keskiviikko 14. marraskuuta 2012

kulttuuria

Viime lauantaina oli tiedossa annos kulttuuria, oopperan muodossa. Nuoremman tyttären koulun vanhempainyhdistys oli hommannut lippuja Verdin oopperaan nimeltä Falstaff. Varsin kansainvälinen joukko äitejä siis kokoontui ennen oopperan alkua viinilasilliselle oopperatalon kahvioon ja näin valmistauduimme kolmen tunnin sessioon.


Wroclawin oopperatalo on kaunis sekä ulkoa, että varsinkin myös sisältä. Oopperatalo on rakennettu 1755 ja pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että jo aiemmin, ennen talon valmistumista mm. Antonio Vivaldi asui ja työskenteli Wroclawissa.

Verdin Falstaff oli säveltäjän viimeinen ooppera, jota säveltäjä teki salaa, koska pelkäsi kuolevansa kesken sävellystyön. Ooppera jäikin hänen viimeisekseen. Falstaff on koominen ooppera, joka perustuu Shakespearen näytelmään Windsorin iloiset rouvat.



Ooppera oli kaikenkaikkiaan melkoinen pettymys. Lavastus ja puvustus olivat erittäin aneemisia. Pääosan esittäjistä ainoastaan yksi naissolisti lauloi tasokkaasti. Muiden suoritukset olivat luvalla sanoen melko huonoja. Laulussa oli kuultavissa selkeää falskiutta ja rytmisiä kömmähdyksiä. Orkesteri tosin oli ihan kelvollinen, vaikkakin turhan pieni. Saliin olisi mahtunut enemmänkin ääntä. Juoni oli heikko ja tapahtumia oli niukasti. Aariatkin puuttuivat. Ainut hieno kohtaus oli viimeinen loppufuuga, josta tuli edes hieman oopperan tuntu. Jossain vaiheessa aloin jo odottamaan oopperan loppumista, jota ei ole ennen tapahtunut. Tulipahan käytyä.


Oopperatalo itsessään on todella hieno. Nämä puhelimella otetut kuvat eivät anna paikalle oikeutta, mutta edes häivähdyksen siitä, miltä siellä näyttää. Olen ollut paikalla useasti, mutta aina vaan ihailen tuota kaikkea kaunista.


Toivottavasti seuraava oopperakokemukseni on toisenlainen. Pitää varmaankin valita joku takuuvarma klassikko. Sen verran voin tosin vielä mainita, että täällä oopperaelämys ei ole hinnalla pilattu. Hyvä permatopaikka, joilla istuimme, maksoi 17 euroa.

2 kommenttia:

  1. Sanna, tuo sinun Istanbul postaus oli aivan mahtava, ihan kuin lukisi matkaoppaasta! Sinne haluan ensi vuonna! Ihanaa, että sinulla on tuollainen kansainvälinen naisporukka! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sofia! Istanbul on todellakin näkemisen arvoinen paikka. Yllätti minut ihan täysin.

    VastaaPoista