Ei voi sanoa, että pelkkää lomailua on tämä meidän suomiloma ja mökkeily. Lomasta ei ole yhtä hääpäiväajelua ja dinneriä lukuunottamatta näkynyt kuin pieniä ripauksia. Ne ripaukset ovat olleet ystävien vierailut, jotka ovat juuri sopivasti katkaisseet päivän aherruksen.
Rakentaminen on täyttä työtä ja juuri tänään sitä työtä on taas tehty aamusta asti ja ihan kyllästymiseen saakka. Voi kun nuo kattohuovat kiipeäisivät ja naulautuisivat vaikka ensi yönä ihan itse paikoilleen ja voitaisiin jo siirtyä seuraavaan hommaan. Pah, toiveajattelua.
Suoraa pätkää tekee vielä ihan vauhdikkaasti, mutta kuka ihmeessä on suunnitellut tuon mökin muodon noin monimutkaiseksi, että kattojiirejäkin on useita?! ;) Palahuopien palasteluun kuluu rutkasti aikaa. Toinen aikaavievä osio on jonkinlaisten tellinkien ja telineiden suunnittelu ja paikoilleen asettelu, sekä siirtely. Katto on sen verran jyrkkä, että ilman jalkatukia siellä on mahdoton pysyä. Telineet ovat kyllä varsin mielenkiintoisen näköisiä härpäkkeitä, mutta ovat kuitenkin ajaneet asiansa ja Esa ei ole vielä (koputan puuta) pudonnut. Tuolta ei kyllä ihan oikeasti kannata pudotakaan, kun tiputus on kuitenkin jonkunmoinen ja allakin on jos jonkinlaista telinettä.
Työnjako meillä toimii niin, että minä noudan palahuovat kasalta (painavan pinon kerrallaan), kiipeän tikapuilla ensimmäiselle tasolle, irrotan huovan tausmuovin (siis nypin ne olemattomilla kynnenkärjilläni) ja viskaan huovan katolle. Väliajoilla puolittelen mattopuukolla valmiita puolikkaita ja siivoilen maahan heitettyjä taustamuoveja ja roskia. Esa taiteilee huopapalan käsiinsä, vie sen paikoilleen ja tulee noutamaan uuden, jiirikohdissa palastelee mattopuukolla sopivan kokoisen palan ja sen jälkeen ampuu koko huoparivin kiinni huopanaulaimella. Homma sujuu siis hitaasti, mutta varmasti ja koko ajan saa pelätä toisen puolesta, että milloinka jalka lipeää ja käy huonosti. Itsekin täytyy olla tarkkana heiluvilla tikkailla ja tellingeillä keikkuessa.
En tiedä kuka maan mahti ja valtias kuuli sanattoman huokaukseni "alkaisi edes sataa", kun juuri kun energiat olivat jo vähissä alkoi ropsia sadetta. Sateellahan ei kattohommia kannata tehdä, joten saimme edes hetkellisen, pakotetun tauon. Hyödynsimme sen energiansaantiin ja hiljaisen sateen jatkuessa minä jäin uupuneena saunamökin sohvalle, vaikka Esa ei tietenkään malttanut pysyä hetkeä kauempaa poissa työn touhusta.
Ilma viileni sen verran, että päätin kokeilla saunamökin takkaa ihan ensimmäistä kertaa. Voi, kun Puolassa olen niin lukemattomat kerrat kaivannut elävän tulen loimua ja rätinää. Taidankin jäädä ihailemaan sitä tähän sohvannurkkaan. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti