torstai 9. helmikuuta 2012

kodin raikastus

Olin jo jonkin aikaa pohtinut, että vuokraisännän tunkkaisille ja raskaille verhoile pitäisi tehdä jotain. Nyt kohta puoli vuotta täällä asuneena, tulee halu muuttaa niitäkin kodin kohtia omanlaisiksi, jotka sitä eivät vielä ole. Taitaa tuolla keväisellä auringonpaisteellakin olla osansa ja pienillä muutoksilla on kummasti mieltä piristävä vaikutus. Onhan se niinkin, että nyt kotirouvana on todellakin enemmän aikaa miettiä ja suunnitella kaikkea ja paremman tekemisen puutteessa tulee keksittyä jos jonkinlaisia projekteja.  

Tänne muutettuamme oli tietysti mukavaa ja turvallistakin, että kaikissa ikkunoissa oli verhot valmiiksi omistajan puolesta. Verhokangas vaan on paksua, neulosmaista ja hyvin peittävää. Minä taas haluan keveyttä ja ilmavuutta ainakin olohuoneeseen, joka on valoisa.  Kahdeksan paksua ruskeansävyistä verhoa oli peittämässä näitä ihania ikkunoita. Samoin tuo kaunis sisäkulma oli kokonaan peitetty.

Saa muuten nähdä, mitä tuumaan kesän koittaessa...tuleeko paksuja ja peittäviä verhoja ikävä, kun aurinko porottaa kuumasti juuri tuolta puolen taloa?


Hetken aikaa pohdin, että miten saan ostettua tarvittavaa rypytysnauhaa. Päädyin sitten ottamaan koko verhon mukaan kauppaan ja elekielellä selitettynä myyjä ymmärsi tarpeeni. Englanninosaamista oli turha odottaa ja suomi-puola-sanakirjakaan ei tuntenut mitään sanaa sinnepäinkään. Homma kuitenkin onnistui ja kun kaivoin vielä autotallista ompelukoneeni esiin, niin kohta jo uudet verhot olivat ripustusta vaille.


Olohuoneen ja ruokailutilan kattolamput ovat myös vuokranantajan omaisuutta. Eivät tosiaankaan ole nekään minun makuuni, joten olisiko siinä seuraava projekti? ;)

tiistai 7. helmikuuta 2012

minilomailua Prahassa

Perjantaina auton nokkaa kääntyi kohti kaunista Prahaa. Olimme aloittamassa viikonlopun mittaisen miniloman Tsekissä. Varsinainen reissun innoittaja oli tyttöjen koripalloturnaus. Tytöt olivatkin lähteneet matkaan koulun koripallojoukkueen mukana bussilla jo varhain aamusella. Me pääsimme perille juuri parahiksi näkemään ensimmäisen pelin. Kyseessä oli koripalloturnaus, johon tällä kertaa osallistui Prahan, Berliinin ja Wroclawin kansainväliset koulut. Pelaajat yöpyivät järjestävän joukkuen pelaajien perheissä ja saivat myös näin kivan tilaisuuden tutustua toisen maan ja kaupungin kansainvälisen koulun toimintaan ja myös yhteen perheeseen. Wroclawin voitettua pelin oppilaat lähtivät host familynsä matkaan ja me suuntasimme Esan kanssa hotelliin. Hotelli oli todella loistokas ja hyvällä sijainnilla. Unitas hotelli siis saa suosituksemme (vink, vink). Erityismainintana ihan mahtava aamupala. 

Hotelliinkirjautumisen jälkeen suuntasimme Vanhankaupungin aukiolle. Ilma tosin oli hieman liian "rapsakka", kylmän tuulen vielä kylmentävän sitä entisestään, joten nautimme terassilla kaasulämmittimien alla maistuvaiset rommikaakaot. Pienen kävelyn jälkeen poikkesimme pikkuiseen ja tunnelmalliseen Intialaiseen ravintolaan illalliselle. 

Vanhankaupungin aukio komeassa iltavalaistuksessa. 



Tytöillä oli turnauksessa neljä peliä ja niistä tuli riemastuttavasti neljä voittoa. Saimme tietysti olla erityisen ylpeitä joukkueen tähtipelaajasta Unnasta ja kakkosvalkusta Oonasta. Muu joukkueet enemmänkin ihmettelivät, että miten tällaisesta pienestä koulusta, jonka joukkueessa pelasi käytännössä kaikki middle schoolin oppilaat, oli tullut näin hyvä joukkue. Go WIS Wolves. Maaliskuussa on muuten seuraava turnaus Bratislavassa ja sinnekin olisi tarkoitus matkata tyttöjä kannustamaan.

Voittotuuletus :)
Joukkueen lähdettyä lauantaina illansuussa kotimatkalle, jäimme vielä perheellä yhdeksi yöksi hotelliin. Tytöt tuntien toiveena oli shoppailu ja löysimmenkin jotain kotiintuotavaa. Oli muutenkin mukava viettää yhteistä aikaa koko perheellä ja nauttia pienestä irtiotosta. Päätimme tulla Prahaan vielä uudemman kerran viikonlopun viettoon. Siellä riittää nähtävää.

torstai 2. helmikuuta 2012

Suomenreissu mielessä

Parin viikon päästä matkaan kera tyttöjen Suomeen lomailemaan. Esa jää pitämään taloa pystyssä ja pitäähän jonkun töissäkin käydä ;). Minulle ja Unnalle Suomen reissu onkin ensimmäinen kerta sitten tänne Puolaan muuton, joten kyllä se hieman jännittää. Ikäväkin on jo ehtinyt vaivaamaan ja huomaankin useinmiten öisin miettiväni asioita, joita eniten olen täällä Suomesta kaivannut. Olemme asuneet täällä melkein puoli vuotta, joten siinä ajassakin tiettyjä asioita kyllä ehtii jo kaipaamaan. Saunaan on ihana päästä ja salmiakkia ainakin lähtee mukaamme, se on ihan varma.

Oonahan kävi tammikuun puolessa välissä Suomessa viikon reissulla ja nyt hän tuleekin vain muutamaksi päiväksi, jotta pääsee näin osallistumaan vanhojentansseihin. Ihan samassa mittakaavassa, kuin ystävänsä ja entiset luokkatoverinsa Suomessa, ei Oona kuitenkaan osallistu, mutta saa kuitenkin pienen palasen juhlahumusta ja tunnelmasta hänkin.  Löysimme muuten hänelle todella kauniin ja oikein "Oonamaisen" iltapuvun. Laitan kuvia sitten myöhemmin. Oonallahan on mukavasti se etu, että hänellä on myös täällä Puolassa noin vuoden päästä oman koulunsa Prom Night Dancing. IB-luokalla ja -koulussa tanssiaiset kuulemma pidetään 100 päivää ennen kirjoituksia. Iltapuku tulee siis pääsemään kaksiin juhliin.

Suomeen tulo on herättänyt kutkuttavan hyvän odotuksen tunteen siitä, että pian saa nähdä paljon rakkaita ja ystäviä. Kolikon kääntöpuoli taas on se, että viikon reissulla ei kuitenkaan ehdi ihan riittävästi tapaamaan kaikkia ystäviä. Aika on rajattu. Ihanaa on kyllä se että niin moni on haluaa tavata. Toisaalta taas ei millään haluaisi tuottaa kenellekään pettymystä niin, että ei ehdittäisikään näkemään. Meidän viikostamme siis tulee melkoinen "hulabaloo" ja suhailemme siis minuuttiaikataulun kera paikasta toiseen. Tärkeintä on kuitenkin se, että Unna saa viettää aikaa ystäviensä kanssa ja teemme myös asioita, joita hän haluaa tehdä. Tuo viikkohan on Unnan talvilomaviikko. Tarkkana organisaattorina olen jo luonut muutamankin aikataulun, joiden mukaan sitten on pyrkimys toimia.

Edellisestä expatelämästä on kyllä muistissa tuo, kuinka raskaaksi vierailu kotimaahan saattaa muodostua. Pahimmillaan se voi olla todellista hurlumheitä, kun paahdetaan menemään. Viime kerralla etuna oli se,  meillä oli vielä mahdollisuus yöpyä omassa talossamme, mutta nyt vuokrattuamme sen, joudumme vaivaamaan yöpymisillämme aina muita ihmisiä. Onneksi on ystäviä ja mummulat, jotka ovat luvanneet meitä majoittaa. Jos kaikki tapaamiset eivät tällä kerralla jostain syystä ota onnistuakseen, niin olen kyllä jo seuraavatkin lentoliput kesäkuulle varannut. Silloin nähdään sitten niitä, joita tällä kerralla ei ennätetä.

Nyt alkaa valmistautuminen Prahaan lähtöön. Huomenna Unnan koulun koripallojoukkue lähtee Prahaan kansainvälisten koulujen väliseen koristurnaukseen. Oona lähtee joukkueen mukaan, koska toimii toisena valmentajana ja kerää näin omaan kouluun tarvittavia CAS-pisteitä. Tytöt siis matkaavat bussilla ja yöpyvät perheissä ja päätimme hyödyntää tilanteen ja Esa varasikin meille hotellin ja pääsemme näin myös kannustamaan tyttöjä peleissä ja toisaalta katsastamaan Prahaa. Kaupunki on jossain määrin tuttu, koska olemme käyneet siellä kaksi kertaa aiemmin, mutta siellähän kyllä näkemistä riittää. Toiveena olisi tosin, että pakkanen (nyt -12) hieman laskisi. Hrrrr, on kyllä liian kylmä.

 

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

sunnuntain puuhia ja tunnelmia

Sunnuntaiaamu näyttäytyi meille kauniina ja aurinkoisena, joskin melko kylmänä. Pakkasta oli -8, mutta luntahan täällä ei ole oikein nimeksikään. Aurinko toi kummasti sitä kaivattua energiaa ja aamupäivän saldo olikin sata  paistettua pinaattilättyä ja 30 lihapyörykkää. Uusi lättypannu sai kehut ja kiitokset ja tyttäret ensi viikoksi kouluevääksi lättyjä. 

Sunnuntait ovat yleensä mukavia ja leppoisia kotoilupäiviä, mutta iltapäivällä alkoi jo tuntua siltä, että jotain voisi tehdä ja jonnekin voisi mennä. Tytöt eivät innostuneet ylimääräisestä ohjelmasta, joten lähdimme sitten ihan kahdestaan ajelulle, ajatuksena ajella sinne minne "nenä näyttää". Aurinko houkutti minua ottamaan myös kameran matkaan mukaan. 

Puolalaista peltomaisemaa moottoritieltä käsin, lumoavassa valossa. 
Harvemmin sitä tulee moottoritiellä ajellessa valokuvia otettua, mutta aurinko valaisi niin kauniisti ja mielenkiintoiset muodot tuolla uudella vinoköysisillalla innottivat kuvaamaan.



Ajelimme kaupungin pohjoispuolelle, Hala Stulecian alueelle ja yllätykseksemme siellä oli antiikkimarkkinat. Sinnehän piti päästä, vaikkakin olimmekin sitten jo hieman myöhässä liikkeellä, kun myyjät jo pakkailivat tavaroitaan. Tämä on oikeasti paikka, jossa on mahdollista tehdä todellisia löytöjä. Täytyy tulla uudemmankin kerran, kun kuulimme että markkinat ovat samaisessa paikassa joka kuukauden viimeisenä viikonloppuna. 


Osa myyjistä oli pystyttänyt kojunsa ulkosalle, mutta myös tuon hienon rakennuksen sisällä piti piipahtaa. Jotain tietenkin sitten löytyi, mihin silmäni iskin. Myyjä kiiruhti paikalle ja puhui hämmästykseksemme englantia. Kaupat lyötiin lukkoon ja lähdimme markkinoilta kuusi kaunista lasipikaria rikkaampina. Niin, ja hinta jonka myyjä näistä pyysi oli mitätön. En tiedä ovatko pikarit oikeasti minkään arvoisia, mutta mielestäni olivat kauniit. 

Lisää kuvateksti
. 

tiistai 24. tammikuuta 2012

ripaus lunta

Tytär toi nähtävästi Suomesta tullessaan pienen lumisateen tännekin. Lumisade alkoi myöhään eilen illalla ja aamulla vielä saimme nauttia talvisesta ihanuudesta. Hetken maailma oli niin valkoinen, puhdas ja kaunis. Talvi yrittää kai tulla, mutta ei sitten tulekaan. Aamupäivällä pihallamme näytti tältä. Mutta auringon paistaessa yhä vaan kauniimmin alkoi se kuuluisa "räystäät tippuu"-efekti. Nyt eivät tippuneet ainoastaan räystäät, vaan vesitipat lirisivät puiden oksilta ihan kuuluvasti. 


Tuon kaiken kauneuden onnistuin juuri ja juuri tallentamaan kameraani ennen kuin se kaikki oli poissa. Nyt tätä kirjoittaessani puiden oksilta ovat kaikki lumet jo kadonneet ja nurmikkokin taas jo vihertää.



Tänään sain sähköpostia pariltakin ystävältäni. Aloin oikein miettimään että miten hassulta se tuntuukaan, kun tämä bloggailu on tehnyt sen, että ne jotka lukevat blogiani tietävät minun ja meidän elämästämme paljon ja minä taas tiedän ystävieni tämänhetkisestä elämästä paljon vähemmän, jos lainkaan. Kun sitten kirjoittelen ystävilleni esin. s-postia, niin tulee välillä outo tunne että toistan itseäni, kun kerron joistain tapahtumista. Hehän, tai jotkut heistä ovat lukeneet niistä jo blogistani. Toisaalta on outoa myös se kun en yhtään tiedä, että kuka blogiani oikein säännöllisesti lukee? Kenelle siis kertoa asioistamme ja kenelle kertominen on turhaa toistoa? Kaikkea sitä ihminen miettii ;)?

Nyt muuten tänne blogiini pitäisi päästä kommentoimaan, kun löysin asetuksista kohdan jonka pitäisi sallia kommentointi. Olisi siis erittäin kiva saada kommenttia ja sillä keinolla saisin tietooni myös lukijoitani? :)

maanantai 23. tammikuuta 2012

voihan nolous

Rentouttavan viikonlopun jälkeen uusi viikko alkoi jälleen maanantaisella viulutunnilla yhdessä korealaisten äitien kera. Olemme vaihtaneet harjoituspaikkaa, kun tässä lähellä asuva Esther on muuttanut pienempään asuntoon. Hänen miehensä muuten oli täällä LG:n suurin pomo, mutta teki rohkean liikkeen ja irtisanoi itsensä yli kahdenkymmenen vuoden palveluksen jälkeen. Vaimo kertoi, että yht'äkkiä mies oli alkanut puhumaan, että hän on mielestään nyt tehnyt oman panoksensa LG:n hyväksi. Korealaisethan ovat erityisen työteliäitä ja jotain siitä kuvastaa se, että miehet lähtevät töihin noin neljän aikaan aamuyöstä ja palaavat kotiin vasta todella myöhään. Eräät äidit ovat kertoneet, että jotta lapset näkisivät viikolla isäänsä, niin he nousevat neljän aikaan yhteiselle aamupalalle ja menevät sitten takaisin nukkumaan. Melkoisen hullua, vai mitä?

No, Estherin mies teki oman päätöksensä ja mielenkiintoiseksi sen tekee myös se, että mies aikoo pitää yhden vuoden totaalista sapattia. Hän on kuulemma myös melko taitava muusikko ja niin hän yrittääkin löytää jonkun kiertävän orkesterin, joka pestaisi hänet ja toiveissa on kiertää siis muusikkona ympäri Koreaa yhden vuoden ajan. Hän siis aikoo tosiaan "nollata" raskaan työuransa ja nauttia hetken elämästään. Tämän vuoden jälkeen hänellä on kuulemma suunnitelmissa perustaa oma yritys.

Nyt siihen noloon juttuun. Olin siis orkesterissa ja korealaisilla on aina tämän jälkeen tapana pitää pieni yhteinen teehetki. Välillä olen jäänyt teelle, mutta yleensä kiiruhdan takaisin kotiin. Mikäli puolalainen soitonopettaja Beata ei ehdi jäämään teelle, niin tunnen oloni ehkä vähän vaivautuneeksi, koska korealaiset tykkäävät mieluiten keskustella koreaksi keskenään. Tänään soitannan jälkeen minulta sitten kysyttiin, että eihän minulla ole kiire minnekään, koska talon emännän mies on kokannut. No, koska minulla ei ollut mitään kiirettä minnekään lupauduin jäämään. Beatalla oli kiire, joten hän ei tänään ennättänyt jäädä seurustelemaan. Juuri pöydän ääreen päästyämme ovikello soi ja seuraan liittyi kymmenen muutakin korealaista naista. Hämilläni kysyin tilannetta eräältä orkesterilaiselta, joka puhui hieman englantia. Hän sanoi, että koska tänään on uuden vuoden ensimmäinen päivä, niin sen tähden juhlitaan ja seuraan on kutsuttu muitakin. Korealaisista vain pari puhui englantia ja hekin todella huonosti. Kuuntelin siinä sitten suuren pöydän ääressä korealaista keskustelua ymmärtämättä sanaakaan. Tai no jossain kohden kuulin kyllä nimeni mainittavan. Korealaiset eivät oikein osaa olla näissä asioissa samalla tapaa kohteliaita, kuin esim. länsimaalaiset. Meillähän on periaatteena, että jos seurassa on edes yksi ulkomaalainen niin silloin kieli vaihdetaan englantiin, vaikka muut ryhmässä olisisvat suomalaisia.

Tarjolla oli lähes tutun makuisia kermaperunoita. Niitä tarjottiin monenlaisten todella erikoisten mustilla kasviksien ja sienien kera. Perunat olivat ihan ok, mutta ne kasvikset...tietenkin maistelin kohteliaasti joka laatua, mutta en kyllä erikoisemmin pitänyt kerrassaan eksoottisista mauista. Ruokaa tarjottiin tietysti vihreän teen kera ja sitten eteeni tuotiin vielä todella erikoinen riisikakkupötkö, joka oli kuumaa. Sitä kuului kastaa hunajaan ja sitten vaan haukattiin pala pötköstä. Tuo pötkö oli todella mautonta ja sitkeää, jonkinlaisesta riisitaikinasta tehtyä omituisen koostumuksen omaavaa syötävää. Ei siis oikeastaan pahaa, mutta ei kyllä hyvääkään. Onneksi osaan syödä riisipuikoilla, kun tarjolla ei ollut haarukoita tai lusikoita lainkaan. Olisivat kyllä saaneet hyvät naurut jos vielä tuo puikoilla syöminen olisi takellellut.

Heti, kun tuli vähintäänkin mahdollinen tilaisuus, kiitin kauniisti ja poistuin paikalta. Luulen, että hekin olivat yhtä helpottuneita lähdöstäni, kuin minä itsekin. Koko porukka jäi sinne sitten juhlimaan ja minä lähdin kotia kohti. Korealaisilla siis alkoi Lohikäärmeen vuosi.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Oona lähti Suomeen

Tulin juuri takaisin kotiin Wrocsun lentokentältä. Vein Oonan kentälle ja hän jäi sinne ihan yksinään odottamaan lentoa Muncheniin kautta Suomeen. Jännitysmomentin reissulle antaa se, että Munchenissä Oonalla on vain puolen tunnin vaihtoaika toiseen koneeseen. Joten mikäli ensimmäinen kone on myöhässä, niin siinä tapauksessa Oona missaa jatkolentonsa. Asiaa ei lainkaan helpota se, että tänä aamuna herätessämme maa oli valkoinen ja lunta satoi ihan urakalla. On niin moneen kertaan todettu, että mikäli säässä tapahtuu jotain odottamatonta, niin liikenne menee kertaheitolla aivan sekaisin. Toivotaan nyt, että lentoliikenne olisi silti ajallaan!

