sunnuntai 29. tammikuuta 2012

sunnuntain puuhia ja tunnelmia

Sunnuntaiaamu näyttäytyi meille kauniina ja aurinkoisena, joskin melko kylmänä. Pakkasta oli -8, mutta luntahan täällä ei ole oikein nimeksikään. Aurinko toi kummasti sitä kaivattua energiaa ja aamupäivän saldo olikin sata  paistettua pinaattilättyä ja 30 lihapyörykkää. Uusi lättypannu sai kehut ja kiitokset ja tyttäret ensi viikoksi kouluevääksi lättyjä. 

Sunnuntait ovat yleensä mukavia ja leppoisia kotoilupäiviä, mutta iltapäivällä alkoi jo tuntua siltä, että jotain voisi tehdä ja jonnekin voisi mennä. Tytöt eivät innostuneet ylimääräisestä ohjelmasta, joten lähdimme sitten ihan kahdestaan ajelulle, ajatuksena ajella sinne minne "nenä näyttää". Aurinko houkutti minua ottamaan myös kameran matkaan mukaan. 

Puolalaista peltomaisemaa moottoritieltä käsin, lumoavassa valossa. 
Harvemmin sitä tulee moottoritiellä ajellessa valokuvia otettua, mutta aurinko valaisi niin kauniisti ja mielenkiintoiset muodot tuolla uudella vinoköysisillalla innottivat kuvaamaan.



Ajelimme kaupungin pohjoispuolelle, Hala Stulecian alueelle ja yllätykseksemme siellä oli antiikkimarkkinat. Sinnehän piti päästä, vaikkakin olimmekin sitten jo hieman myöhässä liikkeellä, kun myyjät jo pakkailivat tavaroitaan. Tämä on oikeasti paikka, jossa on mahdollista tehdä todellisia löytöjä. Täytyy tulla uudemmankin kerran, kun kuulimme että markkinat ovat samaisessa paikassa joka kuukauden viimeisenä viikonloppuna. 


Osa myyjistä oli pystyttänyt kojunsa ulkosalle, mutta myös tuon hienon rakennuksen sisällä piti piipahtaa. Jotain tietenkin sitten löytyi, mihin silmäni iskin. Myyjä kiiruhti paikalle ja puhui hämmästykseksemme englantia. Kaupat lyötiin lukkoon ja lähdimme markkinoilta kuusi kaunista lasipikaria rikkaampina. Niin, ja hinta jonka myyjä näistä pyysi oli mitätön. En tiedä ovatko pikarit oikeasti minkään arvoisia, mutta mielestäni olivat kauniit. 

Lisää kuvateksti

tiistai 24. tammikuuta 2012

ripaus lunta

Tytär toi nähtävästi Suomesta tullessaan pienen lumisateen tännekin. Lumisade alkoi myöhään eilen illalla ja aamulla vielä saimme nauttia talvisesta ihanuudesta. Hetken maailma oli niin valkoinen, puhdas ja kaunis. Talvi yrittää kai tulla, mutta ei sitten tulekaan. Aamupäivällä pihallamme näytti tältä. Mutta auringon paistaessa yhä vaan kauniimmin alkoi se kuuluisa "räystäät tippuu"-efekti. Nyt eivät tippuneet ainoastaan räystäät, vaan vesitipat lirisivät puiden oksilta ihan kuuluvasti. 


Tuon kaiken kauneuden onnistuin juuri ja juuri tallentamaan kameraani ennen kuin se kaikki oli poissa. Nyt tätä kirjoittaessani puiden oksilta ovat kaikki lumet jo kadonneet ja nurmikkokin taas jo vihertää.



Tänään sain sähköpostia pariltakin ystävältäni. Aloin oikein miettimään että miten hassulta se tuntuukaan, kun tämä bloggailu on tehnyt sen, että ne jotka lukevat blogiani tietävät minun ja meidän elämästämme paljon ja minä taas tiedän ystävieni tämänhetkisestä elämästä paljon vähemmän, jos lainkaan. Kun sitten kirjoittelen ystävilleni esin. s-postia, niin tulee välillä outo tunne että toistan itseäni, kun kerron joistain tapahtumista. Hehän, tai jotkut heistä ovat lukeneet niistä jo blogistani. Toisaalta on outoa myös se kun en yhtään tiedä, että kuka blogiani oikein säännöllisesti lukee? Kenelle siis kertoa asioistamme ja kenelle kertominen on turhaa toistoa? Kaikkea sitä ihminen miettii ;)?

Nyt muuten tänne blogiini pitäisi päästä kommentoimaan, kun löysin asetuksista kohdan jonka pitäisi sallia kommentointi. Olisi siis erittäin kiva saada kommenttia ja sillä keinolla saisin tietooni myös lukijoitani? :)

maanantai 23. tammikuuta 2012

voihan nolous

Rentouttavan viikonlopun jälkeen uusi viikko alkoi jälleen maanantaisella viulutunnilla yhdessä korealaisten äitien kera. Olemme vaihtaneet harjoituspaikkaa, kun tässä lähellä asuva Esther on muuttanut pienempään asuntoon. Hänen miehensä muuten oli täällä LG:n suurin pomo, mutta teki rohkean liikkeen ja irtisanoi itsensä yli kahdenkymmenen vuoden palveluksen jälkeen. Vaimo kertoi, että yht'äkkiä mies oli alkanut puhumaan, että hän on mielestään nyt tehnyt oman panoksensa LG:n hyväksi. Korealaisethan ovat erityisen työteliäitä ja jotain siitä kuvastaa se, että miehet lähtevät töihin noin neljän aikaan aamuyöstä ja palaavat kotiin vasta todella myöhään. Eräät äidit ovat kertoneet, että jotta lapset näkisivät viikolla isäänsä, niin he nousevat neljän aikaan yhteiselle aamupalalle ja menevät sitten takaisin nukkumaan. Melkoisen hullua, vai mitä?

No, Estherin mies teki oman päätöksensä ja mielenkiintoiseksi sen tekee myös se, että mies aikoo pitää yhden vuoden totaalista sapattia. Hän on kuulemma myös melko taitava muusikko ja niin hän yrittääkin löytää jonkun kiertävän orkesterin, joka pestaisi hänet ja toiveissa on kiertää siis muusikkona ympäri Koreaa yhden vuoden ajan. Hän siis aikoo tosiaan "nollata" raskaan työuransa ja nauttia hetken elämästään. Tämän vuoden jälkeen hänellä on kuulemma suunnitelmissa perustaa oma yritys.

Nyt siihen noloon juttuun. Olin siis orkesterissa ja korealaisilla on aina tämän jälkeen tapana pitää pieni yhteinen teehetki. Välillä olen jäänyt teelle, mutta yleensä kiiruhdan takaisin kotiin. Mikäli puolalainen soitonopettaja Beata ei ehdi jäämään teelle, niin tunnen oloni ehkä vähän vaivautuneeksi, koska korealaiset tykkäävät mieluiten keskustella koreaksi keskenään. Tänään soitannan jälkeen minulta sitten kysyttiin, että eihän minulla ole kiire minnekään, koska talon emännän mies on kokannut. No, koska minulla ei ollut mitään kiirettä minnekään lupauduin jäämään. Beatalla oli kiire, joten hän ei tänään ennättänyt jäädä seurustelemaan. Juuri pöydän ääreen päästyämme ovikello soi ja seuraan liittyi kymmenen muutakin korealaista naista. Hämilläni kysyin tilannetta eräältä orkesterilaiselta, joka puhui hieman englantia. Hän sanoi, että koska tänään on uuden vuoden ensimmäinen päivä, niin sen tähden juhlitaan ja seuraan on kutsuttu muitakin. Korealaisista vain pari puhui englantia ja hekin todella huonosti. Kuuntelin siinä sitten suuren pöydän ääressä korealaista keskustelua ymmärtämättä sanaakaan. Tai no jossain kohden kuulin kyllä nimeni mainittavan. Korealaiset eivät oikein osaa olla näissä asioissa samalla tapaa kohteliaita, kuin esim. länsimaalaiset. Meillähän on periaatteena, että jos seurassa on edes yksi ulkomaalainen niin silloin kieli vaihdetaan englantiin, vaikka muut ryhmässä olisisvat suomalaisia.

