sunnuntain puuhia ja tunnelmia

Sunnuntaiaamu näyttäytyi meille kauniina ja aurinkoisena, joskin melko kylmänä. Pakkasta oli -8, mutta luntahan täällä ei ole oikein nimeksikään. Aurinko toi kummasti sitä kaivattua energiaa ja aamupäivän saldo olikin sata  paistettua pinaattilättyä ja 30 lihapyörykkää. Uusi lättypannu sai kehut ja kiitokset ja tyttäret ensi viikoksi kouluevääksi lättyjä. 

Sunnuntait ovat yleensä mukavia ja leppoisia kotoilupäiviä, mutta iltapäivällä alkoi jo tuntua siltä, että jotain voisi tehdä ja jonnekin voisi mennä. Tytöt eivät innostuneet ylimääräisestä ohjelmasta, joten lähdimme sitten ihan kahdestaan ajelulle, ajatuksena ajella sinne minne "nenä näyttää". Aurinko houkutti minua ottamaan myös kameran matkaan mukaan. 

Puolalaista peltomaisemaa moottoritieltä käsin, lumoavassa valossa. 

Harvemmin sitä tulee moottoritiellä ajellessa valokuvia otettua, mutta aurinko valaisi niin kauniisti ja mielenkiintoiset muodot tuolla uudella vinoköysisillalla innottivat kuvaamaan.

Ajelimme kaupungin pohjoispuolelle, Hala Stulecian alueelle ja yllätykseksemme siellä oli antiikkimarkkinat. Sinnehän piti päästä, vaikkakin olimmekin sitten jo hieman myöhässä liikkeellä, kun myyjät jo pakkailivat tavaroitaan. Tämä on oikeasti paikka, jossa on mahdollista tehdä todellisia löytöjä. Täytyy tulla uudemmankin kerran, kun kuulimme että markkinat ovat samaisessa paikassa joka kuukauden viimeisenä viikonloppuna. 

Osa myyjistä oli pystyttänyt kojunsa ulkosalle, mutta myös tuon hienon rakennuksen sisällä piti piipahtaa. Jotain tietenkin sitten löytyi, mihin silmäni iskin. Myyjä kiiruhti paikalle ja puhui hämmästykseksemme englantia. Kaupat lyötiin lukkoon ja lähdimme markkinoilta kuusi kaunista lasipikaria rikkaampina. Niin, ja hinta jonka myyjä näistä pyysi oli mitätön. En tiedä ovatko pikarit oikeasti minkään arvoisia, mutta mielestäni olivat kauniit. 

Lisää kuvateksti

.