Suomenloman jälkeen piipahdimme kotona Wrocussa ihan vain pikaisesti. Purimme laukut, pesimme pyykit ja pakkasimme laukut taas uudelleen. Edessä olisi melkoinen määrä autossa istumista, mutta Italia ja Toscanan maisemat siinsivät jo silmissämme.
Matka sujui joutuisasti ja yhden pysähdyksen taktiikalla kun olimme liikenteessä, niin stoppi osui Saksaan, Lindauhun. Ilma oli tuo Suomessakin enemmän kuin tutuksi tullut sateinen ja hotelliin kirjautumisen jälkeen hurmaavan saaren kiertely vaihtuikin lähipizzeriaan. Vettä tuli kaatamalla vielä pizzatkin syötyämme, joten ei muuta kuin aikaisin nukkumaan.
Aamulla hyppäsimme taas auton kyytiin ja matka saattoi jatkua. Sade ropisi edelleen, mutta tiesimme, että melko pian maisemat alkaisivat muuttua mahtaviksi vuoristonäkymiksi. Pian jo sininen taivas alkoi näkyä ja sadekin loppui. Tie kapeni ja alkoi mutkittelemaan niin, että rautavatsaisimmatkaan kanssamatkaajamme eivät voineet enää lukea, vaan piti keskittyä maisemien katseluun.
On se sellainen juttu, että koskaan en taida kyllästyä näihin ihaniin vuoristonäkymiin. Miltähän tuntuu niistä ihmisistä, jotka siellä asuvat? Turtuukohan tuohon näkymään niin, että se ei enää joka päivä sykähdytä?
En siis lainkaan lepäillyt autossa vaan kamera oli koko ajan valmiusasemissa, jotta en missaisi yhtään kuvan arvoista näkymää. Hieman haastavaa tosin on tuo valokuvien ottaminen liikkuvasta autosta. Tässä kohtaa täytyy kyllä iloita tästä järjestelmäkamerasta, joka kyllä mahdollistaa haastavissakin olosuhteissa kuvailun.
Sveitsin puolella matkan jatkuttua pitkin moottoritietä saimme jälleen tuta nuo keskieuroopan ruuhkat. Ilman mitään näkyvää syytä autojono mateli välillä erityisen hitaasti ja yhtäkkiä vauhti taasen kiihtyi hetkeksi, kunnes taas etenimme kilpikonnan vauhtia. Lomallahan sitä oltiin, mutta tällä kerralla meillä oli kuitenkin hieman kiire Milanon lentokentälle noutamaan kummityttöä perheemme lomavahvuuteen. Kuin ihmeen kaupalla ajoitus onnistui juurikin niin, että kun Noora soitti koneen laskeuduttua niin samaan aikaan me jo etsimme parkkipaikkaa lentokentältä. Olipas ihana jälleennäkeminen ja olimme niin iloisia saadessamme Nooran perheenjäseneksemme viikon ajaksi.
Muutaman tunnin ajon ja mielenkiintoisen navigoinnin jälkeen pääsimme perille Italian Toscanaan, Reggellon kylässä sijaitsevaan lomapaikkaamme. Ystäväperheemme Heiskat olivat jo asettuneet taloksi ja uima-altaassakin oli jo polskuttelijoita. Loma saattoi alkaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti