiin Discotex Disco Music Festivalia, jossa esiintyjinä oli 70-80-90-luvun discokuninkaita ja -kuningattaria. Olimme sopineet muutaman suomalaisystävän kanssa, että silloin vietetään todellista naisteniltaa ja tanssitaan niin että myöhemmin myös tiedämme tanssineemme.



Konsertti alkoi klo 18 ja olimme paikalla ja henkisesti ja fyysisesti todellakin valmiita jammailemaan sydämmemme kyllyydestä. Fiilis oli korkealla. Paikalla oli myös muutama muukin ja konsertin aloittaja Lou Bega sai yleisön lämpenemään siinä määrin, että kun Boney M valtasi lavan, niin johan yleisö tanssi lähes kannat kattoon. Boney M oli mielestäni ehdottomasti illan paras yhtye ja vielä näin vuosikymmentenkin jälkeen kaikki ovat säilyttäneet äänensä ja laulu kuulosti todella upealta.

Sandra oli illan viimeinen solisti ja ainoa hänen tunnetuksi tekemä kappale, jonka tunnistin oli tuo legendaarinen Maria Magdaleena. Niinhän sitä tämänkin biisin tahdissa teininä tanssitiin, että kaikki rinkiin ja kassit keskelle. Tuli niin nuoruus mieleen.

Konsertin jälkeen emme kai vielä olleet saaneet tanssata tarpeeksi, kun suuntasimme Wrocsun keskustaan. Pienen pizzatauon jälkeen matkamme johti vielä eräälle klubille, jossa tanssi jatkui. Voi siis sanoa, että työpäivän mittaiset tanssit ja näin tuli osoitettua, että kyllä se "vanhakin" vielä jaksaa. Kotona komelta ja siinä vaiheessa jalat jo totisesti tiesivät tanssineensa. Oli kyllä mukavaa ja tällä elää taas pitkään, kuten sanotaan - suosittelen!