maanantai 23. syyskuuta 2013

mielenmaisemia

Elämä rullaa kovaa kyytiä eteenpäin ja välillä tuntuu, että saa tosissaan keskittyä mukana pysymiseen. Paljon tapahtuu koko ajan ja toisaalta välillä taas tuntuu, että päivät toistavat samaa kaavaa liiankin kanssa. Outoa, eikö totta? Joka päivä pitäisi ehtiä kuntoilemaan ja miettimään myös syömisiään, jotta tämä kunnonkohotusprojektikin jatkaisi kulkuaan. Millään ei viitsisi antaa periksi, kun on niin hyvässä vauhdissa. Jotenkin vaan tämä syksy ja sen tuoma harmaus saa olon laiskemmaksi. Olisi niin mukavaa vaan kääriytyä pehmoiseen vilttiin, sytyttää kynttilä ja unohtua sohvannurkkaan kirjan kera. Silti jokaisen kerran jälkeen kun on saanut itsensä raahattua kuntosalille, on täynnä hyvää, positiivista energiaa. Silloin aina muistaa sen kuinka hyvä on pakottaa itsensä väsymyksestä huolimatta liikkeelle.

Lasten elämä kietoutuu omaan elämään luonnollisesti myös melkoisen tiukasti. Ehkäpä vielä vähän tiukemmin näin, kun asutaan ulkomailla. Ainakin vietämme aikaamme perheellä paljon tiiviimmin yhdessä. Se ei ole mielestäni lainkaan huono juttu, mutta välillä olen huomaavani että tyttäret kaipaavat enemmän myös omaa rauhaa. Ovat tietysti myös siinä iässä, jossa pitääkin saada pitää omat asiat ominaan ja kaikkea ei tarvitsekaan jakaa. Itsenäistyminen on tärkeää. Silti kaikki suuret muutokset, vaikeudet, sopeutumiset uuteen kouluun ja uuteen harrastusjoukkueeseen koskettavat nykyään jotenkin syvemmin. Minulla on selkeästi liikaa aikaa pohtia ja ajatella kaikkea. Suomessa, kun itsekin tein pitkiä työpäiviä, jokainen kulki harrastuksiinsa, teki omia juttujaan ja tapasi kavereitaan enemmän itsenäisesti. Itselläni ei ollut edes aikaa saatika energiaa hallinnoida kaikkea siinä määrin kuin täällä. ;) Täällä suurkaupungissa asuessa on välillä pakon sanelema juttu noutaa koulusta ja kuljettaa harrastuksiin, kun logistiikka asettaa omat haasteensa. Toisaalta luulen, että olen enemmän perillä tytärten elämästä ja mielen liikkeistä, kuin Suomessa olisin. Olen tietysti kiitollinen siitä, että voin pitää heidät lähelläni vielä niin kauan kuin se vaan on mahdollista. Irtautumisen aikakin tulee ennemmin tai myöhemmin.

Jouduin tänä syksynä luopumaan vakituisesta työpaikastani Suomessa. Se otti tietyllä tapaa melkoisen koville, vaikka päätös tänne jäämisestä oli perheen yhteinen. Etusijalle tulevaisuutta pohtiessa asetimme tietenkin lapset ja heidän koulunsa unohtamatta miehen työtä. Haluamme antaa tyttärille parhaat mahdolliset eväät tulevaisuuteen ja uskomme, että kansainvälinen koulu ja kaikki nämä kokemukset, joita täällä saa ovat omiaan kasvattamaan heistä vahvoja, rohkeita ja kansainvälisiä. Kansainvälisyys on kuitenkin tulevaisuutta. Silti omasta työstä luopuminen on mietityttänyt itseäni melkoisesti. Työ on kuitenkin ihmiselle määrittävä tekijä, jonka kautta myös peilaa itseään. Yhteiskunta on luonut vahvan asenteen, jossa työnteko on itsestäänselvyys. Järki tietysti sanoo, että ehtiihän sitä työtä vielä tekemään kymmeniä vuosia ja tästä erityisestä mahdollisuudesta pitää nyt nauttia. Niin nautinkin, mutta aika ajoin iskee tietynlainen yhteisöllisyyden ja haasteiden kaipuu, jota ei kai pysty täyttämään mikään muu kuin työ. Tietysti sitä sortuu joskus myös ajattelemaan sitä, että miten muut ihmiset suhtautuvat ja mitä ajatuksia tämä elämä muissa herättää. Se on tyhmää ja turhaa. Tämähän on minun elämäni eikä kenenkään muun. Onneksi ihanat ystäväni ovat tukenani näinä pohdintojen aikoina. Ystävät ovat muutenkin elämän eliksiiri. Tiedän vahvasti, että vaikka välillä kuluu pitkäkin tovi ilman yhteydenottoa, niin aina kun tarvitsen, hän on siellä.

Nämä asiat mielessäni tekaisin kolme korttia, joista tälläkertaa tuli tällaisia.




7 kommenttia:

  1. Voimia uudenlaisen arjen löytamiseen, kylla se sielta löytyy kun vahan aikaa kuluu. Työ on meille suomalaisille jotenkin hurjan tarkea ja minuutta maarittava tekija, olen ollut yli 2 vuotta pois töista ja kylla tassa muutaman kerran on joutunut miettimaan etta kuinkas tassa nain kavi? Hitaasti alan taas kaantaa aivoja siihen asentoon etta ensi vuonna tahan aikaan olisi löytynyt uusi työ, tama kotona olo aika on ollut hienoa aikaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta Petra! :) Jotenkin se on vaan niin, että työn kautta sitä määrittää itseään. Meneillään on siis selkeästi jonkinsortin identiteettikriisi. Toisaalta, kuinka mahtavaa onkaan kun on ollut mahdollisuus irrottautua siitä kuluttavasta oravanpyörästä. Siitä pitää olla kiitollinen. Nautinnollisia kotonaolon hetkiä sinulle! Ota siitä täysillä kaikki irti. :)

    VastaaPoista
  3. Elämä on kyllä ihan erinlaista ulkomailla ja hyvin perhekeskeistä. Täällä monet naiset ovat kotiäiteinä vaikka mies ei edes hyvin tienaa. Monet ovat niin vanhanaikaisia ja luulevat olevansa jotenkin muita parempia kun eivät "tarvitse" käydä töissä. Minäkin olin pitkään lasten kanssa kotona ja 5 vuotta sitten menin töihin, joskin vain 20-30 tuntia viikossa. Nyt teen vain 20 tuntia ja se on tosi kiva määrä. Pääasia on että pääsee vähän pois kotoa ja ihmisten ilmoille, se tekee terää.

    VastaaPoista
  4. Voi Sanna - kolme vuotta pois "sorvin äärestä" meni ja muistat varmaan keskustelujamme ja juuri näitä pohdintoja -kuka olen ilman työtäni,suomalainen kun määrittää itsensä usein sen duunin kautta.. Kiireinen arki on imaissut mukaansa ja kun olin viikon verran koululla pyörinyt, niin tuntui että en koskaan pois ollutkaan(onko se nyt sitten hyvä vai huono asia,hmm..) Nautiskele rakas ystävä,panosta perheeseesi ja ennen kaikkea itseesi,kyllä arkinen oravanpyörä sitten taas joskus Suomessa pyörähtää käyntin ja heti täydellä teholla. Terveisin hieman väsynyt ystäväsi(onnea on syysloma ;p)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on ystävä, joka ymmärtää <3

      Ihanaa syyslomaa koko teidän pesueelle! Miss U !

      Poista
  5. ps.ihania kortteja.Itse en ole tehnyt YHTÄÄN korttia Suomeen muuton jälkeen,töissä saa askarrellapaskarrella niin paljon(ja kässyt pälle), että vielä ei irtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niiiiiin iloinen, että koukutit mut näiden korttien saloihin. KIITOS! Askartelupaskartelu on antoisaa ja mukavaa puuhaa. Siitä saa välillä myös tärkeitä onnistumisen fiiliksiä, kun satunnaisesti on itsekin tyytyväinen aikaansaannokseensa. Välillä tarvitsisin kyllä sun kultaakinkalliimpia vinkkejä ja neuvoja. ;)

      Poista