maanantai 6. elokuuta 2012

ruokapostaus

Jatkan nyt vauhtiin päästyäni näiden lomapostausten kirjoittamista, vaikka olemme jo palanneet takaisin kotiin. Lomalla ollessamme tietokoneet saivat olla melko rauhassa ja mieleeni ei edes juolahtanut alkaa nyt kesken loman bloggailemaan. Minulla taisi olla parempaakin tekemistä. Päätin kuitenkin tehdä postaukset näin jälkikäteen, joista selviää pääpiirteittäin mitä lomallamme oikein puuhailimme. Syöminen taisi olla yksi lempipuuhistamme ja ansaitseekin ihan oman postauksensa...

Kyllä italialainen ruoka on sitten hyvää. Koko lomareissumme aikana emme saaneet mitään epäilyttävää, pahaa tai muuten vaan outoa ruokaa. Maut olivat kertakaikkisen elämyksellisiä. Vaikeinta taisi olla ravintolassa syödessämme se, että mitä oikein valitsisi kun kaikki kuulosti niin hyvältä.
 

Viini on tietysti se paras juoma hyvän ruoan kanssa. Nautimmekin hyvistä, paikallisista viineistä ja ehkä meistä vielä joskus tulee kelvollisia asiantuntijoita. Nyt jo kyllä kävi selväksi, mikä itseä miellytti ja mikä ei.


Seuraavaksi, Italiassa kun ollaan, kunniamaininnan saa pizza. Löysimme talomme lähettyviltä mainion pizzapaikan, jonka antimista nautimme muutamaankin otteeseen. En ole ikinä saanut pizzaa, jossa on niin ohut, maistuva ja rapea pohja. Se oli totisesti minun makuuni.

Melko venyvää juustoa ;)





Viimeisenä iltana tutuksi tulleessa pizzapaikassa vieraillessamme paikan omistaja hemmotteli meitä myös ilmaisilla jälkiruoilla. Pannacotta ja juustokakku olivat suussasulavia.


Luulen, että seuraavalle sijalle tulee italialainen jäätelö. Miten ihmeessä he keksivätkään sellaisia makuja. Elämys oli myös eräässä jäätelöbaarissa tehty tötterö, joka oli kuin kukka.




Noora taisi olla suuri jäätelön ystävä -
no, kukapa ei olisi.
Erityismaininnan minun listallani ansaitsee tietysti myös pasta ja risotto. Pastaa olikin helppo ja nopea valmistaa lounaaksi talolla ja risotto on vaan aina niin hyvää.



Mitä ruokailuun tulee, niin ehkä kaikkein mukavinta oli kuitenkin yhteiskokkailut talolla. Eräänä iltana miehet yllättivät minut ja Selinan täydellisesti tehden meille maistuvan herkkupöydän. Kyllä hekin näköjään osaavat kun vaan ryhtyvät. Kaikki oli tarkkaan mietitty, jopa kukkakimppu koristi pöytää. Oli muuten taivaallisen hyvää!


Isommatkin tytöt, Noora ja Oona pääsivät kokkailun makuun. Eräänä päivänä he paistoivat koko porukalle välipalaksi lettuja. Ne katosivat sekunneissa parempiin suihin.

Kaikkein kirkkaimman Michelintähden saa kuitenkin Il Casalen keittiö, kun koko poppoolla kokkasimme illallisen Italialaiseen tapaan. Ensinnäkin yhdessä tekeminen on erittäin mukavaa ja kaikki taisivat oppia myös jotain uutta. Katsokaa ja nauttikaa!





Maisemat terassiltamme olivat niin mahtavat, että se ei voinut olla vaikuttamatta myös ruoan makuun...


Koko Il Casalen "jengi" <3

1 kommentti:

  1. Ihan mahtavia kuvia ja tunnelmia,kyllä näiden takia yksi ranne kannatti hetkeksi uhrata ;)

    VastaaPoista