tiistai 19. helmikuuta 2013

Ewelina's kurczaka

Kävin tänään kuukausittaisessa kynsihoidossani ja ihana hoitajani Ewelina kertoi, että oli nähnyt minusta erikoista unta. Unessa Ewelina oli tullut perheensä kanssa Suomeen meille kyläilemään ja olimme tietenkin vaatineet heidän kokeilevan saunaa. Meillä oli unen mukaan kuulemma valtavan suuri sauna ja tietenkin otettuamme kunnon löylyt, piti vielä pulahtaa avantoon. Ewelina oli kokenut melkoisen järkytyksen. Nauroimme asialle yhdessä ja hän paljasti, että pitää meitä suomalaisia melko extreme-kansana. Niin me tietysti olemmekin, mutta samalla kyllä paljasti hänelle, että en ole koskaan kokenut avantouintia ja luultavasti en pitäisi siitä lainkaan. Olen sellainen vilukissa, että menen järveenkin uimaan vasta kun veli on sen +20. 

Siinä kynsihoidon lomassa mietiskelin ääneen, että mitähän ruokaa loihtisin perheelleni tänään. Ajatus oli, että jotain helppoa ja nopeaa. Ewelina antoi tähänkin avun. Tässä tulee resepti, jonka hän minulle kirjoitti:

* 4 piersi z kurczaka
* 2 zupy Knor cebula
* 500 ml smietanki 30%
* 160-180 c 30 do 40 min

ja sama suomeksi:

* 4 kanan rintaleikettä (pilkottuna pitkittäin kolmeen osaan)
* 2 Knorrin ranskalaista sipulikeittopussia
* 500 ml kermaa

* kanat laitetaan lasiseen uunivuokaan
* sekoitetaan sipulikeitot kerman sekaan ja kerma kanojen päälle
* kypsennetään uunissa 160-180 asteessa 30-40 minuuttia
* tarjoillaan esim. basmatiriisin kera

Oli muuten maailman helpointa ja todellakin maistuvaa. Lisukkeeksi vain suosikkiamme avokadosalsaa (omaan tapaan) ja tomaattia. Tästä tuli uusi koko perheen suosikki. 



Seuraava päivitys kuvien kera tuleekin vasta ensi viikolla. Huomenna lähden nimittäin nuorimmaisen kanssa kohti Lontoota, jossa lomailemme viisi päivää yhdessä hyvän ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa. Äiti-tytär-reissua siis luvassa.

maanantai 18. helmikuuta 2013

salmiakinhimo

Piti ihan tarkistaa, että kuinka paljon salmiakkia tästä huushollista oikein löytyy. Löytyyhän sitä. Ihme ja kumma, että nämä ovat säilyneet ja välttäneet parempiin suihin joutumisen. Koska itse olen ollut jo jonkin aikaa namilakossa, niin jotenkin nämä herkut kuuluvat aina välillä huutelevan nimeäni tuolta kaapin perukoilta. Muita herkkuja en niin kaipaakaan, mutta salmiakki - herkuista herkuin. Onneksi täältä Puolasta ei sitä saa, niin nämä Suomesta tuodut säilyvät pidempään. Ainahan sitä pitää vähän löytyä, jos ei muuta, niin pahan päivän varalle.  Tällä kertaa pysyn tiukkana ja jään odottamaan sitä "pahaa päivää", jolloin en enää voi kieltäytyä. Mukavaa maanantaita!


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

kokkaushommia

Nyt tulee herkkupostaus, slurps. Itse kun olen yrittänyt herkkuja tässä lähiaikoina vältellä, niin leipomuksetkin ovat jääneet normaalia vähemmälle. Eipähän tule turhia kiusauksia.

Joululahjaksi saatua jätskikonettahan piti tietysti kokeilla ja reseptejä varmasti kehitellään jatkossa, kunhan pääsemme vielä paremmin sinuiksi tämän koneen kanssa. Vanilija- ja suklaajäätelöt meinasivat kyllä kuuleman mukaan viedä kielen mennessään, sen verran maistuvaista oli. Annoksen kruunasivat tuoreet vadelmat. Itse pysyin tiukkana, enkä maistanutkaan, vaikka mieli kyllä teki. Seuraavaksi olisi mukava kokeilla jotain jogurttijäätelöä, kunhan vaan löytäisin hyvän reseptin?



Eräänä päivänä harmaana päätin sitten ilahduttaa perhettäni, kun ystäväni avustuksella olin löytänyt kaupasta filotaikinaa. Filoa käytin hunaja-pähkinä-struudelin tekoon. Tämän herkun kanssa en pysynyt ihan niin tiukkana, vaan maistoin sen pienen ruttuisen päätypalan. Struudeli olisi ehkä kaivannut hieman lisää makeutta, joten ensi kerralla hunajaa voisi lisätä vähän ronskimmalla kädellä. Kai tämäkin kuitenkin melkoisen makoisaa oli, kun palaset pikkuhiljaa mystisesti katosivat kuvun alta.



