keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Yhtä juhlaa

Viime viikko olikin melkoisen ohjelmarikas. Torstaina Wroclawin vanhankaupungin keskustassa, Rynekillä sijaitsevassa City Hallissa vietettiin Wroclawin International Magazinen 1-vuotis syntymäpäiviä. Paikalle oli kutsuttu 300 kutsuvierasta ja useita esiintyjiä. Suuri osa esiintyjistä oli oikeasti kansainvälisiä taiteilijoita. Oli parikin pianistia, oopperalaulaja, äänitaiteilija, espanjalainen laulaja, itämaiset tanssijat ja sitten meidän äitien viuluorkesteri. Tosiasiassahan tuo pikkuorkesteri ja sen korealaiset jäsenet ovat aloittaneet viulunsoiton vuosi sitten, joten hyvinkin alkutaipaleella harrastuksessa vielä ollaan. Korealaiset äidit ovat kyllä kulttuurillensa sopien määrätietoisia harjoittelijoita, joten soitanta oli sikäli ihan "mukiinmenevää" (mistähän tuokin sanonta lienee saanut alkunsa)? Pianonsäestyksen ja minun soolo-osuuksien kera soitto kuulosti ihan hyvältä. Saimme ainakin suurelta yleisöltä takuuvarmat sympatiapisteet. Hellyyttävää oli, miten nuo korealaiset kumartelivat ja ylistivät ja kiittivät minua siitä, että olin tullut "pelastamaan heidät" liittymällä joukkoon. Jouduin myös todella tekemään työtä tsempatessani heitä ennen esitystä, kun epätoivo meinasi iskeä ihan toden teolla. Yksi kiirehti vessaan juuri ennen meidän lavalle astumistamme ja toinen valahti valkoiseksi jännittäessään niin kovasti. Esiintyminen oli heille siis ihan ensimmäinen kerta ja moni ilmoitti, että ei ollut juuri edellisenä yönä saanut unta silmään pelätessään niin paljon.  Miten ylpeitä ja onnellisia he kaikki olivatkaan hyvin menneen esityksen jälkeen.

Kuusi korealaista + minä + puolalainen opettaja, joka säesti pianolla. 

Koko esiintyjäkaarti kukitettiin konsertin päätteeksi.
 Laitan tähän kuvia uusista sisustustarroista, joita vähän innostuin tilailemaan puolalaisesta nettifirmasta. Kaikki ovat melko suurikokoisia ja hinnaksi tuli postikulujen kera n. 50 euroa. Niin ja postipoika toi ne suoraan kotiovelle.

Tämä löysi paikkansa makkarista sängyn päältä. 

Tämä tarra sijaitsee ruokailutilan seinällä ja on
aika suurikokoinen, vaikka kuvasta kokoa ei pysty näkemäänkään.

Mielestäni kuvat sopivat hyvin meidän valkoisille seinillemme. Seinäpinta-alaa riittää, joten jotain piti keksiä.  Onhan meillä myös joitakin tauluja, mutta ne kaikki eivät ole vielä oikein löytäneet paikkojansa. Haluan olla varma niiden sijoittelusta, jotta vältymme turhilta rei'iltä kiviseinissä.

Tämä löytyy rappukäytävästä. 

Tämä viimeinen sijoitettiin rappukäytävään, kun se tuntui kaipaavan jotain katseenvangitsijaa kolkoille seinilleen. Siitä voi sitten tarpeen vaatiessa tarkastaa miten huomenta sanotaan 35:llä eri kielellä.

Lauantaina sitten vietimme meillä kotona tupaantuliaisia, jonne olimme kutsuneet kaikki kaupungissa olevat suomalaisperheet ja lisäksi kolme yksittäistä suomalaismiestä, jotka ovat täällä projektitöissä. Huvittavaa on, että täällä tällä hetkellä olevat suomalaiset työskentelevät kaikki samassa firmassa. Miehet siis erityisesti tuntevat toisensa. Yksi perheistä ei päässyt tulemaan päällekäisten juhlien vuoksi, mutta meitä oli lopulta paikalla 10 aikuista ja 7 lasta.

Tarjottavaksi olin suunnitellut kylmän salaattipöydän, joka mahdollisti hyvin vieraiden hieman eriaikaisen saapumisen. Olin tehnyt pasta-lohisalaatin, juustoisen perunasalaatin ja kana-vihersalaatin. Lisäksi olin vääntänyt 100 lihapullaa ja tarjolla oli myös patonkia, viiniä ja olutta. Niin ja myöhemmin illalla keitettiin suomalaiset Presidentti-kahvit ja maisteltiin suklaakakkua.

Juhlissa oli mukavan rento meininki, joka illan myötä yltyi karaokelaulantaan saakka :). Oona oli kehitellyt myös lapsille hieman ajanvietettä aarteenetsinnän merkeissä, joten lapsetkin jaksoivat hienosti meiningissä mukana.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Perjantaissa mennään

Taasen on aika vierähtänyt ja en ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne blogiin. Käväisimme viime viikonloppuna Dresdenissä ja kaupunkihan oli erittäin kaunis ja nähtävää riitti siinä määrin, että sinnehän täytyy mennä vielä uudemman kerran.

Ensimmäiseksi ponkaisimme katsomaan tuota Frauenkirchen kuuluisaa kirkkoa, vaikka välillä tuntuu että  meidän perheen "kirkkokiintiö" on kyllä pitkäksi aikaa täytetty. Sen verran monta kirkkoa on tullut katsastettua. Toisaalta kirkot ovat melkoisia rakennustaiteen mestariteoksia, joita ei vaan lakkaa ihmettelemästä. Frauenkirchen kirkko on alunperin rakennettu 1700-luvun puolivälissä, mutta se tuhoutui täysin maantasalle toisen maailmansodan pommituksissa. Dresden jäi Saksan jaossa kommunistisen Itä-saksan puolelle ja valtion johtajia ei kiinnostanut kirkon uudelleenrakennus, mutta rauniot jätettiin muistuttamaan sodan tuhoisuudesta. Saksojen yhdistymisen jälkeen Dresdeniläiset aloittivat maailmanlaatuisen varojenkeräyksen kirkon uudelleenrakentamisen mahdollistamiseksi. Yli kymmenen vuoden rakennustyön jälkeen kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 2005.

Frauenkirchen ja edustalla Martin Lutherin patsas.

Näkymä kirkkoa vastapäätä.

Harmiksemme perjantaille sattui erittäin kylmä ja viimainen ilma, joten se hieman häiritsi maisemien katselua. Sinnikkäästi kuitenkin kiersimme ja katselimme.

Furstenzug
 Furstenzug on maailman suurin posliinimaalaus, joka esittää melkein kaikki Saksan kuninkaat ja prinssit paraatiunivormuissa, hevosen selässä.

Näkymää Elben rannalta "terassilta" kohti vanhaa kaupunkia. 

Dresdenin kuvataideakatemia. 
Onhan tuo Elbe-joki ihan mahtava näky ja tietysti voi kuvitella, kuinka kesällä on mukava seilata jokilaivoilla. Ehkä sitä pitää vielä kokeilla.

 Kaupunki on myös kuuluisa joulutoristaa, jota jo kovaa vauhtia rakennettiin. Joulutori avautuu 25.11 ja jo nyt kuulimme paikallisten työmiehien tilaavan pienestä kojusta gluchweiniä, paikallista terästettyä glögiä. Taitavat rakennustyöt sitten sujua hieman joutuisammin :).


 Samaisella Dresdenireissulla tapasimme myös Jubilan ja Veran. Heidän perheensä asusti Wroclawissa samaan aikaan kanssamme edellisellä kerralla ja Vera oli Oonan kanssa samalla luokalla. Jubila oli aktiivinen äiti PTA:ssa ja olemme treffanneet myös kahtena keväänä, kun tämä täällä tutuksi tullut äitiporukka on reissannut Suomeen, Ruotsiin ja nyt viimeksi Ranskaan. Schrammin perheellä oli kaunis koti Neustadin puolella ja teet juotuamme Jubila ja Vera johdattivat meidät katsomaan muutamaa paikkaa. Ensin pysähdyimme tutkailemaan käsityöläiskorttelia, jossa talotkin olivat erityisiä. Tässä talossa kannattaa huomio kiinnittää erikoisen näköiseen sadevesijärjestelmään.




 Pitihän sitä muutamassa pikkuputiikissakin pistäytyä. Unna oli iloinen saadessaan kuljettaa perheen koiraa Milaa, joka viimeksi tavatessamme oli vielä ihan pentu.


Lounastimme Veran ja Jubilan kanssa ja pitää vielä mainita, että ainakin tuolla Dresdenissä oli erikoinen tapa kuljettaa myös koiria ihan joka paikkaan mukana. Näimme mm. kauppakeskuksissa paljonkin koiria omistajiensa kanssa ja kun menimme yhdessä lounaalle, niin tuo perheen koira tuli sisälle ravintolaan ja saman tien tarjoilija kiikutti koiralle juomakupin.

Oona ja Vera tuntuivat tulevan heti juttuun kuin vanhat tekijät. Toisaalta he viettivät täällä Puolassa ollessaan tiivistä elämää ja vierailivat toistensa luona ja useinkin. Oonallekin oli varmasti virkistävää päästä jakamaan tuntemuksiaan jonkun muun kuin meidän kanssamme ja tytöt sopivatkin, että näkevät nyt useammin kun kerran olemme täällä. Dresdeniin menee juna ja autollakaan matka ei kestä paljonkaan kahta tuntia pidempään.

Emme myöskään välttyneet shoppailulta ja kerrankin kävi niin, että molemmat tytöt iskivät silmänsä samanlaisiin paitoihin. Mekein tuli riita siitä, että kumpi näki paidan ensin, mutta lopulta tytöt myöntyivät kumpikin ostamaan ne. Onneksi ottivat kuitenkin eriväriset :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Dresdeniä odottaen

Huomenna on torstai ja lähdemme illansuussa viikonloppureissulle Dresdeniin. Kiva juttu! Onkin todella tervetullutta vaihtelua vaihtaa hieman maisemaa, vaikka edes vain muutamaksi päiväksi. Täällä Puolassa on perjantaina itsenäisyyspäivä ja siksi siis vapaapäivä tytöillä kouluista ja tietty Esalla töistä. Ja luonnollisesti kaikki kaupat yms. ovat suljettuina koko päivän. Päätimme hyödyntää tämän "pitkän viikonlopun" ja suuntaamme siis uutta moottoritietä parin tunnin matkan päähän Dresdeniin, Saksaan.

Meillä ei ole reissulle juurikaan mitään erityisiä suunnitelmia. Parasta on vaan ottaa rennosti ja katsella nähtävyyksiä. Oonan kaveri Vera ja minun ystäväni Jubila (Veran äiti) ovat kyllä kutsuneet meitä käymään ja mikäli yhteinen sopiva aika löytyy, niin varmaankin vierailemme heidän luonaan. Tytöille pitäisi löytää uudet koripallokengät, kun molempien vanhoista ovat pohjat jo kuluneet sileiksi. Siinä agendaa tulevalle viikonlopulle.

Täällä on ollut ihanan aurinkoinen ja lämmin alkuviikko. Eilenkin mittari kohosi päivällä +18, vaikka yöt ovat jo viileitä. Maanantaina olin taasen korealaisten äitien orkesteriharjoituksissa, kun ensi viikolla on ihan oikea esiintyminenkin. Soittaminen on ihan mukavaa pitkästä aikaa, vaikkakin sormet tuntuvat "vanhoilta ja kankeilta". Ei se taito kuitenkaan ole minnekään kadonnut, tosin meidän soittamamme kipaleet ovat melkoisen helppoja minulle. Saankin sitten sooloilla ja tehdä omia sovituksia ihan mielin määrin ja sekin on mukavaa. Soittotreenin jälkeen jäin talon emännän pyynnöstä lounaalle ja hän tarjoilikin kaikille itsetekemäänsä kurpitsakeittoa, joka oli höystetty oudoilla, sitkeillä riisipalloilla. Sillä kertaa, vaikka olen yleensä kaikkiruokainen, teki todella vaikeaa saada tuo keitto syödyksi, sen verran oudon makuista se oli. Yleisesti kurpitsakeitto voisi olla hyvääkin, mutta tällä kertaa siihen oli lisätty jotain todella omituisen makuista maustetta. Sitkeästi söin keittoni, mutta kohteliaasti kieltäydyin santsikupillisesta ;).

Eilen lähdin heti aamusta toisen suomalaisäidin, Jonnan kanssa ostosreissulle erääseen kauppakeskukseen. Hämmästys oli suuri, kun Joulu oli saapunut kauppoihin. Täällä se tuntuu senkin tähden oudolta, kun ilma on vielä niin kesäinen ja lämminkin. Toisaalta, jos tarkemmin ajattelee, niin nyt on jo marraskuu ja Jouluun ei ole kovinkaan pitkä aika. Jos nyt olisi kerrankin ajoissa liikkeellä ja hoitaisi kaikki valmistelut siinä määrin ajallaan, että ei sitten tarvitsisi aatonaattona panikoida ;).

