sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tallinna ja Robbie calling

Ehdimme juurikin saapua kesälomareissultamme kotiin, kun olin jo pakkaamassa kassiani uudelle reissulle. Siskoni yllätti minut täydellisesti, kun oli ostanut minulle synttäriylläriksi lipun Robbie Williamsin Tallinnan keikalle. Sisareni asuu tätä nykyä Viron Tartossa, koska opiskelee siellä eläinlääkäriksi. Hän hallitsee myös eestinkielen, joten matkanteko helpottui siltäkin osin huomattavasti ja taksikuskikin suostui hinnanalennukseen hetimiten. ;)



Lensin tällä kertaa Helsinkiin, kun Outi työskentelee siellä kesän ajan. Hesasta menimme lautalla Tallinnaan ja olihan se jo terminaalissa nähtävissä, että mikä se onkaan suomalaisten matkustajien pääasiallinen Tallinnanvierailun syy. Taisi olla Robbie mielessä muutamalla muullakin.

Edellisestä Tallinnanreissusta olikin vierähtänyt jo monia vuosia. Vaikka kaupunki näytti tutulta, niin silti se näytti jotenkin paremmalta kuin ennen. Paljon oli katukuvaan ilmestynyt upouusia rakennuksia ja muutenkin näytti puhtaammalta ja freesimmältä. Katukuvaa pilasivat ainoastaan juomareissulle lähteneet suomalaisturistit. En kyllä missään muodossa pysty ymmärtämään tuota suomalaisten viinarallia. Se on kaiken lisäksi ihan äärimmäisen noloa katsottavaa. Olen sitä mieltä, että jos alkoholia on juotava ja saatava, niin silloin siihen pitää olla rahaa ilman Tallinnanreissujakin. Eihän se laivamatkaaminenkaan ihan ilmaista ole.

No, takaisin meidän reissuumme...Ilma suosi meitä ihan koko reissun ajan ja olikin aivan ihanaa viettää leppoisaa aikaa ihan kahdestaan siskon kanssa shoppaillen, kaupunkia katsellen ja katukahviloissa kaikessa rauhassa istuen.





Teimme myös muutamia kivoja shoppailulöytöjä. Pellava on Tallinnassa niin edullista, että eihän tältäkään reissulta ilman muutamaa pellavaliinaa selvitty. Löysin ihanat mustat pellavaiset pikkuliinat, jotka ovat mainiot vaikka teekupin aluseksi. Lisäksi pari kaunista keittiöliinaa lähti mukaani Puolaan.
Maininnan arvoinen on eräs pieni putiikki, josta otin tuon alla olevan kuvankin. Putiikki on nimeltään Oma Asi, jonka mainoslause on: little RED HOUSE FULL OF BRIGHT IDEAS. Sitä se juuri olikin. Kaikkea kivaa pientä ja isoakin. Tuotteissa oli aina joku erityinen juttu! Valikoimissa oli koruja, keramiikkaa, kelloja, muistikirjoja ja paljon muuta. Jos haluat kurkata valikoimia, niin putiikin sivuille pääset tästä: Oma Asi
Itse löysin sieltä kerrassaan herttaiset kermakon ja sokerikon, sekä muutaman hauskan muistikirjan perheelle tuliaisiksi.






Pääasiallinen syy Tallinreissuun oli siis Robbie Williamsin konsertti. Lähdimmekin hyvissä ajoin konserttipaikalle, jonne oli odotettavissa 70 000 ihmistä. Tallinnan laululava oli erittäin hyvä konserttipaikka, joka takasi kaikille hyvän näkyvyyden ja sitä myöden huikean tunnelman.
Kuvia tuli otettua ei-niin-hyvällä- kännykameralla vain muutama, kun tunnelma vei mukanaan, niin koko kuvaaminenkin unohtui.

Siskokset odottavalla tunnelmalla. 



Konsertti oli aivan mahtava. Selkävaivoista kärsivä Robbie oli kyllä showmies henkeen ja vereen ja veti koko keikan, kuin mitään selkävaivoja ei olisi ollutkaan. Erikoistehosteet olivat vertaansa vailla ja keikka huipentui mahtavaan ilotulitukseen. Tuon alla olevan linkin kautta pääsee hieman tunnelmaan mukaan.


Suurkiitokset sisarelleni, joka teki syntymäpäivistäni ikimuistoisen! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti