how amazing life is

Laitoin jo aiemminkin joitakin valokuvauskurssin kotiläksyotoksiani tänne, mutta viimeksi saimme astetta haastavamman tehtävän. Kesken oppitunnin opettaja pyysi meitä lähtemään tunniksi ulos kuvaamaan lähiympäristöä. Tarkoituksena oli käyttää erilaisia, jo opittuja tekniikoita, mutta myös pyrkiä kuvaamaan ihmisiä. Näistä kuvista oli sitten tarkoitus tehdä 'photo essee', jossa olisi jokin clue, johtoajatus, tarina. Kun lähdimme ulos, niin aivot alkoivat surraamaan samantien. Tein tarinan powerpoint-versioksi, mutta kun en saa sitä liitettyä sellaisenaan tänne, niin laitan kuvat ihan näin vaan yksitellen. Tässä tarinani:

ONE SUNNY 

MONDAY MORNING

IN WROCLAW...

EVERYBODY HAD THEIR OWN 

DESTINATIONS; SOME WERE

HEADED TO WORK, SOME TO

SCHOOL AND SOME WERE

JUST APPRECIATING LIFE...

JUST CLOSE YOUR EYES

AND ENJOY THE 

CAROUSEL THAT IS

LIFE...

FOR ONE MINUTE, 

WALK OUTSIDE, 

STAND THERE, 

IN SILENCE, 

LOOK UP AT THE SKY,

AND CONTEMPLATE

HOW AMAZING LIFE IS.  

Mitäs piditte? Opettaja ainakin piti tosi paljon ja sain hyvää palautetta. Siitä olin iloinen.

Ei muuten ole aina kovinkaan helppoa kuvata ihmisiä. Toiset ottavat asian ihan vaan huumorilla tai sitten suostuvat auttamaan muuten vaan valokuvausopiskelijaa, mutta jotku suorastaan suuttuvat ja kieltävät kuvien ottamisen, jos vaikka mahdollisesti juuri hänestä näkyisi vilaus jonkun ventovieraan kuvassa. Valokuvaaminen julkisella paikalla on ihan sallittua. Julkiseksi paikaksi katsotaan paikka, johon jokaisen on mahdollista vapaasti päästä. Kuvaaminen muuttuu kielletyksi jos se kohdistuu henkilöön, joka on sillä hetkellä erityisessä paikassa, esim. virastossa, toimistossa, lääkärissä ja kyseinen paikka on yleisöltä suljettu. Ja tällöinkin se on kiellettyä vaan, jos se tapahtuu yksityisyyttä loukaten. Ihan normaaliin kuvaamiseen yleisellä paikalla ei tarvitse pyytää keneltäkään lupaa. Toisaalta luvan pyytäminen on tietenkin ihan fiksua ja kohteliasta. Kun rohkeasti menee kysymään ja juttelemaan ja esim. kertomaan, että kyseessä on opiskelutehtävä, niin ymmärrystä yleensä löytyy. Täällä, vieraassa maassa haastetta tietenkin asiassa lisää se, että yhteistä kieltä ei välttämättä löydy. Ihmiset, joita kohtasin tätä tehdessäni, olivat kaikki myötämielisiä, iloisia ja ymmärtäväisiäkin.