keskiviikko 15. tammikuuta 2014

keskiviikon kokkailut

Pitkittynyt sairastaminen vaati veronsa ja kun eilen lopultakin vetkuttelun jälkeen menin lääkäriin, niin tuomiona oli paha välikorvan tulehdus ja tulehtuneet ja suurentuneet imusolmukkeet kaulalla ja niskassa. Antibioottikuuri ja totaalinen urheilukielto oli vihaisen lääkärin ohjeistus. Koska sairastan erittäin harvoin, niin nytkin ihan vaan rauhassa odottelin kivun ja säryn katoamista. Kuinka tyhmää se olikaan. Nyt on sitten pakko pysähtyä.

Kotoillessa ja tekemisen puutteessa päätin sitten edes hemmotella perhettäni ja kokkailla näin keskellä viikkoa herkkuaterian. Normaalisit viikolla tulee tehtyä sitä tavallista arkiruokaa ja viikonloppuna sitten yleensä panostetaan kokkailuun vähän enemmän.

Tämän keskiviikon menuksi valikoitui porsaan uunipaisti, duchesseperunasose, grillatut kirsikkatomaatit ja  kukkakaali-parsakaaligratiini.

Porsaan uunipaisti:

Ruskista kokonainen paisti uunipannulla öljy-voiseoksessa. Öljyn sekaan voi laittaa valkosipulisiivuja ja timjaminoksan, jotka maustavat seoksen sopivasti. Pyöritä paistia pannulla niin, että lihan pinta sulkeutuu joka puolelta. Laita paisti uuniuokaan ja kaada öljyseos päälle. Paista uunissa, kunnes lihamittari näyttää paistin sisälämpötilaksi 72 astetta. Anna kypsän paistin vetäytyä rauhassa foliossa ennen lihan leikkaamista.




Kukkakaali-parsakaaligratiini:

Paloittele kaalit sopiviksi nupuiksi ja keitä suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi. Valuta valmiit kaalit lävikössä ja siirrä uunivuokaan. Rouhi kaalien päälle suolaa ja mustapippuria. Tee kermaseos (4 dl kermaa + maustettua sulatejuustoa) ja lisää kaalien päälle. Vuole pinnalle parmesanlastuja ja paista uunissa n. 30 min.



Duchesseperunasose:

Kuori ja keitä n. kilo perunoita suolalla maustetussa vedessä. Valuta perunat, mutta säästä keitinlientä.
Soseuta perunat sähkövatkaimella muusiksi, lisää 1 muna ja 2 rkl voita + suolaa tarpeen mukaan. Ohenna muusia keitinliemellä sopivaksi. Laita muusi pursotinpussiin ja pursota uunipellille kauniita kiehkuroita. Laita uuniin grillivastusten alle kovaan lämpöön muutamaksi minuutiksi.

Mmmmm, olipa maistuvaa. Toivottavasti perhe ei ala toivomaan, että sairastaisin useammin? ;)


1 kommentti:

  1. Sun sairastuminen oli tosiaan muun perheen ilo ja etu jos tuollaisia aterioita saat sairaana aikaan! Mutta toivotan silti pikaista paranemista. Ei ole kivaa sairastaa.

    VastaaPoista