Kävin tässä juurikin tuolla yläkerrassa hieman kuntoilemassa ja 40 minuuttia juoksumatolla käveltyäni oli pakko lopettaa, kun jalkapohjaani oli tullut mehevä rakko. Ei kiva juttu ollenkaan. Toiseksi olen ollut huolissani tuosta lonkastani, joka on jo alkuvuodesta diagnosoitu limapussin tulehdukseksi. Vaiva ei tunnu menevän pois, vaikka ennen kesää sain siihen kolme kortisonipiikkiäkin. Nyt on uutena vaivana tullut oikean jalan puutuminen tietyissä asennoissa. Mistähän sekin johtuu? Kävely sen kanssa on yhtä tuskaa, mutta kipeä se on käveli tai ei, joten olen sitten kävellyt. Vartin kävelyn jälkeen kipu kyllä onneksi alkaa hiljalleen turtumaan, mutta illalla kyllä tietää kävelleensä. Nukkuminen on myös vähän tuskallista, kun oikean asennon löytyminen on vaikeaa. Tätäkö se nyt sitten on se vanhaksi tulo? Sitten kaiken kruunuksi etsin vaivasta hieman tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta, joka oli virhe. Siellä ihmiset kertoivat, että vaiva saattaa olla siinä määrin sitkeä, että se voi pysyä vuosiakin. Jotkin ovat käyneet leikkauksessa, mutta siitäkään ei välttämättä ole ollut hyötyä. Tiedä nyt sitten, että mitä pitäisi tehdä? Ei millään viitsisi noita särkylääkkeitäkään koko ajan popsia.

Tänään on Oonan vanhempainilta, johon olemme Esan kanssa menossa. Katsotaan nyt sitten, että mitä siellä kerrotaan ja saamme itsekin antaa koululle palautetta. Niin aiomme tehdä ainakin tuon kielen suhteen. Toivomme, että kaikki lupalaput yms. olisi englanniksi, kun on hieman vaikeutta ymmärtää mihin allekirjoituksensa laittaa, kun eteen tulee täysin puolankielinen paperi. Mielenkiintoista on myös nähdä Oonan opettajat, kun olemme kuulleet Oonalta kuvauksia heistä. Tietysti kiinnostaa myös opettajien arvio siitä, että miten Oona on heidän mielestään pärjännyt ja missä olisi petrattavaa.

Tällaista tänä keskiviikkona :)

tiistai 1. marraskuuta 2011

Syysloma

Esa tuli sitten Suomenreissulta kotiin Puolaan. Tällä kertaa tuli testattua tuo Ruotsin kautta tuleminen. Turusta laivalla yli ja sitten aikaisin aamulla alkoi pitkä ajomatka ensin Ruotsin halki Tanskaan ja siitä sitten Saksaan. Olihan matka todella pitkä, mutta iltamyöhällä Esa saapui perille. Pitihän sitä heti käydä pihassa ihailemassa mun ihkauutta autoa. Se on ihan todella hieno ja merkki on Citroen C4. Aikas hieno on myös tuo panoramakatto. Koeajo piti jättää seuraavaan päivään. 


Väri on se tuttu ja turvallinen "iloisen musta" ja sisustus on vaalea. 



Koeajollehan siitä lähdettiin heti seuraavana aamuna ja täytyy sanoa, että tässä on auto minun makuuni. Täällä Puolassa tuo automaattivaihteisto on ihan todella näppärä keksintö. Auton pieni koko myös helpottaa myös täällä parkkeeraamista.  Me like :).

Esa toi Suomesta tullessaan myös melkoisen määrän kaikkea kaipaamaamme. Äiti oli avustanut ja käynyt ruokakaupassa ja apteekissa, kun Esan aikataulu oli todella kiireinen. Unna oli ehkä iloisin maksalaatikosta, jota oli kovasti ikävöinyt. Saimme myös kuivaruisleipää, suklaata, italianpata-aineksia, buranaa ja bepanthenia. Iloinen yllätys oli myös iso lehtinippu, suolasienet ja hirvenpaisti.

Hieno asia oli myös se, että lopultakin Kettutarhantien koti saa vuokralaiset. On tässä vuokralaisten etsinnässä ollut monenmoista tapahtumaa ja sattumaa, mutta nyt saamme huokaista helpotuksesta.

Tänään tiistaina 1.11 on puolassa Pyhäinmiestenpäivä. Sitä on tosin alettu juhlimaan jo viikoloppuna, kun tienvarret hautausmaiden lähistöillä ovat täyttyneet kukka - ja kynttilämyyjistä. Ruuhkat ovat myös valtaisat. Asumme kaupunginosassa nimeltä Oporow ja tässä lähistöllä on valtaisan suuri hautausmaa. Laitoin kaksi päivää marinoituneen lihan uuniin ja lähdimme koko perheellä kävelylle lähipuiston kautta hautausmaalle.