Tämän päivän leipomus olikin sitten tyttären toive. Toiveena oli mokkapalat,  jotta hän voi viedä niitä kouluunsa huomisen Valentines Dayn kakkumyyntiin. Olen tainnut ennenkin mainita, että jostain syystä mokkapalat ovat tuolla kansainvälisellä koululla tehneet kauppansa aina. Reseptiäkin on saanut jakaa halukkaille. No, onhan ne niin hyviä. Eilen tytär sitten sanoi, että "voisitko äiti tehdä tehdä niitä sun legendaarisia mokkapaloja, kun niitä taas kyseltiin". Tuohan on paras kohteliaisuus, joten pitihän niitä leipoa. Tämännäköisiä tällä kertaa.


Yksi halukas yritti kyllä päästä jaolle, mutta onnksi ehdin ajoissa hätiin. Onneksi vanhemmalle tyttärelle riitti niitä poisleikkattuja reunariekaleita, joten sai hänkin suunsa makeaksi. :)

maanantai 11. helmikuuta 2013

mukavaa, kun on maanantai

Ihan oikeasti on mukavaa, kun on maanantai. Jostain syystä monikaan ei pidä maanantai-päivistä.
Tänäänkin, kuten niin monena maanantaina aiemmin, facebook, tuo sosiaalisen median koukku täyttyi erilaisista maanantaiparjauksista. Osa viesteistä toivotti maanantain alimpaan sinne, osa surkutteli työviikon alkamista, osa parjasi edessä olevaa pitkää viikkoa, ennen seuraavaa viikonloppua jne. Jäin oikein miettimään tätä maanantaiasiaa...

Totta kai ymmärrän sen harmituksen, jonka viikonlopun loppuminen ja uuden työviikon alkaminen joillekin aiheuttaa. Tietenkään en varsinkaan tässä nykyisessä elämäntilanteessani voi tätä kritisoida,  siksi tyydynkin lähinnä vain ihmettelemään asiaa. Maanantaihan tulee aina viikonlopun jälkeen kuitenkin, vaikka kuinka pyristelisi vastaan. 

On ihmisiä (tunnenkin muutaman), joiden viikonloppu tai ainakin sunnuntai saattaa mennä enemmän tai vähemmän pieleen harmitellessa sitä, että voi voi, kun pian on taas maanantai. Näin sitten se viikonloppu hujahtaakin ohi stressatessa ja maanantaita oikein harmituksen tai jopa lievän paniikin kera odottaessa. 

Minulle maanantai on enemmänkin "uuden alku". Viikonlopun tietynlainen rytmittömyys loppuu ja elämä saa rytmin. Toisaalta maanantaina voi taas aloittaa paremman, "uuden" elämän ja tehdä tarpeellinen ryhtiliike oman hyvinvoinnin, etenkin kuntoilun ja syömisten suhteen. Maanantaina olen useinmiten "virtaa täynnä" ja muutenkin kaikenlaisia ideoita tuppaa tietoisuuteen tutkimukseni mukaan maanantaina enemmän kuin muina päivinä. Maanantaisin on myös kokonaisvaltaisesti energisempi olo kodinlaiton, siivousten yms. suhteen. Niin, ja tietty maanantaiaamuisin kokoontuu meidän kansainvälinen viuluorkesterimme, josta on muodostunut tärkeä ja mukava viikon aloitus.

Lopuksi vielä totean, että tämä oli muuten toinen maanantai (silmäoperaation jälkeen), jolloin näen fantastisen hyvin ilman silmälaseja.  Alla kuva, jonka otin itsestäni muistoksi vain pari päivää ennen silmien korjausleikkausta. Hmmm, pidin kyllä silmälaseistani ja mielestäni ne ihan sopivat minulle, mutta kyllä elämä on ihan mahtavaa ilman niitä. Mukavaa ja positiivista maanantaita ja viikon alkua kaikille! :) 



keskiviikko 6. helmikuuta 2013

hyvä(n)näköinen

Ei enää silmälaseja. Ei enää piilolinssejä. Ei enää vahvuuksellisten aurinkolasien kanssa puljaamista. Ei enää miettimistä, että laitanko rillit vai piilarit. Mä siis näen loistavasti ilman mitään apuvälineitä!



Olin viikon lomareissulla Suomessa ja samalla toteutin piiiitkäaikaisen haaveeni silmien taittovirheleikkauksesta. Likinäköiset ja hajataittoiset silmäni laseroitiin ja sain kerralla "lentäjän näön". Näen siis paremmin, kuin mitä edes silmälasit pystyivät huononäköisyyttäni korjaamaan. Olen niin tyytyväinen ja nyt kaduttaa oikeastaan vain se, että miksi ihmeessä en tehnyt tätä jo aikaisemmin. No, ihmisen kai pitää saada oma aikansa miettiä ja sulatella asioita ja pitihän sitä itseään hieman myös rohkaista ja tsempata moiseen jännittävään ja pelottavaankin tekoon.

Huononäköisyyteni oli siis luokkaa -6 joka tarkoittaa, että se vaatii jatkuvaa ja kokoaikaista silmälasien tai piilareiden käyttöä. Olenkin saanut ensimmäiset piilarini jo silloin nuorena 80-luvulla, kun vanhemmat kyllästyivät urheilevan tyttärensä alati rikkinäisiin, venkuloihin ja vääntyneisiin silmälaseihin. Tuohon aikaan piilareiden käyttö oli kyllä hieman erilaista kuin nykyään. Niitä piti puljata useassa eri aineessa, muistaa antaa niille tarvitsemansa proteiinikäsittely ja muutenkin huolehtia niistä aivan eri tavalla kuin nykypäivänä. Hankalaksi ja aikaavieväksi koin piilareiden käytön aika ajoin vielä nytkin ja jos ei muuta niin kallistahan se on ja eikä runsas käyttö voi silmillekään niin terveellistä olla.

Usea ystäväni ja tuttavani oli leikkauttanut silmänsä hyvin tuloksin ja niin aloin minäkin miettimään asiaa yhä vahvemmin. Lopulta mieheni patistelemana rohkaistuin ja varasin leikkausajan ja lentoliput. Nyt moni varmaan ihmettelee, että miksi ihmeessä halusin operaation Suomessa enkä täällä Puolassa, jossa koko homma olisi maksanut ainakin puolet vähemmän. Kyseessä on niin ISO asia, että koin tarpeelliseksi ymmärtää täydellisesti kaiken mistä puhutaan ja voida kysyä ja saada yrrärrettävät ja selkeät vastaukset kaikkiin niihin "miljooniin" kysymyksiin, joita operaatio minussa herätti. Täällä on kuitenkin aina jonkinlainen kielimuuri esteenä ja kun vielä puhutaan erityistä ammattikieltä, jossa käytetään erityistä ammattisanastoa, koin asian täysin mahdottomaksi.  Kun myöskään luottamus tämän maan asiantuntijoidenkaan englanninkielentaitoon ei ole kovinkaan korkealla, niin loppujen lopuksi Suomeen meno oli helppo päätös.

Koko operaatio esitutkimuksineen päivineen vei n. 3 ja puoli tuntia. Olihan se jännittävää ja hieman pelottavaakin. Ehkä olin asian kuitenkin niin loppuun saakka miettinyt, että loppujen lopuksi olin itse tilanteessa aika rauhallisin mielin. Asiaa miettiville voin todeta, että kipeää ei tehnyt missään vaiheessa. Ainoastaan silmien paineistus tuntui hieman oudolta ja epämiellyttävältä. Leikkauksen jälkeen silmät olivat väsyneet ja valonarat, mutta hienosti katselin jo illalla televisiota aurinkolasit päässä hämmästellen samanaikaisesti "uutta näköäni". Seuraava aamu oli käänteentekevä, kun silmät avattuani katselin maailmaa uusin silmin. Leikkauspäivän roskantunne silmistä oli kokonaan kadonnut kuten myöskin valonarkuus. Kuivuutta silmissä toki tuntui, mutta siihenkin auttoi kostutustipat, joita pitääkin näin alkuvaiheessa tiputella silmiin useasti päivässä.

Nyt, muutama päivä leikkauksen jälkeen näkö senkun parantuu. Silmiini leikattiin ns. monovisio-näkö, joka tarkoittaa sitä, että toiseen silmään jätettiin hieman plussaa korjaamaan jo niukasti havaittavissa olevaa ikänäköä. Tämä toimenpide saattaa parhaimmillaan siirtää ikänäköni tulemista, siis sellaista johon lukulaseja tarvitaan, lähes kymmenellä vuodella. Näin leikkauksen jälkeen aivoillani kestää toki hetken tottua ns. eriparisilmiin, mutta nyt jo voin sanoa, että en enää oikeastaan huomaa silmissäni mitään eroa.

Ajan kuluessa vanhat pinttyneet tavat; rillien nostaminen, niiden hamuilu yöpöydältä, tunne, että piilarit pitäisi varmaan ottaa jo pois, jäävät varmasti historiaan. Nyt ne lähinnä huvittavat. Ja se tunne, kun aamulla herää, avaa silmänsä ja näkee kirkkaasti, on ihan parhautta!!!