maanantai 6. elokuuta 2012

kaupunkilomailua Firenzessä

Lomareissuumme kuului rennon yhdessäolon ja uimisen lisäksi myös pienessä määrin kaupunkilomailua. Emme voineet olla käyttämättä tilaisuutta hyväksemme, kun Toscanan talomme sijaitsi vain reilun puolen tunnin matkan päässä Firenzestä. Pysäköimme niin lähelle keskustaa, kuin se vain oli mahdollista ja jatkoimme kävellen kohti kuuluisia nähtävyyksiä. 

Ensimmäiseksi eteemme ilmestyi tuo kuuluisa silta, Ponte Vecchio. Silta on ainoa Firenzen silloista, jonka natsit jättivät tuhoamatta perääntyessään kaupungista 1944. 



Ihanaiset aurinkohatuissaan :)

Aurinko lämmitti varsin kuumasti. Liikkeellä oli myös melkoinen määrä muitakin turisteja.  Kaupunki on täynnä historiaa, taidetta, hienoja rakennuksia ja mukavan näköisiä terassiravintoloita. Minne vain kulkeekaan ja katsookaan, niin aina näkee jotain kaunista ja valokuvan arvoista.


Santa Maria del Fiore eli Firenzen Duomo kuuluu kuulemma Italian kolmen suurimman nähtävyyden joukkoon. Suuri se toden totta olikin. Olisimme halunneet vierailla myös kirkon sisällä, mutta pitkälle kiemurteleva jono teki tällä kertaa päätöksen puolestamme. Emme kerta kaikkiaan viitsineet jäädä jonottamaan helteessä, vaan tyydyimme ihailemaan sitä vain ulkopuolelta.


Kaikenlaisten kauppojen näyteikkunat oli stailattu kutsuvan näköisiksi ja vain hiuksenhienosti onnistuimme välttämään herkkukauppoihin astumisen. Joskus on vaan hyvä ihailla etäältä. 


Kaupunki oli todella mielenkiintoinen ja tällä kertaa saimme siitä vain pintaraapaisun. Päätimme kuitenkin varmistaa vierailun sinne myös uudemman kerran ja piipahdimme tästä syystä Il Porcelliinon pakeilla. Kun pronssipossun kultaiseksi kiillottunutta kärsää hieraisee, niin se takaa sen että palaa vielä joskus Firenzeen. 


Iltapäivällä kuumuus kävi jo tukalaksi ja päätimme lähteä takaisin talolle. Autolle palattuamme emme enää ihmetelleet tukalaa ja hikistä oloamme, kun näimme mitä lämpötila näytti.


Toscanan auringon alla

Koko lomapaikkamme oli aivan ihastuttava. Talo sijaitsi viiniviljelysten ja oliivilehtojen keskellä aivan omassa rauhassaan.



Päärynäpuita ja viiniköynnöksiä sekä oliivipuita oli aivan talomme ympäristössä. Päärynöitä tuli maistettuakin, mutta taisivat olla suurimmaksi osaksi vielä raakoja. 


Tilaa oli enemmän kuin tarpeeksi kahdelle perheelle ja uima-allasalue oli varsin mukava sekin. Parasta oli ehkä kuitenkin seura. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa hyviä ystäviä joten "päivitettävää" riitti varsin paljon. 


Uima-allas oli todellakin aivan välttämätön, koska parin ensimmäisen hieman pilvisemmän päivän jälkeen aurinko porotti todella kuumasti. Nautimmekin pulikoinnista monella tapaa; uiden, sukellen, pelaillen, kelluen, allasjumpan muodossa ja hienoja kuviokelluntaesityksiä katsellen. 


Alkuloman pilvisen päivän käytimme tehokkaasti senkin. Ajoimme reilun tunnin matkan Valdichianan Outlet Villageen. Onneksemme outletissa oli myös alennusmyynnit käynnissä ja teimmekin muutaman todella hyvän löydön. Luulen, että perheiden "teinit" olivat myös tyytyväisiä tämän tyyppisestä välipäivästä.



Päivän polskimisten jälkeen illalla oli aikaa ihailla kauniita auringonlaskuja ja keksimmekin uudeksi harrastukseksemme tähtien tuijottelun. Kun pimeys valtasi maiseman, sammutimme kaikki ulkovalaistukset ja uima-altaan valot ja köllähdimme pilkkopimeässä aurikotuoleille katselemaan tähtiä. Niitä oli aivan valtavan paljon ja näimme myös tähdenlentoja. Tämä oli rentouttava harrastus jos mikä.

kohti Italiaa

Suomenloman jälkeen piipahdimme kotona Wrocussa ihan vain pikaisesti. Purimme laukut, pesimme pyykit ja pakkasimme laukut taas uudelleen. Edessä olisi melkoinen määrä autossa istumista, mutta Italia ja Toscanan maisemat siinsivät jo silmissämme. 