Tarjolla oli lähes tutun makuisia kermaperunoita. Niitä tarjottiin monenlaisten todella erikoisten mustilla kasviksien ja sienien kera. Perunat olivat ihan ok, mutta ne kasvikset...tietenkin maistelin kohteliaasti joka laatua, mutta en kyllä erikoisemmin pitänyt kerrassaan eksoottisista mauista. Ruokaa tarjottiin tietysti vihreän teen kera ja sitten eteeni tuotiin vielä todella erikoinen riisikakkupötkö, joka oli kuumaa. Sitä kuului kastaa hunajaan ja sitten vaan haukattiin pala pötköstä. Tuo pötkö oli todella mautonta ja sitkeää, jonkinlaisesta riisitaikinasta tehtyä omituisen koostumuksen omaavaa syötävää. Ei siis oikeastaan pahaa, mutta ei kyllä hyvääkään. Onneksi osaan syödä riisipuikoilla, kun tarjolla ei ollut haarukoita tai lusikoita lainkaan. Olisivat kyllä saaneet hyvät naurut jos vielä tuo puikoilla syöminen olisi takellellut.

Heti, kun tuli vähintäänkin mahdollinen tilaisuus, kiitin kauniisti ja poistuin paikalta. Luulen, että hekin olivat yhtä helpottuneita lähdöstäni, kuin minä itsekin. Koko porukka jäi sinne sitten juhlimaan ja minä lähdin kotia kohti. Korealaisilla siis alkoi Lohikäärmeen vuosi.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Oona lähti Suomeen

Tulin juuri takaisin kotiin Wrocsun lentokentältä. Vein Oonan kentälle ja hän jäi sinne ihan yksinään odottamaan lentoa Muncheniin kautta Suomeen. Jännitysmomentin reissulle antaa se, että Munchenissä Oonalla on vain puolen tunnin vaihtoaika toiseen koneeseen. Joten mikäli ensimmäinen kone on myöhässä, niin siinä tapauksessa Oona missaa jatkolentonsa. Asiaa ei lainkaan helpota se, että tänä aamuna herätessämme maa oli valkoinen ja lunta satoi ihan urakalla. On niin moneen kertaan todettu, että mikäli säässä tapahtuu jotain odottamatonta, niin liikenne menee kertaheitolla aivan sekaisin. Toivotaan nyt, että lentoliikenne olisi silti ajallaan!

Oonalla on koulusta kahden viikon talviloma ja hän oli erittäin iloinen ja onnellinen, kun toiveensa Suomeen menosta toteutui. Toivottavasti tytölle tulee mukava viikko ja kaikki menee hyvin?! Vähän kyllä täällä kotipuolessa jännittää tuo ensi kertaa yksin matkustaminen.

Kävin sitten viime lauantaina täyttämässä kansalaivelvollisuuteni ja annoin ääneni presidentinvaalissa. Menin aamusella Jonnan ja Matin kyydillä Wrocsun pohjoispuolella, Volvon tehtailla sijaitsevaan Ruotsin konsulaattiin. Pimpotimme ovikelloa melkoisen tovin ja juuri kun meinasimme luovuttaa, niin rouvashenkilö kipitti avaamaan ovea ja toivotti meidät ihan suomen kielellä tervetulleiksi äänestämään. Paikassa oli myös standissä seisova kyltti, jossa luki Suomen Presidentinvaalien ennakkoäänestys ja nuoli oikeaan suuntaan. Kipitimme tädin perässä pieneen toimistohuoneeseen, jossa äänestys tapahtui. Paikalla ei ollut minkään valtakunnan äänestyskoppia, vaan ehdokkaiden numerot vain seinällä. Siitä sitten vaan numero äänestyslipukkeeseen ja liimalla kuori kiinni ja paketti uurnaan. Kysyin vielä mielenkiinnosta, että oliko äänestäjiä käynyt jo paljonkin? Edellisenä päivänä oli kuulemma käynyt kolme äänestäjää. Katsoin siinä pöydän päällä olevasta listasta, että jotkut Petri, Pekka ja Elsa olivat nuo perjantaina äänestäneet. Olisivatkohan jotain opiskelijoita? No, äänestys tuli hoidettua. Hyvä niin!

