tylsyyttä ja kouluasioita

Ihana aurinko paistaa ja ilma on helteinen. Pitäisi siis olla iloinen ja tyytyväinen, mutta tylsyys on vallannut talon. Puolet porukasta, se nuorin ja vanhin ovat vatsataudin ja kuumeen kourissa ja itsellänikin on varoittavasti mahassa möngertänyt aamusta saakka. Nuo kaksi ovat lähinnä nukkuneet koko päivän ja minä yritän hiippailla hiljaa, jotta saisivat nukkumisrauhan. En oikein keksi mitään tekemistä ja en oikein osaa ryhtyäkään mihinkään, kun täytyy olla vähän potilaidenkin saatavilla, jos tarve vaatii. On se kumma juttu, että heti kun tämä tasainen arjen kuvio järkkyy, niin itsekin jotenkin lamaantuu.

Kerron tässä nyt sitten paremman puutteessa nuorimman tulevaisuudesta koulun suhteen. Jokin aika sitten kirjoitinkin tänne blogiin, että muutoksia on luvassa. Nuorimmainenhan on siis tämän IB-systeemin mukaisesti kahdeksannella luokalla. Hän on vastikään täyttänyt 14 ja olisi suomessa siis seiskaluokalla. Valitettavasti hän on tällä hetkellä ainoa luokallaan ja sen tähden on käynyt koko kouluvuoden yhdessä yhdeksännen luokan kanssa tehden siis samat asiat heidän kanssaan. Ensi vuonna tilanne on entistäkin hankalampi, koska uusia oppilaita ei ole ainakaan tällä hetkellä tulossa. Koulun rehtorin ja opettajien kanssa kävimme keskustelua ja vaihtoehdoiksi ensi vuodelle jäivät: uusi sopeutuminen uusiin luokkatovereihin, jotka ovat nuorempia ja jolloin Unna opiskelisi yksinään, vaikkakin olisi sijoitettuna ko. luokkaan. Toinen ja kaikkien suosittelema toinen vaihtoehto oli, että Unna siirrettäisiin yhden luokka-asteen yli kymppiluokalle, jolle hänen nykyiset luokkatoverinsa siirtyvät. Voitte uskoa, että olemme pohtineet asiaa monelta kantilta ja keskustelimme tietysti myös opettajien ja tytön itsensä kanssa.

Unna oli eniten itse halukas jatkamaan tuon tutun ja turvallisen luokan kanssa, kun on nyt päässyt hyvin ryhmään sisään ja viihtyy ja nauttii olostaan. Toisaalta häntä myös itseään pelottaa tuo yhden luokan yli hyppääminen ja sen mukanaan tuomat haasteet; vaikeutuuko koulu paljon, miten kielitaidon laita, entä se suuri vaadittava lopputyö, Personal Project. Itsekin mietimme, että onkohan hän kypsä tähän muutokseen ja ennen kaikkea, että kuinka hänen englanninkielensä laita on? Itse on kovin vaikea arvioida lapsen pärjäämistä, vaikkakin saamme kolme kertaa vuodessa laajat todistukset. Todistukset ovat kyllä olleet ihan loistavia, joten ainakin nämä nyt käytävät asiat ja aineet sujuvat sen perusteella todella hyvin. Kun vaan voisikin olla kärpäsenä katossa tutkailemassa luokassa, että miten hän pärjää; kuinka ottaa roolia ja vastuuta ja kuinka uskaltaa tuoda mielipiteensä julki? Kai sitä tuota nuorimmaista pitää muutenkin vielä liikaa perheen "vauvana" ja ei haluaisi hoputtaa ja pakottaa kasvamaan ja pärjäämään yhtään sen enempää kuin on tarvis. Ulkomailla asuminen ja varsinkin koulunkäynti tuo joka tapauksessa omat, aivan uudenlaiset haasteet lapsen elämään. Vaaditaan ylimääräistä sopeutumista ja paikkansa löytämistä, puhumattakaan toisella kielellä opiskelemisesta.  Ei se ole aina niin helppoa.

Pohdinnan jälkeen päädyimme sitten kuitenkin siihen, että tuo yhden luokan yli hyppy tehdään. Näin hän saa jatkaa tuttujen kavereiden kanssa tutussa luokassa, johon on jo kiintynyt ja sopeutunut. Toisaalta tärkeää on myös ryhmässä toimiminen ja pitäähän tämä koulumuoto sisällään paljon erilaisten projektien tekemistä, jolloin iso on merkitys ryhmällä ja siihen itseään peilaamisella.  Vähän tietysti mietityttää, että jääkö paljon tarpeellista asiaa oppimatta ja tarvittavia taitoja saavuttamatta tuon hypyn tähden? Onneksi maailma on muuttunut sitten meidän kouluaikojen ja tiedonsaanti on nyt niin paljon helpompaa.

Päätöksillä on aina seurauksia, kuten kuuluukin. Tämän päätöksen suurin seuraus on se, että vuoden päästä tyttö siis suorittaa MYP (middle years programme) -tutkinnon, joka vastaa suomen yläasteelta pääsyä. Sitten on uusi mietinnän aika jatko-opiskeluiden suhteen. Silloinhan meidän pitäisi myös palata takaisin Suomeen, joten muutosta on tiedossa joka tapauksessa. Päätös on nyt tehty ja näillä mennään ja meidän mielestämme se oli oikea.

"Toivottavasti tuoli ei osoittaudu liian suureksi" ?