Matka sujui joutuisasti ja yhden pysähdyksen taktiikalla kun olimme liikenteessä, niin stoppi osui Saksaan, Lindauhun. Ilma oli tuo Suomessakin enemmän kuin tutuksi tullut sateinen ja hotelliin kirjautumisen jälkeen hurmaavan saaren kiertely vaihtuikin lähipizzeriaan. Vettä tuli kaatamalla vielä pizzatkin syötyämme, joten ei muuta kuin aikaisin nukkumaan. 



Aamulla hyppäsimme taas auton kyytiin ja matka saattoi jatkua. Sade ropisi edelleen, mutta tiesimme, että melko pian maisemat alkaisivat muuttua mahtaviksi vuoristonäkymiksi. Pian jo sininen taivas alkoi näkyä ja sadekin loppui. Tie kapeni ja alkoi mutkittelemaan niin, että rautavatsaisimmatkaan kanssamatkaajamme eivät voineet enää lukea, vaan piti keskittyä maisemien katseluun.

On se sellainen juttu, että koskaan en taida kyllästyä näihin ihaniin vuoristonäkymiin. Miltähän tuntuu niistä ihmisistä, jotka siellä asuvat? Turtuukohan tuohon näkymään niin, että se ei enää joka päivä sykähdytä?


En siis lainkaan lepäillyt autossa vaan kamera oli koko ajan valmiusasemissa, jotta en missaisi yhtään kuvan arvoista näkymää. Hieman haastavaa tosin on tuo valokuvien ottaminen liikkuvasta autosta. Tässä kohtaa täytyy kyllä iloita tästä järjestelmäkamerasta, joka kyllä mahdollistaa haastavissakin olosuhteissa kuvailun.



Sveitsin puolella matkan jatkuttua pitkin moottoritietä saimme jälleen tuta nuo keskieuroopan ruuhkat. Ilman mitään näkyvää syytä autojono mateli välillä erityisen hitaasti ja yhtäkkiä vauhti taasen kiihtyi hetkeksi, kunnes taas etenimme kilpikonnan vauhtia. Lomallahan sitä oltiin, mutta tällä kerralla meillä oli kuitenkin hieman kiire Milanon lentokentälle noutamaan kummityttöä perheemme lomavahvuuteen. Kuin ihmeen kaupalla ajoitus onnistui juurikin niin, että kun Noora soitti koneen laskeuduttua niin samaan aikaan me jo etsimme parkkipaikkaa lentokentältä. Olipas ihana jälleennäkeminen ja olimme niin iloisia saadessamme Nooran perheenjäseneksemme viikon ajaksi.

Muutaman tunnin ajon ja mielenkiintoisen navigoinnin jälkeen pääsimme perille Italian Toscanaan, Reggellon kylässä sijaitsevaan lomapaikkaamme. Ystäväperheemme Heiskat olivat jo asettuneet taloksi ja uima-altaassakin oli jo polskuttelijoita. Loma saattoi alkaa :)




perjantai 20. heinäkuuta 2012

lomatunnelmia vol.3

Kolmas päivitys vielä Suomenreissusta ja sitten siirrytäänkin keskieuroopan tunnelmiin. Isä oli kevään korvalla ostanut veneen, jonka oli saanut sopivasti Juhannuksen aikoihin vesille. Pitihän sitä meidänkin pienelle venereissulle päästä, vaikka ilmoja odottaessa meinasi tulla jo uskonpuute koko veneilyn suhteen. Lopulta säitä uhmaten lähdimme kera Unna ystävän Sannin Vanajavedelle katsastamaan tuota uusinta hankintaa. 

Ilmat eivät aluksi oikein suosineet ja jo laiturista irrottautuminen osoittautui hieman hankalaksi. Aallot olivat sen verran hankalat, että läheisten kivien kanssa piti olla tarkkana. Pääsimme kuitenkin matkaan. 


Tämä on paatti erityisesti minun mieleeni, kun pidän enemmän sellaisesta hitaanpuoleisesta ja rauhallisesta menosta. Pikakiiturit enemmänkin pelottavat kuin viehättävät. Mukavasti matkaa siis taitettiin, vaikka säätila vaihteli rankkasateesta auringonpaisteeseen. Onneksi tässä paatissa ei tarvitse sateellakaan kastua.