Lauantaina kotona päätettiin tyttöjen kanssa pitää kokkausilta. Esa oli vielä Itävallassa ja sunnuntaina oli ystäväni Jubila tulossa Dresdenistä käymään täällä Wroclawissa ja lupasi piipahtaa meilläkin. Tytöt halusivat kovasti tehdä sushia ja niin kävimme kaupassa hankkimassa tarvittavat aineet.

Esivalmistelut on tehty ja itse sushien vääntäminen voi alkaa.

Hyvin sujuu rullaus bambumaton avulla.
Oona aloitti ja Unna seurasi tiiviisti vieressä. Tytöt tekivätkin rullia vuoronperään ja hieman erilaisilla täytteillä. Hyvinhän se onnistui, vaikka tuo ei ihan helppoa olekaan.


Valmista tuli. 

Hyvältä näyttää!

Sitten ei muuta kuin nauttimaan!
Sushien teon lomassa tein marjarahkapiirakan odottamaan sunnuntaita ja Jubilan vierailua. Olen lopultakin löytänyt hyvää rahkaa täältä, vaikka aika monta vikaostosta on tullut tehtyä. Rahka on puolaksi Twarog, mutta tuolla nimikkeellä myydään monenlaista hapanmaitotuotetta ja moni maistuukin enemmän juustomaiselta kuin leivonnaisiin soveltuvalta rahkalta. Onneksi löysin kuitenkin President-merkkisen rahkan, joka oli huippuhyvää.

Jubila tuli sitten sunnuntaina ja oli mukava tavata pitkästä aikaa. Kävimme tosin syksyllä Dresdenissä, jolloin piipahdimme heidänkin kotonaan. Jutustelimme Jubilan kanssa pitkän tovin ja hän kutsui meidät kesän korvalla viikonloppuvisiitille Dresdeniin ja lupasi, että miehensä Marcus grillaa meille maistuvat herkut.

Jubilan lähdettyä Esa hurauttikin lähes saman tien kotiin reissultansa Itävallasta. Reissu oli mennyt hyvin ja ilmat olivat taas suosineet laskijoita. Lunta oli ollut enemmän kuin tarpeeksi, mutta se ei ollut silti onneksi juurikaan vaikeuttanut miesten reissua. Kiva juttu tuo vuosittainen poikien perinne!

perjantai 13. tammikuuta 2012

perjantaipäivitys

Nyt se on sitten tehty! Kyllästyin Joulun jäljiltä itseeni ja tähän kotona yksin kuntoilemiseen ja tänään sitten menin ja otin kuukausikortin Aquaparkin kuntosalilta. Kävin ensin keskiviikkona vähän tunnustelemassa, että olisiko edelliskerrasta tutuksi tullut paikka se oikea, vai pitäisikö uudistua siinäkin suhteessa ja valita uusi. Tässä kaupungissa näitä uusia ja hienoja kuntosaleja riittää.  No, keskiviikkona tuli jotenkin sellainen hyvä tuttuuden tunne, joten päätin että mitä sitä suotta vaihtamaan. Tuolla osaan toimia ja käyttää laitteitakin jo entuudestaan. Siellä muuten näytti olevan muutama sama tuttu ohjaajakin vielä töissä. Tokkopa minua tunnistavat ja muistavat, kun olin viimeksi blondi.

Siivoojan tullessa tänään aamusella, minä puolestani siis lähdin reippaasti kuntoilemaan. Olin saanut houkuteltua tässä lähellä asuvan suomalaisäidin, Jonnan mukaani ja luulen, että hänkin hieman innostui. Viime kerralla Puolassa ollessa kävin salilla ahkerasti Selinan kanssa. Se on aina parempi, jos on joku jonka kanssa mennä yhdessä. Silloin kiusaus olla menemättä ei ole niin suuri ja jos joskus vähän laiskottaakin, niin silloin se toinen voi tsempata liikkeelle. Tykkään minä siellä yksinkin käydä, joten se ei ole mikään ongelma sekään. Silloin vaan laitan "luurit" korville ja kuuntelen jotain menevää ja inspiroivaa musiikkia.

Ei tuo onneksi kovin kallista lystiä täällä ole, kun kuukausikortti maksaa n.30 euroa ja siihen kuuluu myös jumpat, zumbat, pilatekset yms., jos niissä haluaa käydä. Sitten siinä on vielä se hyvä puoli, että halutessaan voi mennä aquaparkin puolelle saunaan. Saunassa ei ole tullutkaan käytyä kohta viiteen kuukauteen. Sitä jo todellakin kaipaa.

Esa on tällä hetkellä jokavuotuisella poikien laskettelureissulla Itävallan St. Antonissa. Hieman jännitti tuo reissuun lähtö, kun siellä on tullut valtaisasti lunta ja lumivyöryiltäkään ei olla vältytty. Korkealla on lunta lähes kuusi metriä ja alhaalla laaksossakin kuulemma kahden metrin paikkeilla. Vannotimme matkaan lähtiöitä pysymään tällä kertaa merkityillä reiteillä, kun lumivyöryvaara on ilmeinen. Ensimmäinen laskupäivä oli kuulemma loistava.  Aurinko paistoi kuvistakin päätellen täysin siniseltä ja pilvettömältä taivaalta.

Esa on kyllä niin reissunsa ansainnut ja muutenkin pienen irtioton työnteosta, joka on ollut melkoista tämän projektin kanssa. Tunnit eivät ole tahtoneet päivässä piisata, kun töitä on ollut todella paljon. Toivottavasti parin kuukauden päästä hieman helpottaa, kun tehtaan pitäisi käynnistyä.

Oonalla alkaa tänään parin viikon talviloma. Hänellähän oli varsin lyhyt joululoma ja puolalaisten koulujen kalenterin kuuluu loma tässä kohden. Keväällä sitten ei muita lomia olekaan pientä pääsiäisbreakiä lukuun ottamatta. Unnalla taasen oli pitkä joululoma ja hän kun on kansainvälisessä koulussa, niin siellä on ihan oma lomakalenterinsa. Unnan hiihtoloma on viikolla kahdeksan, jolloin olemme tulossa Suomeen.

Lisää kuvateksti
Loman alkamisen kunniaksi hain Oonan koulusta ja toimin samalla hieman paparazzina. Näin iloiselta tyttö näytti autoon tullessaan.


Mietimme kovasti, että mitä Oona voisi lomalla touhuta ja taisin jopa ehdottaa jotain pientä reissuakin kahdestaan tehtäväksi. Lopulta hän sitten sai sanottua, että kaikkein mieluisinta olisi reissu Suomeen. Sitten ei muuta kuin lentoja etsimään ja löytyiväthän ne. Tyttö sitten lentelee ihan ensimmäistä kertaa yksikseen Wrocsusta Munchenin kautta Helsinkiin ja takaisin. Ainut jännityksen paikka taitaa olla tuo menomatkan vaihto, kun vaihtoaikaa on vaan puoli tuntia. Toivotaan, että ensimmäinen kone ei ole myöhässä.

Oona on itse luonut ohjelmansa, johon kuuluu yöpymisiä kavereilla, mummulassa ja kummilassa ja aikoo hän vanhaan kouluunkin mennä yhdeksi päiväksi. Tosi kiva, että Oona saa myös tällaisen irtioton arjesta. Jaksaa sitten taas innolla ahertaa koulun eteen, kun on ensin ladannut vähän akkujaan.

Huomenna muuten olemme suomalaisporukassa menossa äänestämään. Äänestysliput tulivat siis tännekin ja meidän on mahdollista käydä äänestämässä tänään tai huomenna Ruotsin konsulaatissa. Pitäähän sitä kansalaisvelvollisuus täyttää, kun ei sentään tarvitse Varsovaan asti lähteä.

Jalkapallon euroopanmestaruuskisoinin on aikaa 148 päivää. Täällä asia alkaa olla yhä enemmän näkyvillä. Kisathan pelataan Puolassa ja Ukrainassa ja Puolan oma joukkue pelaa alkulohkon pelinsä täällä Wroclawissa. Voin vaan kuvitella sitä fiiliksen määrää, kun täällä ollaan nimittäin aika fanaattisia jalkapallon kannattajia. Olisihan se aika hienoa päästä katsomaan edes yksi peli, pelasivat siellä sitten mitkä joukkueet tahansa. Taitaa tuo lippujen hankinta vaan olla melkoisen hankalaa. Unnan koulun liikunnanope mr. Cooper on hoitanut homman hyvin, kun on päässyt vapaaehtoiseksi töihin stadionille kisojen ajaksi. Siihenkin oli melkoinen hakeminen ja karsinta, kun halukkaita tietysti oli melkoisesti.
Pitihän sitä itsekin käydä tuolla kisasivuilla katsastamassa virtuaaliesittely uudesta stadionista ja olihan se upea. Toivottavasti pääsemme jossain kohtaa sinne käymään esim. konserttiin.
http://www.2012.wroc.pl/

Niin, tämä pieni "mainospläjäys" tähän senkin tähden, jos joku vaikka innostuisi tulemaan tänne vierailulle kisojen aikaan. Voisi olla melkoinen elämys ;).

Vielä sellaista piti sanomani että sen verran on maailmankirjat sekaisin, että minäkin olen hurahtanut kahvinjuontiin. Ikinä, koskaan en siis ole tätä ennen kahvia juonut (joskus toki maistanut), mutta nyt löytyi minun kahvisuosikkini. Joulupukki toi meille tällaisen Tassimon nappikahvikoneen. Sillä saa tehtyä monia erilaisia kahveja, kaakaota ja teetäkin. On meinaan erittäin helppoa ja nopeaa. Caramel Macchiato on suosikkini ja tässä kuvassa se juurikin valmistuu.





Ja ei kun nauttimaan, nam!

lauantai 7. tammikuuta 2012

lystilauantai ja ruusukaalipaistosta

Eilisen Loppiaisen jälkeen tänä aamuna tuntui siltä, että nyt pitää lähteä jonnekin ihmisten ilmoille. Olin jo eilen hieman varotellut perhettä siitä, että mieleni tekisi mennä katsastamaan Domarin tarjonta. Domar on Wroclawissa oleva huonekalu-, sisustus-, remontointiliikekeskittymä. Sieltä ostimme viime reissulla valkoisen Bizzartin nahkasohvamme, joka edelleenkin on minun mieleeni. Sitä paitsi laadun huomaa siitä, että kovankaan käytön ;) jälkeen sohva ei ole osoittanut minkäänlaisia lurpsahtamisen merkkejä.

Domarille siis pienistä vastalauseista huolimatta. Sieltähän olisi löytynyt vaikka mitä; todella hienoja hanoja, lavuaareja, saunoja, takkoja, tapetteja yms., vain muutamia mainitakseni. Sitten sieltä löytyi upea senkki, joka olisi juuri omiaan tuohon meidän ruokailuryhmän sivustalle. Sen kaappeihin saisi sopivasti mm. astioita, jotka ovat tällä hetkellä keittiönkaapeissa hieman ahtaasti. Hinta vaan hieman kirpaisi ja toimitusaikakin oli yli kaksi kuukautta. Mutta, oli se hieno.

Jatkoimme sitten matkaa Pasaz Grunwaldzkille, jotta Esa pääsi parturiin. Me tytöt siinä sitten odotellessamme jouduimme hieman shoppailemaan. Oona löysikin hienon laukun ja Unna pinkit farkut ja tunikan. Minä puolestani ostin pari sievän pientä uunivuokaa, joille tulikin kotona heti käyttöä.

Esa tipautti meidät kotiin ja jatkoi vielä matkaansa ruokakauppaan. Pakko tähän nyt heti kirjata muistiin uusi keksimäni resepti. Esa nimittäin toi kaupasta parsakaalin asemesta ruusukaalia, joten päätin sitten keksiä siitä jotain paistosta. Tuli nimittäin melkoisen hyvää.

Keitin ruusukaaleja ja kukkakaalinnuppuja suolalla maustetussa vedessä jotakuinkin 8 minuuttia. Kaalien kiehuessa paistoin pannulla hieman pieniksi leikattua pekonia ja sipulisilppua. Keitetyt kaalit laitoin voideltuun pieneen (siihen uuteen) uunivuokaan ja päälle paistettu pekonisipulisilppu ja myös hieman pilkottua punaista paprikaa. Tulipa kauniit värit. Koko komeuden päälle lisäsin kermaa, johon olin sekoittanut hieman dijonsinappia, rosmariinia ja parmesanraastetta. Vielä hieman parmesanraastetta paistoksen pinnalle ja uuniin 225 asteeseen noin 15 minuutiksi. Nam! Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

perjantai 6. tammikuuta 2012

elämää Joulun jälkeen


Joulupäivänä oli ihan pakko lähteä hieman haukkaamaan raitista ilmaa, vaikka tytöt sitä suuresti kritisoivatkin. Joulupäivä on perinteisesti ollut pyjamapäivä, jolloin yöppärit päällä vaan pelaillaan korttia ja lautapelejä koko päivän. Lähdimme kuitenkin porukalla pienelle happihyppelylle ja suuntasimme tuohon läheiseen puistoon ja kipusimme myös tuolle toisen maailmansodan muistomerkiksi rakennetulle mäelle. 




Mäen päällä on tämä suuri muistomerkki, joka näkyy myös lentokoneeseen tänne laskeutuessa, jos osaa tarkkaan katsoa.


Mäeltä zoomasin meidän talolle ja se onkin tuossa kuvan keskellä. Takana näkyy Sleza vuori, joka on 718 metriä korkea ja erittäin suosittu vaelluspaikka. Sleza sijaitsee noin tunnin matkan päässä Wroclawista.


Piti tähän laittaa vielä kuva meidän talostamme. Tältä siis näytti Jouluna 2011. Lumesta ei tietoakaan ja vasemman puoleinen pensaskin on vielä vihreä ja täynnä oransseja marjoja. Eipähän ole tarvinnut vielä lumitöihin ryhtyä. Meillä ei muuten ole edes lumikolaa, joten siinä suhteessa on kauppareissu tiedossa, jos lunta tulee.

Äidin ja isän loma täällä läheni loppuaan ja onneksi ehdimme kuitenkin yhtenä arkipäivänä Joulun jälkeen hieman ostoksille. Kenkiä lähti heidänkin matkaan, ihan niin kuin monen muunkin täällä käyneen. Löytyipä muutakin mukavaa kotiinviemistä ja kaikki kuitenkin saatiin matkalaukkuihin mahdutettua.

Lähdimme porukalla kohti Berliiniä, josta äiti ja isä lensivät kotiin. Ennen lentokentälle menoa teimme pienen tourin nähden Berliinin kuuluisimmat nähtävyydet.

Lisää kuvateksti
Ensimmäiseksi näköpiiriin ilmaantui Berliinin ehkä tunnetuin maamerkki, Fernsehturm, tuo kuuluisa televisiotorni, joka on 368 metriä korkea. Olisi jonain päivänä mukava päästä käymään myös siellä ihan huipulla, josta luultavasti on melkoisen hyvät näkymät.

Ohitimme myös Checkpoint Charlien, joka oli kuuluisa kuuluisa kylmän sodan symboli, Itä- ja Länsi-Berliinin välinen rajanylityspaikka.  Se edusti monille Itä-Saksalaisille "tietä vapauteen".

Kierrokseen kuului tietysti myös Brandenburgin portti, jonka luona olikin paljon "elämää". Siellä oli paljon turisteja ja jos jonkinmoista esittäjää ja kulkijaa, joista kuvia alla.







Brandenburgin portin läheisyydessä on myös vaikuttava alue, holokaustissa kuolleiden juutalaisten muistomerkki. Muistomerkki koostuu 2711 erikokoisesta kivestä, jotka on sijoitettu ikäänkuin labyrintin muotoon. Se on näkynä melko vaikuttava. 


Niin saattelimme äidin ja isän lentokentälle ja etsimme hotellin, jonka Esa oli meille varannut. Jäimme siis Berliiniin yhdeksi yöksi. Kävimme muuten todella hyvässä italialaisessa ravintolassa syömässä. Suositellaan siis ravintolaa nimeltä trattoria Lungomare. Henkilökunta oli italialaista ja taisi paikassa istuskella paikallinen mafioso, niin kuin tapaan kuuluu. 

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Joulu se tulla jolkotti

Aika on taasen vierähtänyt ja en ole joutanut edes tänne kirjoittelemaan. Totta puhuen en ole viitsinyt edes aloittaa tietäen, että tämä on taasen jonkinmoinen urakka. No, nyt päätin ryhdistäytyä ja kertoa Joulusta ja Uudesta Vuodesta tällä kertaa enemmän kuvin kuin sanoin.

Äiti ja isä siis saapuivat Wroclawiin viettämään Joulua kanssamme, vaikka heti alkumatkasta meinasi tulla hankaluuksia, kun ihan ensimmäinen lento oli peruttu. Kommelluksien jälkeen he sitten saapuivat lopultakin perille. Heti ensimmäisenä iltana menimme tutustumaan joulutoriin ihan koko porukalla.



Vanhan kaupungin keskellä sijaitseva Kaupungintalo, Ratuz näytti komealta
jouluvalaistuksessa.  

Meidän tonttubongarimme löysi ihka uuden tontun. 

Joulukuusi näytti suht samalta kuin
2008 Jouluna. 

Mummu, Isoisä ja tytöt :)

Onneksi isovanhemmat tulivat pari päivää ennen Joulua, niin meillä jäi sopivasti aikaa viimeistellä jouluruoat ja tietysti koristella kuusi. Äiti olikin tuonut mukanaan ainekset niin lanttu-, kuin porkkanalaatikkoonkin ja löytyihän joulupöydästä myös Unnan suosikki, maksalaatikko.

Aatonaattoiltana oli sitten vuorossa kuusen pukeminen. Meillä koristellaan kuusi perinteisesti aina aatonaattoiltana, jotta tontut voivat yöllä hiippailla tuomaan paketit. Komean kuusen oli Esa valinnut ja pienen fiksauksen jälkeen se saatiin mahtumaan olohuoneeseemme.


 Aattoaamuna kuusi sitten näytti tältä, kun oli tainnut tonttu jos toinenkin hiippailla yön pimeinä tunteina.


Aattoiltana ennen jouluateriaamme Esalla oli muuan pieni asia hoidettavana ja niin hän varustautui valeasuun ja käväisi lähistöllä asuvan suomalaisperheen luona. :) 




Mummu ja tytsyt
Esan suoritettua "kansalaisvelvollisuutensa" oli lopultakin aika käydä joulupöytään. Kyllä vatsat jo kurnivatkin ja minä erityisesti odotin eniten lanttulaatikon makua. Jostain kumman syystä täältä Puolasta ei saa lanttua. Eräs suomalainen kävi hakemassa joululanttunsa Saksan puolelta ja muille suomalaisille taisivat lantut tulla postipaketeissa Suomesta.


Seuraavaksi Unna sitten varustautui tarpeellisin apuvälinein tulevaan...Jaksamme aina muistella, kuinka hän ihan pienenä tyttönä eräänä Jouluna ovikellon soidessa ryntäsi ovelle. Siellähän oli Joulupukki, jonka Unna jätti seisomaan ovelle kuin "nalli kalliolle" ja juoksi hakemaan saksia, jotka kädessä sitten kiiruhti uudelleen ovelle ja pyysi Joulupukin peremmälle.


Tällä kertaa Unna sai toimia Tonttuna ja hän hoitikin hommansa suurella ilolla ja antaumuksella.


Välillä piti kurkotella kuusen alle, jotta kaikki lahjat varmasti tulivat jaetuiksi. 
Melkoisen määrän paketteja myös Oona sai vaikka välillä epäilikin, että tokkopa on ollut ihan niin kiltti.


Unna tässä pääsi heti vauhtiin uuden koripallonsa kanssa ja toisessa jalassa hamsteritossu ja toisessa Oonalta saama kenkä ja säärystin. Muodikasta ennen kaikkea.


Joulu oli taasen ihan liian yltäkylläinen, vaikka kyllä se on aina vaan mukava katsella lasten iloa, kun pakettejaan avaavat. Kiitos kaikille Tontuille!