Oonalla on koulusta kahden viikon talviloma ja hän oli erittäin iloinen ja onnellinen, kun toiveensa Suomeen menosta toteutui. Toivottavasti tytölle tulee mukava viikko ja kaikki menee hyvin?! Vähän kyllä täällä kotipuolessa jännittää tuo ensi kertaa yksin matkustaminen.

Kävin sitten viime lauantaina täyttämässä kansalaivelvollisuuteni ja annoin ääneni presidentinvaalissa. Menin aamusella Jonnan ja Matin kyydillä Wrocsun pohjoispuolella, Volvon tehtailla sijaitsevaan Ruotsin konsulaattiin. Pimpotimme ovikelloa melkoisen tovin ja juuri kun meinasimme luovuttaa, niin rouvashenkilö kipitti avaamaan ovea ja toivotti meidät ihan suomen kielellä tervetulleiksi äänestämään. Paikassa oli myös standissä seisova kyltti, jossa luki Suomen Presidentinvaalien ennakkoäänestys ja nuoli oikeaan suuntaan. Kipitimme tädin perässä pieneen toimistohuoneeseen, jossa äänestys tapahtui. Paikalla ei ollut minkään valtakunnan äänestyskoppia, vaan ehdokkaiden numerot vain seinällä. Siitä sitten vaan numero äänestyslipukkeeseen ja liimalla kuori kiinni ja paketti uurnaan. Kysyin vielä mielenkiinnosta, että oliko äänestäjiä käynyt jo paljonkin? Edellisenä päivänä oli kuulemma käynyt kolme äänestäjää. Katsoin siinä pöydän päällä olevasta listasta, että jotkut Petri, Pekka ja Elsa olivat nuo perjantaina äänestäneet. Olisivatkohan jotain opiskelijoita? No, äänestys tuli hoidettua. Hyvä niin!

Lauantaina kotona päätettiin tyttöjen kanssa pitää kokkausilta. Esa oli vielä Itävallassa ja sunnuntaina oli ystäväni Jubila tulossa Dresdenistä käymään täällä Wroclawissa ja lupasi piipahtaa meilläkin. Tytöt halusivat kovasti tehdä sushia ja niin kävimme kaupassa hankkimassa tarvittavat aineet.

Esivalmistelut on tehty ja itse sushien vääntäminen voi alkaa.

Hyvin sujuu rullaus bambumaton avulla.
Oona aloitti ja Unna seurasi tiiviisti vieressä. Tytöt tekivätkin rullia vuoronperään ja hieman erilaisilla täytteillä. Hyvinhän se onnistui, vaikka tuo ei ihan helppoa olekaan.


Valmista tuli. 

Hyvältä näyttää!

Sitten ei muuta kuin nauttimaan!
Sushien teon lomassa tein marjarahkapiirakan odottamaan sunnuntaita ja Jubilan vierailua. Olen lopultakin löytänyt hyvää rahkaa täältä, vaikka aika monta vikaostosta on tullut tehtyä. Rahka on puolaksi Twarog, mutta tuolla nimikkeellä myydään monenlaista hapanmaitotuotetta ja moni maistuukin enemmän juustomaiselta kuin leivonnaisiin soveltuvalta rahkalta. Onneksi löysin kuitenkin President-merkkisen rahkan, joka oli huippuhyvää.

Jubila tuli sitten sunnuntaina ja oli mukava tavata pitkästä aikaa. Kävimme tosin syksyllä Dresdenissä, jolloin piipahdimme heidänkin kotonaan. Jutustelimme Jubilan kanssa pitkän tovin ja hän kutsui meidät kesän korvalla viikonloppuvisiitille Dresdeniin ja lupasi, että miehensä Marcus grillaa meille maistuvat herkut.

Jubilan lähdettyä Esa hurauttikin lähes saman tien kotiin reissultansa Itävallasta. Reissu oli mennyt hyvin ja ilmat olivat taas suosineet laskijoita. Lunta oli ollut enemmän kuin tarpeeksi, mutta se ei ollut silti onneksi juurikaan vaikeuttanut miesten reissua. Kiva juttu tuo vuosittainen poikien perinne!