Eväät piti tietysti syödä jo heti alkumatkasta ja mikä siinä oikein onkaan, kun aina näin ulkosalla ne maistuvat erityisen hyvältä. Unnalla oli myös pelikortit mukana ja tytöt pelasivatkin innokkaasti ja taisi maisemien katselu jäädä toissijaiseksi.



Sateen hieman tauotessa ja auringon pyrkiessä esiin rantauduimme Sääksmäen Silloille ja poikkesimme Silta-kahvilaan lounaalle. Lenni-lokinpoikanen odottelikin meitä jo laiturilla tulevaksi.


Lounastauon pidettyämme emme lähteneetkään heti paluumatkalle, vaan pitihän meidän pelata koko poppoolla pienimuotoinen korttipeliturnaus. Kukahan se voittaja olikaan? ;)

Korttipelin jälkeen lähdimme putputtelemaan takaisin kotimatkalle ja kun aurinkokin näytti meille vaihteeksi parastaan, niin Unna ja Sanni ottivat ilon irti ja valtasivat nokkapaikat koko paluumatkan ajaksi. Pienessä aallokossa varpaat kuulemma kastuivat ihanasti.

Menomatkan Esa oli tutustunut paattiin ja merikortteihin ja paluumatkalla isä jo uskalsi päästää Esan "puikkoihin". Perille päästiin hymy huulilla ja mukavaa kokemusta rikkaampina!


lomalla Suomessa vol.2

Voi sitä elämän mahtavuutta, kun on onni omistaa niin paljon ihania ystäviä. Tuntui kuin koko loma olisi ollut juhlaa, kun ystäviä tavatessa olo tuntui erityiseltä; kaivatulta ja tervetulleelta. Juhlaa toki mahtui reissuumme ihan oikeastikin kaksien rippijuhlien muodossa, kun siskonpoika ja hyvien ystävien nuorimmainen pääsivät ripille. 

Juhlakalu Kalle, Oona ja puolalainen ystävänsä Kinga, Isä ja siskoni ja siskon/kummipoika Ville. 
Niin ja olihan meillä ihan omalla perheelläkin aihetta juhlaan. Ehdimme kuin ehdimmekin juhlistaa lounaan merkeissä 19. hääpäiväämme ihan kahdestaan. Ensi vuonna sitten ehkä jotain hieman enemmän.


Vaikka lomailu tuntui aika ajoin kiireiseltäkin, niin ystävien tapaaminen on aina yhtä riemullista. Vierailimme Vilppulassa, jossa on aina niin sydämellinen vastaanotto. Kahden urheilijaperheen kohtaamisessa ei vaan voi näköjään välttyä pieneltä hien pintaan tuottavalta urheilusuoritukselta. Tällä kertaa hien pintaan sai pingis.

Pirkkalassa majotuimme oman talomme naapuriin useaksi yöksi. Kiitos Paukkuset! Vaikka etukäteen ajatellen tuntui hieman oudolta joutua katselemaan omaa kotia toisesta perspektiivistä, niin ne murheet hälvenivät onneksi sekunnissa, kun tapasimme naapurit pitkästä aikaa. On aina niin helppo majoittua tutun perheen luokse, kun tuntee itsensä tervetulleeksi.

Toiset Pirkkalanystävät olivat myös järjestäneet meille ihanan rantasaunaillan grillauksineen. En sitten voinut minäkään ihan mammantytöksi jäädä ja uskaltauduin kuin uskaltauduinkin talviturkin kastoon +17 asteisessa Pyhäjärvessä. Hrrrr, oli se kylmää. Kiitos perhe Piippo!


Ystävät ovat elämän suola. Niin se vain on. Meidät otettiin joka puolella vastaan niin kertakaikkisen ihanasti, että tämän reissun jälkeen ikävöimme ystäviämme varmasti hurjasti enemmän. Tai sitten se on niin, että pitkä välimatka ja eri maassa asuminen lähentävät ja lujentavat ystävyyssuhteita. Kaukana olemisella on tietysti nurjat puolensa, kuten se että ei voi olla läsnä ja lähellä näkemässä kummilasten kasvua. Etenkin pienet kummipoikani olivat kasvaneet taasen hurjasti.


Kiireisiin lomapäiviin mahtui kuitenkin myös ripaus rauhaa, nautintoa ja arkeakin. Joudimme kiertelemään kaupungilla, shoppailimme ja söimme tietysti tuttuja, maistuvia makuja.

Kingan viimeisenä iltana pistäydyimme dinnerillä The Grillissä. 
Ei voi kuin kiittää ja kumartaa kauniisti kaikille ystäville ja läheisille, jotka meitä majoittivat tai muuten vaan ottivat luokseen edes pieneksi hetkeksi! Talossamme Puolassa on tunnetusti "avoimet ovet" ja otamme vieraita luoksemme enemmän kuin mielellämme. Tervetuloa vastavierailulle!

torstai 19. heinäkuuta 2012

lomafiiliksiä kotisuomesta vol.1


Suomenlomalla on nyt käyty ja hyvät ovat fiilikset, vaikkakaan ilmat eivät meitä ihan joka hetki suosineetkaan. Kuvista sitä tosin ei juurikaan huomaa, kun sateen sattuessa en viitsinyt kameraa kosteudelle altistaa ja olenkin kuvaillut enimmäkseen poutasäällä. Suomen kesä on arvaamaton ja tällä kerralla se taisi olla sitä erityisesti. Oli outoa, kun välillä paistoi ja ihan hetkessä tummanpuhuvat pilvet tupsahtivat sinisen taivaan tilalle ja saimme rankkasadekuuron niskaamme. 

Mutta alkuun palatakseni...reissu lähti siis liikkeelle kuuden tunnin ajolla Wroclawista Gdyniaan. Gdyniassa yövyimme mahtavassa Sea Towersissa, 16. kerroksessa, josta oli kertakaikkisen huikeat näkymät merelle. 

Aikaisin aamulla lastauduimme autoinemme laivaan ja matka kohti Suomea ja Vuosaarta saattoi alkaa. Finnlinesin laivat eivät tosiaankaan ole luksuslaivoja, vaan pikemminkin rahtilaivoja, mutta onneksemme saimme mukavan nokkahytin, josta oli myöskin mukavat näkymät merelle. Vesi on todellakin se elementti, jota olemme suuresti kaivanneet. Puola kun ei ole "tuhansien järvien maa", kuten Suomi. 



Pääsimme perille ja ensimmäiseksi vierailimme molemmissa mummuloissa. Mummulareissun jälkeen matka jatkui Tampereelle ja majapaikkaamme Lapinniemeen. Kylläpä kaupunki näyttäytyi kauniina ja hetken poissaolon jälkeen on ihmeellistä kuinka "eri silmin" sitä tuttuja paikkoja katselee. Tässä muutamia makupaloja kuvien muodossa.



En lainkaan tiennyt, että Laukontorin laidalle oli ilmestynyt uusi kahvila ja salaattibaari. Hmm, ja harmikseni minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, vaikka kuvasta toisin voisi luulla. ;)



Kesäillan auringonlasku Näsijärvelle on huikaisevan kaunis.




tiistai 3. heinäkuuta 2012

kohti Suomea

No, tänään lomareissumme vol.1 alkoi. Ensin matkaamme Suomeen ja koska lähdemme reissuun autolla, niin tiedossa on takapuolilihasten kestävyyttä koetteleva kuuden tunnin istunto. Aluksi matka vie kohti Puolan pohjoisrannikkoa, Gdyniaa, jossa yövymme. Aamulla jonotamme lautalle, jolla sitten matkaamme vuorokauden, jotta voimme herätä seuraavana aamuna Suomesta, Helsingistä. 

Kaikki tavarat sopivat hienosti matkaan ja olisi sopinut vielä enemmänkin. Vähän kyllä huolettaa, että jos Suomessa onkin kovin kylmää, niin näihin helteisiin tottuneina emme varmastikaan ole pakanneet riittävästi lämmintä mukaan. Onneksi Suomessakin on kauppoja, jos hätätilanne yllättää. ;)


Kuuden tunnin ja yhden viiden minuutin pissatauon jälkeen saavuimme illansuussa Gdyniaan. Meillä oli käynnissä kilpailu, että kuka näkee meren ensimmäiseksi. Vaikka kuinka tiirailimme, niin meri näkyi kunnolla vasta majapaikassamme. Yövymme hienossa huoneistossa, Sea Towerissa, jonka 16. kerroksesta todellakin näkyy meri.


Nyt on jo sen verran nälkä, että illallinen on paikallaan. Sitten ei muuta kuin nukkumaan ja huomenna kohti uusia seikkailuja.