Läheisen joenvarren kivitaidetta ja pompulapuuksi kutsumamme
misteli. 
Ilma on ollut vielä poikkeuksellisen lämmin, mutta puiden lehdet ovat jo värittyneet ihaniin syksyn väreihin.



Ihana Oona <3

Ihana Unna <3

Tässä näkyy hyvin miten muratti on
levittäytynyt maata pitkin ja
kiipeilee myös puunrunkoa ylös. 

Täällä on paljon suuria puistoja. Nyt pitää mainita myös se, että jos puistoon lähtee kävelylle, näkee suurella todennäköisyydellä siellä myös sauvakävelijöitä. Viimeksi täällä ollessamme sain itse erittäin pitkiä ja kummastuneita katseita osakseni, kun lähdin sauvalenkille. Nyt Nordic walking on täälläkin erittäin suosittua. Useimmilla kuntosaleilla järjestetään myös ryhmäsauvakävelyreissuja. Niin ja niitä sauvoja saa urheiluliikkeistä :)

Jatkoimme matkaamme puiston lävitse ensin katsomaan sota-ajan muistomerkkiä.

Tämä betonimuistomerkki on toisessa maailmansodassa kuolleiden
muistoksi.
Suuri osa, siis lähes kaikki puolalaiset ovat katolilaisia. Vaikka uskonnon merkitys on varsinkin nuorten keskuudessa vähentynyt radikaalisti, niin juuri tällaiset juhlapyhät tuovat uskonnollisuuden voimakkaasti esiin. Kotoa jo katselimme ihmisiä, jotka kävelivät kohti hautausmaata. Heillä oli kaikilla juhlavaatteet päällä. Käsissä oli valtavia kukkaasetelmia ja kynttilöitä. Emme sitten mekään tohtineet ihan tuulipuvuissa kävelylle lähteä, vaan tunsimme tarvetta pukeutua edes vähän soveliaammin.

Kuvaavaa tämän päivän merkityksestä on myös se, että tuo hautausmaan vieressä oleva katu, jota pitkin mekin aina ajamme keskustaan, on kokonaan suljettu.  Poliisit vartioivat kadun molemmissa päissä, jotta autot eivät sitä pitkin pääse ajamaan. Tramit kyllä kulkevat ja on jopa lisätty extravuoroja ja kokonaan uusia reittejä tälle päivälle. Bussit ajavat hautausmaiden luokse tihennetyin aikatauluin ja näkemämme bussit olivat aivan tupaten täynnä ihmisiä. Hautausmaalla ihmiset istuttivat kukkia, sytyttivät kynttilöitä ja siistivät hautoja niin, että jotkut lakaisivat kaikki kuolleet lehdetkin pois haudan läheisyydestä. Krysanteemi oli muten ylivoimaisesti suosituin kukka. Ja mitä isompi, niin sen parempi.


Monien hautojen edustalla oli penkkejä, joille omaiset saattavat
istahtaa pidemmäksikin aikaa.

Halloweenin kunniaksi meidänhän olisi ehdottomasti pitänyt jäädä hautausmaalle aina pimeäntuloon saakka, mutta muistan ystäväni Selinan kertomuksen siitä, kun he perheellä olivat tänä samaisena iltana menneet perheellä ihailemaan hautausmaan kynttilämereä. Hautausmaa vaan sattui olemaan euroopan kolmanneksi suurin ja he onnistuivat sitten eksymään siellä niin, että lopulta kun löysivät ulospääsyportin, niin huomasivat olevansa aivan toisessa päässä valtavaa hautausmaata ja todella kaukana kotoa. Muistaakseni tarina kertoo heidän soittaneen taksin, jotta säästyvät pitkältä takaisinkävelyltä ja taisi lapsista nuorimmainen jo nukahtaakin isänsä syliin tällä kävelyreissulla.

Me matkasimme kotiin jo siis hyvissä ajoin ennen pimeää ja ovelta vastaan tulikin mehevät tuoksut, kun hirvi oli uunissa kypsynyt valmiiksi. Meillä oli aikamoinen herkkuateria ja omenapiirakkaa vielä jälkiruoaksi, nam!

Huomenna Oona jo meneekin kouluun, mutta Unnan loma jatkuu koko viikon. Esalla on myös työpäivä ja saapa nähdä mitä Unnan tekemistä keksimme Unnan kanssa.