Viime viikolla Esa kävi työreissulla Barselonassa ja Oona vietti kolme päivää koulun reissulla Jelenia Gorassa. Jouduin siis pärjäämään ihan itsekseni auton kanssa ja kieltämättä ensimmäinen ajokerta pitkästä aikaa jännitti melkoisesti. No, kun sitten pääsin auton rattiin, niin tositoimissa jännityskin hälveni. Liikennekulttuuri on täällä hieman toisenlaista kuin Suomessa. Ensinnäkin ruuhkaa on melkoisesti ja yleinen ajotapa on myös jokseenkin vauhdikkaampaa. Toisaalta täällä käyttäydytään tien päällä myös kohteliaasti, eli annetaan usein kaistaa vaihtavalle myös kiltisti tilaa.
Ensimmäisen kunnon ajelureissuni tein viedessäni Unnaa kaupungin pohjoispuolelle koripallotreeneihin. Hain tytön koulusta ja siitä suoraan navigaattorin opastuksella ajettiin treenipaikalle. Matkaa oli reilusti alle 10 kilometriä, mutta aikaa siihen sain kulumaan 45 minuuttia. Luulen, että navigaattori valitsi minulle kerrassaan kehnon reitin ja matkalle osui vielä melkoiset ruuhkatkin. Onneksi ehdimme ajoissa.
Unna ja Oona molemmat pääsivät paikallisen koripalloseuran riveihin treenaamaan. Joukkueiden taso on huikea ja treenit erittäin vaativia. Koulun ohella harrastaminen on toki vaativaa, mutta molemmat tytöt selkeästi tarvitsevat säännöllisen, kunnon hikiliikunnan tasapainottaakseen henkistä hyvinvointiaan. On hyvä päästä "nollaamaan" aivot rankan koulupäivän jälkeen. Koulunkäynti täällä on selkeästi vaativampaa kuin suomessa, johtuen varmasti suurelta osin kielestä. Unnalle varsinkin päivät ovat raskaita, koska hän on aamukahdeksasta kymmenen yli kolmeen koko ajan ympäristössä, jossa pitää tietylla tapaa "skarpata" joka hetkessä, jotta ymmärtää mistä puhutaan. Oona on jo tottunut opiskelemaan englanniksi, mutta lukion taso täällä on todella korkea. Töitä tehdään kuin yliopistossa, on tutkielmaa, raporttia, esseetä yms. Läksyjä tulee melkoisesti.
Unna on ollut myös koulun järjestämällä reissulla keskiviikosta perjantaihin. He ovat olleet 40 kilometriä Wroclawista olevassa pienessä kaupungissa ja asiana on ollut tutustua ja järjestää toimintaa paikallisen orpokodin lapsille. Koulun opetussuunnitelmaan kuuluu toteuttaa tietty määrä ns. communial and servise-opintoja, johon kuuluu myös hyväntekeväisyystyö vähäosaisimpien kanssa. Unna kotiutuu reissussta tänään ja ainakin tekstiviestistä luettuna mukavaa on ollut ja orpokodin lapset ovat olleet söpöjä.
Itse olin viime maanantaina myös erikoislaatuisessa tilanteessa. Lähdin kutsusta ja mielenkiinnosta katsastamaan erään korealaisen äidin kotona harjoittelevaa viuluorkesteria. Lopputulos oli, et minä ja seitsemän korealaista naista soitimme yhdessä puolalaisen opettajan johdolla. Täytyy sanoa, että oli aika hauskaa. Soitannan jälkeen on aina myös tapana pitää kahvi- ja teehetki, joten pääsin tutustumaan kanssasoittajiini hieman paremmin korealaisten herkkujen äärellä. Orkesterin taso ei muuten ole päätä huimaava, mutta koska itsekään en ole koskenut tuohon instrumenttiini useampaan vuoteen, niin tästä on hyvä aloittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti