lauantai 7. tammikuuta 2012

lystilauantai ja ruusukaalipaistosta

Eilisen Loppiaisen jälkeen tänä aamuna tuntui siltä, että nyt pitää lähteä jonnekin ihmisten ilmoille. Olin jo eilen hieman varotellut perhettä siitä, että mieleni tekisi mennä katsastamaan Domarin tarjonta. Domar on Wroclawissa oleva huonekalu-, sisustus-, remontointiliikekeskittymä. Sieltä ostimme viime reissulla valkoisen Bizzartin nahkasohvamme, joka edelleenkin on minun mieleeni. Sitä paitsi laadun huomaa siitä, että kovankaan käytön ;) jälkeen sohva ei ole osoittanut minkäänlaisia lurpsahtamisen merkkejä.

Domarille siis pienistä vastalauseista huolimatta. Sieltähän olisi löytynyt vaikka mitä; todella hienoja hanoja, lavuaareja, saunoja, takkoja, tapetteja yms., vain muutamia mainitakseni. Sitten sieltä löytyi upea senkki, joka olisi juuri omiaan tuohon meidän ruokailuryhmän sivustalle. Sen kaappeihin saisi sopivasti mm. astioita, jotka ovat tällä hetkellä keittiönkaapeissa hieman ahtaasti. Hinta vaan hieman kirpaisi ja toimitusaikakin oli yli kaksi kuukautta. Mutta, oli se hieno.

Jatkoimme sitten matkaa Pasaz Grunwaldzkille, jotta Esa pääsi parturiin. Me tytöt siinä sitten odotellessamme jouduimme hieman shoppailemaan. Oona löysikin hienon laukun ja Unna pinkit farkut ja tunikan. Minä puolestani ostin pari sievän pientä uunivuokaa, joille tulikin kotona heti käyttöä.

Esa tipautti meidät kotiin ja jatkoi vielä matkaansa ruokakauppaan. Pakko tähän nyt heti kirjata muistiin uusi keksimäni resepti. Esa nimittäin toi kaupasta parsakaalin asemesta ruusukaalia, joten päätin sitten keksiä siitä jotain paistosta. Tuli nimittäin melkoisen hyvää.

Keitin ruusukaaleja ja kukkakaalinnuppuja suolalla maustetussa vedessä jotakuinkin 8 minuuttia. Kaalien kiehuessa paistoin pannulla hieman pieniksi leikattua pekonia ja sipulisilppua. Keitetyt kaalit laitoin voideltuun pieneen (siihen uuteen) uunivuokaan ja päälle paistettu pekonisipulisilppu ja myös hieman pilkottua punaista paprikaa. Tulipa kauniit värit. Koko komeuden päälle lisäsin kermaa, johon olin sekoittanut hieman dijonsinappia, rosmariinia ja parmesanraastetta. Vielä hieman parmesanraastetta paistoksen pinnalle ja uuniin 225 asteeseen noin 15 minuutiksi. Nam! Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti