hauska viulutunti

Maanantaisin menen aina aamupäivällä korealaisten äitien perustamaan viuluorkesteriin ja niin tein tänäänkin. Orkesterissa soittaa yhteensä seitsemän korealaista naista + minä ja pientä orkesteriamme johtaa ja säestää puolalainen Beata. Moni on oikeastaan vasta aloittelija soittourallaan, mutta on hämmästyttävää, miten vaikeita kappaleita jo soitamme. Korealaiset ovat nopeita oppimaan ja tunnollisia harjoittelemaan. Pitkän soittotaustan omaavana minun ei onneksi tarvitse harjoitella, vaan olen mukana lähinnä auttamassa ja tukemassa muita soittajia. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että kyllä olen itsekin saanut paljon mukavia musiikillisia hetkiä näistä tapaamisistamme.

Tänään oli jotenkin erityisen mukavaa. Soitimme monia jo melko hyvin hallitsemiamme kappaleita, jotka olivat pääosin korealaisia. Oli meillä tällä kertaa ohjelmassa pari Vivaldin klassikkoakin ja ihan viimeisenä korealaisten toiveesta soitimme "You raise me up"-biisin.

Olen saanut mukavan erityisluvan improvisoida ja sovittaa kappaleita tahtoni mukaan. Voin soittaa haluamiini kohtiin toista tai kolmatta stemmaa ja tämä vapaus antaakin minulle tarvitsemaani haastetta. Aika ajoin yhteissoitanta kuulostaakin ihan kelvolta Beatan pianonsäestyksen kera. Itselleni on toisaalta myös ihan kehittävää joutua lukemaan nuotteja "prima vista", onhan viulunsoiton lopettamisestani jo yli 20 vuotta.

Koreassa, tai paremminkin Soulissa on kuulemma tapana, että hyvinkin taitavat ammattimuusikot kokoavat mieleisensä orkesterin ja käyvät soittelemassa metroasemilla. Usealla metroasemalla on kuulemma ihan varta vasten rakennettuja esiintymispaikkojakin, jossa muusikot pitävät konserttejaan. Olemmekin vitsailleet, että kunhan hieman vielä harjoittelemme, niin tavoitteemme on konserttikiertue Soulin  metroasemilla.

Soitannan jälkeen emännällä on tapana tarjota kuppi teetä koko orkesterille ja niin tapahtui tänäänkin. Jostain syystä korealaiset ihannoivat Villeroy & Bochin astioita ja emännällä on niitä ihan valtavasti. Jäimme kaikki siis pieneksi hetkeksi teelle ja tänään teen kanssa tarjottiin erityistä korealaista pullaa. Leivonnainen näytti ihan raa'alta, hyvin nousseelta pullataikinalta ja sen sisällä oli punaisista pavuista tehtyä makeaa tahnaa, joka maistui ja myös näytti aivan suklaalta. Pullat oli kypsennetty höyryssä, joten siitä syystä ne näyttivät hyvin kalpeilta näin suomalaisen silmissä. Maku oli erittäin mieto ja hieman taikinamainen.

Tunnelma pienellä teehetkellämme oli hauska ja nauravainen. Puolalaisen opettajan lisäksi vain muutama puhuu auttavasti englantia, joten kommunikaatio on välillä melko haasteellista. Korealaiset ovat tunnetusti kovia puhumaan ja englannintaitoisilla on aina kova työ pysyä vauhdissa ja kääntää keskustelua puolin ja toisin.

Tänään eräs äideistä kertoi, että kun oli edellisenä iltana harjoitellut viulunsoittoa, niin viulusta oli napsahtanut kieli poikki kesken soiton. Tähän hänen miehensä oli reagoinut suurin aplodein. Soittaja oli tietysti hieman loukkaantunut (hyvässä mielessä) tästä reaktiosta ja nyt mietimmekin yhdessä mikä olisi miehelle tarpeeksi ankara rangaistus käytöksestään. Eräs ehdotti, että vaimohan voisi kieltäytyä ruoan laitosta. Toinen sanoi, että mitäs jos käskisi miehensä tästä lähtien viedä pyykkinsä pesulaan. Suurimman naurun aiheutti kuitenkin vaimon oma ehdotus, kun hän sanoi olevansa siinä määrin loukkaantunut, että kieltäytyisi makuuhuonepalveluksista siihen saakka, kun mies on käynyt ostamassa hänelle uuden setin viulunkieliä ja toimisi aina vaimon harjoitellessa vapaaehtoisena yleisönä. Tämä ehdotus saikin kannatusta oikein aplodien kera. Teehetkemme oli siis jopa riehakkaan iloinen ja erilainen, varsinkin kun korealaiset ovat yleisesti ottaen aina erittäin pidättyväisiä, sofistikoituneita ja hillitysti käyttäytyviä. Iloiset ja nauravaiset soittajat lähtivät sitten maanantain puuhiinsa tavatakseen viikon päästä uudelleen.