tiistai 19. elokuuta 2014

ennen ja jälkeen

Kuusi viikkoa Suomessa lomalla ja aika paljon saimme mökkityömaalla aikaiseksi. Loma ei onneksi ihan kokonaisuudessaan ollut pelkkää rakentamista, vaan olimme myös onnekkaita saadessamme treffata niin paljon läheisiä ja tärkeitä ystäviämme. Suuret kiitokset kaikille, jotka jaksoitte ajaa ja tulla meitä mökille tervehtimään! Mikä mukavinta, saimme rakentamisen lomaan tuikitarpeellista hengähdystaukoa vaihtaa kuulumisia puolin ja toisin meille tärkeiden ihmisten kanssa, joita muuten tulee niin harvoin nähtyä. Mies toki kävi välillä puolanmaalla töissäkin, mutta me tytöt viihdyimme järvimaisemissa ja luonnonhelmassa enemmän tai vähemmän koko lomamme. 

Rakentaminen alkoi omalta ja tyttären osalta huussin maalauksella ja stailauksella. Olimme Puolasta hankkineet Bloomin panelivahaa, jonka käyttöä ja toimivuutta päätimme kokeilla ensin varmuuden vuoksi wc:n seiniin. Tuo mainittu vaha/maali maksaa muuten Puolassa vain kolmasosan siitä, mitä Suomessa. Aiempi ideani farkkuvessasta (farkkuduunausta) siis toteutettiin. Siitä tuli muuten ihan tosi hyvä ja viihtyisäkin. 

Tästä lähdettiin liikkeelle. 

Tähän päädyttiin. 
Ensimmäinen isompi homma uuden mökin kanssa oli huopakaton asennus. Siinä sitä olikin urakkaa kerrakseen. Ilmat olivat harmillisen epävakaiset ja sade pääsikin yllättämään meidät useaan kertaan, jolloin tuli kiire kerätä kamat ja laskeutua alas. Katolla ei kun ole oikein turvallista keikkua sadeilmalla. Kattohan oli kyllä jo lähtökohtaisesti tiivis, kun päällä oli vedenpitävä aluskate, mutta tärkeää oli saada lopullinen huopakate päälle ennen talven tuloa, jotta katto kestää mahdollisen lumitaakan.

Onneksi saimme useana päivänä talkooapua katonrakennukseen, kiitos talkoolaisille! Kahdestaan tehden homma oli kyllä melkoisen raskas ja kiukuttelultakaan ei vältytty. Valmista tuli kuitenkin loppujen lopuksi ja voin sanoa, että ihan hetkeen en haluaisi joutua huopakattoa uudelleen asentamaan.

Ensin päällä vain aluskate. 
Nyt ollaan jo voiton puolella. Viimeistä lapetta viedään. 
Valmis katto ja sille myös kuohuvalla skoolattiin. 
Sisähommissa ensimmäiseksi piti käydä puuttuvan kattopaneloinnin kimppuun. Se olikin melkoista mittausta, sahausta ja naulausta. Vaikeaselkoinen ja monimutkaisen kulmikas katto asettivat tietysti omat haasteensa. Katto kuitenkin valmistui ennätysajassa. 




Naisväen hommaksi valikoitui se helpoin. ;) Maalaushommaa pääsimme kuin pääsimmekin jatkamaan menestyksekkään huussin stailauksen jälkeen. Työn jälki siis tyydytti työnjohtajaa niin, että luottoa riitti. Sisäpinnoista oli tarkoitus maalata kaikki valmiit pinnat; seinät ja katto. Hirsiseinähän on itsessään jo valmista pintaa, mutta minua viehättää enemmän tuon raa'an mäntypinnan sijasta kuultovalkoinen. Se antaa toivomaani valoisuutta ja avaruutta. 

Aloitimme maalausurakan parven katosta ja seinistä ja etenimme sieltä sitten alaspäin.  Korkea tila oli onneksi suhteellisen helppo maalata kun paikalla oli vielä kootut tellingit. Siltikin myönnän, että hieman huimasi kun korkeimmalla kohdalla vaapuin pensselin kanssa viiden metrin korkeudessa heiluvilla ja huterilla tellingeillä. Huh! Kuvat kyllä hieman muuten vääristävät värejä, kun maalauksen jäljiltä valkoinen seinä näyttää melkoisen läikykkäältä. Luonnossa se on kyllä ihan siistin ja hyvän näköinen. Halusin seinistä nimenomaan kuultovalkoisen, niin että puunsyyt vielä näkyvät, en peittävää.  Muutama palkki ja tolppa jäi vielä maalaamatta, mutta se on jatkossa pieni homma. 





Sisämaalauksen jälkeen maalausurakka ei toki ollut lopussa. Oli aika käydä ulkopintojen kimppuun. Siinä sitä hommaa riittikin ja kunhan värinvalinnavaikeuden ja yhden väärän värin jälkeen saimme lopulta sen oikean, niin ei kun suti heilumaan. Tarkoitus oli maalata koko talo hetimiten kahteen kertaan, mutta reilun yhden seinän verran tuosta tavoitteesta jäätiin. Joitakin pieniä kohtia täytyy paikkamaalata tikkaiden avulla vielä ensi kesänä toiseen kertaan.

Maalaukseen lisähaastetta asetti taas liian helteinen ja aurinkoinen sää. Maalin ei ole tietenkään hyvä kuivua liian nopeasti, vaan normaali puolipilvinen ja ei niin kuuma sää olisi kaikkein paras ilma ulkomaalaukseen. Maalaushomma itsessään on myös melkoisen hikistä hommaa kaikkine tellingeillä kiipeilyineen ja keikkumisineen. Vaikeaa, hidasta, sekä myös melkoisen ärsyttävää hommaa oli erityisesti räystäänalusten maalaus. Meillä kun ei ole sellaista yhtenäistä räystäänaluslaudoitusta, vaan räystäänalukset ovat ikäänkuin koteloidut mallit. Tuosta alakuvasta sen hyvin näkeekin, jos tarkkaan katsoo.

Ennen maalipintaa. 
Lopputulos on tässä ja Tikkurilan sävy Poro nimeltään. 
Ikkunanpielien smyygit ja peitelaudat maalasin maantasolla valmiiksi, joten säästyimme ylimääräisiltä seinänsuojaamisilta. Maalattua lautaa oli sitten mukava pätkiä ja lyödä paikoilleen. Heti tuli valmiin ja ryhdikkään näköistä. 



Viimeisellä viikolla tahti vaan kiihtyi ja betoniautokin toi melkoisen läjän kuraa pihaan. Edessä oli vielä eteisen ja kylpyhuoneen valut. Nekin saatiin tehtyä ja nähtäväksi jää onnistuiko kylppärin kaadot niin kuin pitikin. Loppukura kärrättiin rantaan ja siitä tehtiin iso betonilaatta tulevaa uutta laituria varten.

Vaikka mökissä ei vielä kovin valmista olekaan, niin tärkeysjärjestyshän se olla pitää. Ilmalämpöpumppukin siis asennettiin paikoilleen hyvissä ajoin lämmittämään kylminä syksyiltoina ja viilentämään kuumina kesäpäivinä. No, hyvään tarjoukseen on vaan tartuttava.





Vihonviimeisenä isompana työnä oli laittaa ovet paikoilleen ja isä tiivisti ikkunanvälit uretaanilla. Ovet saatiin lukkoon ja nyt ei siis enää tuulekaan sisään. Niin ja terassin katto/parven lattia sai tervapaperin ja eristyksen paikoilleen. Nyt ei enää linnutkaan pääse lentelemään sisälle taloon. 


Jäljelle jäi enää tontin raivausta, tellinkien purkamista ja työkalujen ja varaston järjestely. Isä sai tuikitarpeelliset tellinkinsä ja melkoisen määrän tarpeellisia työkaluja takaisin ja omaan käyttöönsä. Telingit olivat muuten erityisen suureksi avuksi monessa hommassa. Ilman niitä ei olisi maalaushommistakaan tullut juuri mitään. Kiitos isä, joka voisi perustaa vaikka työkaluvuokraamon!

Kun rakennuspaikka saatiin jotakuinkin raivattua, niin vielä piti keskittyä saunamökin talvikuntoon saattamiseen. Huolenaiheenani oli verhojen puute. Pikkumökissä on ikkunoita neljää eri kokoa ja etukäteen olin havitellut löytäväni niihin jonkinlaiset toimivat valmiit laskosverhot. Niitä ei löytynyt ja kummasti opimme muuten myös nukkumaan valoisassa mökissä, johon aamuauringon ensimmäiset säteet kirkkana paistoivat. Verhoja kuitenkin tarvitaan myös ihan siitä syystä, että en halua kenenkään kurkkivan sisälle tyhjään mökkiin. Äitini keksi keinon, joten ostimme alennusmyyntikankaan, jonka hän leikkasi sopivan mittaisiksi verhoiksi ja ompeli käsin kaikki käänteet. Hankimme myös verhotangot ja voila' mökkimme sai verhot ja kukaan satunnainen ohikulkijakaan ei näe sisälle. Kiitos äiti!


Viltit vielä sohvan päälle pölysuojaksi, verhot ikkunoiden eteen,  loppusiivous ja niin oli Suomenlomamme lopuillaan.  Tavarat autoon ja nokka kohti Puolaa. 



Kiitos tästä mahtavasta kesästä kaikille asianosaisille ja erityiskiitos oman perheen nuorille naisille, jotka uurastivat ahkerina ja uhrasivat suuren siivun kesälomastaan mökinrakennukseen!
Onneksi kesä ei ollut ihan pelkkää rakentamista, vaan saimme iltaisin nauttia oman saunan lämmöstä ja uida pulikoituakin tuli niin paljon, että ei aikaisempina vuosina ole uitukaan. Säät onneksi suosivat meitä ja muutenkin Suomen luonto näytti parastaan. See you next summer!


perjantai 15. elokuuta 2014

lisää valokuvaustreeniä

Olemme olleet takaisin kotona Puolassa vasta vajaan viikon ja nyt jo näitä kuvia selaillessa tulee kova ikävä takaisin mökille. Tuota järveä ei vaan kyllästy katsomaan. Työntäyteisen loman aikana en ehtinyt valokuvaamaan ihan niin paljon kuin olin ajatellut, mutta nuo maagisen kauniit illat auringonlaskuineen onnistuin onnekseni tallentamaan. 


Kaunis tyyni järvi peilaa vastarannan kauniina kuvajaisena pintaansa. Tämän allaolevan kuvan onnistuin nappaamaan uudella 70-300 millisellä putkellani kolmijalkaa apuna käyttäen.


Muutamana iltana järven ylle laskeutui usva, joka nousi taianomaisen näköisesti vedestä.




Yhden kuvan ehdin nappaamaan köllötellessäni vaakatasossa riippukeinussa. Uskomattoman sininen taivas ja pitkät männynrungot ovat jotenkin niin suomalaista maisemaa.





Näihin kuviin ja tunnelmiin! :)

keskiviikko 13. elokuuta 2014

potrettikuvausharjoittelua

Suomen lomalla oli aina jossain rakentamisen välissä hetki aikaa trenata myös valokuvausta. Ilmat suosivat, joten valo oli oikeanlainen, vaikkakin haastava. Suomen luontokin inspiroi ja kilpaili kauneudellaan kauniiden tyttärieni rinnalla. Ei varmaan tarvitse mainita, ketkä vei voiton sillä saralla. Opin taas paljon uutta ja innostuin valokuvaamisesta yhä enemmän. Tässä sarja potretteja ja myöhemmin postaan vielä joitakin maisemakuviani. 








Pitihän sitä hieman hassutellakin ja kuvata vesileikkejä...





Valo tosiaan asetti haasteita ja vielä en ihan oppinut sitä toivomallani tavalla hallitsemaan. Vaikka suora aurinko on vaikea, niin pidän silti sen tuomasta tunnelmasta ja väreistä.


Iltakuvaaminen ja auringonlasku on sekin kimurantti ainakin tällaiselle aloittelijalle. Pellonlaita, auringonlasku, tyttö ja rauhallinen tunnelma.



lauantai 2. elokuuta 2014

hommat etenee

Raksahommat etenevät tahdilla joka välillä on ripeä, mutta välillä tuskastuttavan hidas. Huopakaton tekeminen kuului tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Hommaan kului kaikkinensa alusta loppuun kahdeksan päivää. Toki teimme suurimman osan miehen kanssa kahdestaan ja melkein joka päivää varjosti muuten vaan jokin hidastava seikka, kuten esimerkiksi liiallinen kuumuus ja helle tai sitten alinomaiset sadekuurot. Kukahan kumma on muuten suunnitellut/ halunnut tuollaisen mökin, jossa on noin paljon hankalia kattokulmia ja jiirejä, joihin huovan laittaminen oli sitten niin mahdottoman hidasta hommaa. Sitä kun joutui koko ajan leikkaamaan ja sovittelemaan.  Parin viimeisen päivän aikana meinasi jo mieleen hiipiä epätoivo, mutta onneksi isäni tuli hätiin ja lopultakin katto valmistui. Kyllä nyt näyttää komealta! 




Mökki on hiljalleen saanut myös väriä pintaansa. Maalausurakka on ollut enemmän tai vähemmän meidän naisväen homma. Värin valinta ja kaikki siihen liittyvät konkelot olisi ihan oma juttuns, amutta lopulta löysin sitä mitä olin hakemassa. Nyt olen oikein tyytyväinen. Yhdenkin kerroksen maalaamisessa olisi hommaa riittämiin, mutta niinhän se on, että kun ensimmäinen kerta on vedelty, niin sitten ei muuta kuin aloittamaan alusta. Tellingeillä korkeuksissa keikkuminen on siis tullut tutuksi.




Tämän päivän urakkanani oli vuorilautojen maalaus. Parisataa metriä sitä on nyt tullut maalattua ja tietysti kahteen kertaan. Mökki saa kyllä ihan uutta ilmettä, kun ikkunanpielet viimeistellään.



Jotenkin tuossa vuorilautoja maalatessa alkoi mieleen hiipiä kaikenlaisia uusia innovaatioita ja lautakerroksen kuivuessa inspiroiduinkin etsimään koivupöllipinosta sopivia yksilöitä makkarapaikan istuinpölleiksi. Ne saivat myös maalipinnan, joten toivottavasti näin ovat myös paremmin sateenkestäviä.


Toinen innovaationi oli raksalavojen hyötykäyttö. Lavoista tehtyjä pöytiä onkin nähty blogeissa ja sisustusohjelmissa ja nyt meillekin siis tulee sellainen. Ei kun maalipensseli käteen ja sutimaan. Valmista tulee hetkessä ja nyt pöydästä puuttuu enää lasipäällinen. Saa nähdä tuleeko tämä pöytä mökin olohuoneeseen, parvelle vai terassille.

Pitihän sitä sitten vähän ensi kertaa fiilistellä, että miltä tuntuisi istuskella uuden mökin olohuoneessa ja voin sanoa, että kivalta tuntui. Ja kakkukin maistui. :)



Vaikka loma on ollut aikamoista rakentamista, niin ihaninta ovat olleet illat. Sauna on lämmennyt. Ollaan uitu ihan urakalla. Ja jotenkin tuota maisemaa ei vaan kyllästy katselemaan. Luonto on käsittämättömän kaunis varsinkin iltavalaistuksessa.