lomatunnelmia vol.3

Kolmas päivitys vielä Suomenreissusta ja sitten siirrytäänkin keskieuroopan tunnelmiin. Isä oli kevään korvalla ostanut veneen, jonka oli saanut sopivasti Juhannuksen aikoihin vesille. Pitihän sitä meidänkin pienelle venereissulle päästä, vaikka ilmoja odottaessa meinasi tulla jo uskonpuute koko veneilyn suhteen. Lopulta säitä uhmaten lähdimme kera Unna ystävän Sannin Vanajavedelle katsastamaan tuota uusinta hankintaa. 

Ilmat eivät aluksi oikein suosineet ja jo laiturista irrottautuminen osoittautui hieman hankalaksi. Aallot olivat sen verran hankalat, että läheisten kivien kanssa piti olla tarkkana. Pääsimme kuitenkin matkaan. 

Tämä on paatti erityisesti minun mieleeni, kun pidän enemmän sellaisesta hitaanpuoleisesta ja rauhallisesta menosta. Pikakiiturit enemmänkin pelottavat kuin viehättävät. Mukavasti matkaa siis taitettiin, vaikka säätila vaihteli rankkasateesta auringonpaisteeseen. Onneksi tässä paatissa ei tarvitse sateellakaan kastua.

Eväät piti tietysti syödä jo heti alkumatkasta ja mikä siinä oikein onkaan, kun aina näin ulkosalla ne maistuvat erityisen hyvältä. Unnalla oli myös pelikortit mukana ja tytöt pelasivatkin innokkaasti ja taisi maisemien katselu jäädä toissijaiseksi.

Sateen hieman tauotessa ja auringon pyrkiessä esiin rantauduimme Sääksmäen Silloille ja poikkesimme Silta-kahvilaan lounaalle. Lenni-lokinpoikanen odottelikin meitä jo laiturilla tulevaksi.

Lounastauon pidettyämme emme lähteneetkään heti paluumatkalle, vaan pitihän meidän pelata koko poppoolla pienimuotoinen korttipeliturnaus. Kukahan se voittaja olikaan? ;)

Korttipelin jälkeen lähdimme putputtelemaan takaisin kotimatkalle ja kun aurinkokin näytti meille vaihteeksi parastaan, niin Unna ja Sanni ottivat ilon irti ja valtasivat nokkapaikat koko paluumatkan ajaksi. Pienessä aallokossa varpaat kuulemma kastuivat ihanasti.

Menomatkan Esa oli tutustunut paattiin ja merikortteihin ja paluumatkalla isä jo uskalsi päästää Esan "puikkoihin". Perille päästiin hymy huulilla ja mukavaa kokemusta rikkaampina!

lomalla Suomessa vol.2

Voi sitä elämän mahtavuutta, kun on onni omistaa niin paljon ihania ystäviä. Tuntui kuin koko loma olisi ollut juhlaa, kun ystäviä tavatessa olo tuntui erityiseltä; kaivatulta ja tervetulleelta. Juhlaa toki mahtui reissuumme ihan oikeastikin kaksien rippijuhlien muodossa, kun siskonpoika ja hyvien ystävien nuorimmainen pääsivät ripille. 

Juhlakalu Kalle, Oona ja puolalainen ystävänsä Kinga, Isä ja siskoni ja siskon/kummipoika Ville. 

Niin ja olihan meillä ihan omalla perheelläkin aihetta juhlaan. Ehdimme kuin ehdimmekin juhlistaa lounaan merkeissä 19. hääpäiväämme ihan kahdestaan. Ensi vuonna sitten ehkä jotain hieman enemmän.

Vaikka lomailu tuntui aika ajoin kiireiseltäkin, niin ystävien tapaaminen on aina yhtä riemullista. Vierailimme Vilppulassa, jossa on aina niin sydämellinen vastaanotto. Kahden urheilijaperheen kohtaamisessa ei vaan voi näköjään välttyä pieneltä hien pintaan tuottavalta urheilusuoritukselta. Tällä kertaa hien pintaan sai pingis.

Pirkkalassa majotuimme oman talomme naapuriin useaksi yöksi. Kiitos Paukkuset! Vaikka etukäteen ajatellen tuntui hieman oudolta joutua katselemaan omaa kotia toisesta perspektiivistä, niin ne murheet hälvenivät onneksi sekunnissa, kun tapasimme naapurit pitkästä aikaa. On aina niin helppo majoittua tutun perheen luokse, kun tuntee itsensä tervetulleeksi.

Toiset Pirkkalanystävät olivat myös järjestäneet meille ihanan rantasaunaillan grillauksineen. En sitten voinut minäkään ihan mammantytöksi jäädä ja uskaltauduin kuin uskaltauduinkin talviturkin kastoon +17 asteisessa Pyhäjärvessä. Hrrrr, oli se kylmää. Kiitos perhe Piippo!

Ystävät ovat elämän suola. Niin se vain on. Meidät otettiin joka puolella vastaan niin kertakaikkisen ihanasti, että tämän reissun jälkeen ikävöimme ystäviämme varmasti hurjasti enemmän. Tai sitten se on niin, että pitkä välimatka ja eri maassa asuminen lähentävät ja lujentavat ystävyyssuhteita. Kaukana olemisella on tietysti nurjat puolensa, kuten se että ei voi olla läsnä ja lähellä näkemässä kummilasten kasvua. Etenkin pienet kummipoikani olivat kasvaneet taasen hurjasti.

Kiireisiin lomapäiviin mahtui kuitenkin myös ripaus rauhaa, nautintoa ja arkeakin. Joudimme kiertelemään kaupungilla, shoppailimme ja söimme tietysti tuttuja, maistuvia makuja.

Kingan viimeisenä iltana pistäydyimme dinnerillä The Grillissä. 

Ei voi kuin kiittää ja kumartaa kauniisti kaikille ystäville ja läheisille, jotka meitä majoittivat tai muuten vaan ottivat luokseen edes pieneksi hetkeksi! Talossamme Puolassa on tunnetusti "avoimet ovet" ja otamme vieraita luoksemme enemmän kuin mielellämme. Tervetuloa vastavierailulle!

lomafiiliksiä kotisuomesta vol.1

Suomenlomalla on nyt käyty ja hyvät ovat fiilikset, vaikkakaan ilmat eivät meitä ihan joka hetki suosineetkaan. Kuvista sitä tosin ei juurikaan huomaa, kun sateen sattuessa en viitsinyt kameraa kosteudelle altistaa ja olenkin kuvaillut enimmäkseen poutasäällä. Suomen kesä on arvaamaton ja tällä kerralla se taisi olla sitä erityisesti. Oli outoa, kun välillä paistoi ja ihan hetkessä tummanpuhuvat pilvet tupsahtivat sinisen taivaan tilalle ja saimme rankkasadekuuron niskaamme. 

Mutta alkuun palatakseni...reissu lähti siis liikkeelle kuuden tunnin ajolla Wroclawista Gdyniaan. Gdyniassa yövyimme mahtavassa Sea Towersissa, 16. kerroksessa, josta oli kertakaikkisen huikeat näkymät merelle. 

Aikaisin aamulla lastauduimme autoinemme laivaan ja matka kohti Suomea ja Vuosaarta saattoi alkaa. Finnlinesin laivat eivät tosiaankaan ole luksuslaivoja, vaan pikemminkin rahtilaivoja, mutta onneksemme saimme mukavan nokkahytin, josta oli myöskin mukavat näkymät merelle. Vesi on todellakin se elementti, jota olemme suuresti kaivanneet. Puola kun ei ole "tuhansien järvien maa", kuten Suomi. 

Pääsimme perille ja ensimmäiseksi vierailimme molemmissa mummuloissa. Mummulareissun jälkeen matka jatkui Tampereelle ja majapaikkaamme Lapinniemeen. Kylläpä kaupunki näyttäytyi kauniina ja hetken poissaolon jälkeen on ihmeellistä kuinka "eri silmin" sitä tuttuja paikkoja katselee. Tässä muutamia makupaloja kuvien muodossa.

En lainkaan tiennyt, että Laukontorin laidalle oli ilmestynyt uusi kahvila ja salaattibaari. Hmm, ja harmikseni minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, vaikka kuvasta toisin voisi luulla. ;)

Kesäillan auringonlasku Näsijärvelle on huikaisevan kaunis.

kohti Suomea

No, tänään lomareissumme vol.1 alkoi. Ensin matkaamme Suomeen ja koska lähdemme reissuun autolla, niin tiedossa on takapuolilihasten kestävyyttä koetteleva kuuden tunnin istunto. Aluksi matka vie kohti Puolan pohjoisrannikkoa, Gdyniaa, jossa yövymme. Aamulla jonotamme lautalle, jolla sitten matkaamme vuorokauden, jotta voimme herätä seuraavana aamuna Suomesta, Helsingistä. 

Kaikki tavarat sopivat hienosti matkaan ja olisi sopinut vielä enemmänkin. Vähän kyllä huolettaa, että jos Suomessa onkin kovin kylmää, niin näihin helteisiin tottuneina emme varmastikaan ole pakanneet riittävästi lämmintä mukaan. Onneksi Suomessakin on kauppoja, jos hätätilanne yllättää. ;)

Kuuden tunnin ja yhden viiden minuutin pissatauon jälkeen saavuimme illansuussa Gdyniaan. Meillä oli käynnissä kilpailu, että kuka näkee meren ensimmäiseksi. Vaikka kuinka tiirailimme, niin meri näkyi kunnolla vasta majapaikassamme. Yövymme hienossa huoneistossa, Sea Towerissa, jonka 16. kerroksesta todellakin näkyy meri.

Nyt on jo sen verran nälkä, että illallinen on paikallaan. Sitten ei muuta kuin nukkumaan ja huomenna kohti uusia seikkailuja.

lämmintä kuin saunassa

Tänään oli hyvä päivä. Se täytyy todeta näin ihan heti tähän alkuun. Parin narinapäivän jälkeen päätin karistaa kaiken negatiivisen karman päältäni, jotta saisin tilaa kaikelle hyvälle ja positiivisuudelle. Niinhän siinä kävikin. Päivä alkoi ihan toisenlaisella moodilla ja heti aamusta aurinkokin paistoi täysin kirkkaalta taivaalta.

Tapasimme tyttöjen kanssa kaupunkiin hiljattain muuttaneen uuden suomalaisäidin ja hänen suloisen tyttärensä ja vietimme todella mukavan päivän yhdessä. Oli jotenkin virkistävää kohdata uusi tuttavuus ja uskon, että tulemme jatkossakin viettämään aikaa yhdessä. On myös hienoa, kun saa tuntea olevansa edes hieman avuksi uudelle expatperheelle. Hyvässä muistissa on nimittäin vielä tuo oma expatelämän alku, kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja välillä vaikeaakin. Silloin tuntui mukavalta, kun sai apua muilta samassa tilanteessa olleilta. Moni asia helpottui, kun sai neuvoja ja vinkkejä, eikä ihan kaikkea tarvinnut käydä läpi sen kuuluisan yrityksen ja erehdyksen kautta. Ihan simppelit käytännön neuvot ovat kullanarvoisia varsinkin maassa, jossa kieli on jotain muuta kuin englanti tai joku muu tuttu kieli. Muistan, että varsinkin alussa puola-suomi-sanakirja oli aarteeni ja usein pelastajanikin. Kannan sitä muuten edelleen satunnaisesti mukanani yllättäviä tilanteita varten.

Tänään lopultakin alkoi loma virallisesti jo 3/4:lle perhettämme. Vanhimmainenkin pukeutui juhlallisesti aamulla mustavalkeaan, niin kuin täällä Puolassa on tapana tehdä aina ensimmäisenä ja viimeisenä koulupäivänä, sekä juhlatilaisuuksissa.  Hän kävi koululla virallisluontoisissa päättäjäisjuhlissa, sai hyvän todistuksen ja on nyt onnellinen, vapaa lomalainen. Tai ei ihan niin vapaa, kun muisti kertoa,  että mitä kaikkia koulutöitä hänen pitää kesälomansa aikanakin tehdä. Extended essey, tuo IB Diploma Programmeen kuuluvaa laaja tutkimustyö ei taida jättää lastani rauhaan kesälläkään. Oona aikoo siis aloittaa kesälomansa ja tutkimustyönsä lukemalla Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan englanniksi. Ei mitään ihan kevyttä kesälukemista, mutta taitaa hänellä muutama kevyempi enkunkielinen pokkarikin onneksi hyllyssä odottaa lukijaansa.

Esalla on vielä kaksi työpäivää ja sitten hänkin jää enemmän kuin ansaitulle kesälomalle. Vuosi on ollut työsarallakin monella tapaa raskas, mutta varmasti antoisa. Heti loman alussa suuntaamme auton nokan kohti Suomea. Esa ei olekaan käynyt siellä sitten viime syksyn. Me muut olemme tehneet pari kiireistä pikavisiittiä, mutta tätä reissua kaikki odottavat todella kovasti. Luulen, että yksi odotetuimmista asioista on sauna (ainakin, jos mieheltäni kysyy). Tänään täällä oli kyllä lämmintä lähes kuin saunassa. Mittari paukkui +34 (varjossa) ja auringossa oleillessa tuntui, että vain vihta puuttui. Tätä ajatellessani voin jo melkein tuntea nenässäni tuon ihanan tuoreen vihdan tuoksun. Lähetänkin nyt ihan tässä ja heti telepaattisesti viestin isälleni, että onhan vihdat tehtynä? Olemme pian tulossa!

lisää ärräpäitä

Taidan tosiaan jo olla loman tarpeessa. Tämä Puola tökkii nyt ja pahasti. En meinaa päästä tämän ärtymyksen yli sitten millään. Onneksi ensi tiistaina lähdemme Suomeen ja sitten vielä Italiaan. Saan välillä jotain muutakin elämääni, kun tätä puolaa ja puolalaisia.

Tämän päivän ärtymyksen aiheutti se, kuinka tytärtäni kohdeltiin kun hän meni varaamaan aikaa autokoulun kirjallisten suorittamista varten. Oonalla oli mukanaan puolalainen luokkatoverinsa, joka oli ystävällisesti lupautunut auttamaan asiassa. Oonan ajo-opettaja oli kehotanut ottamaan jonkun puolankielisen avuksi, kun epäili että kyseisessä paikassa ei kukaan puhu englantia. Oona on siis käynyt kaikki tarvittavat teoria- ja ajotunnit ja suorittanut onnistuneesti autokoulun sisäiset teoria- ja ajokokeet, jotka vaaditaan ennen kuin voi mennä tekemään varsinaisia kokeita, jotka läpäistyään saa ajokortin.

No, koko reissu oli alkanut jo lähtökohtaisesti huonosti, kun tiskillä oleva virkailija oli heti todella ikävään ja epäilevään sävyyn kysynyt ja kyseenalaistanut sen, että mitä Oona tekee Puolassa? Ihan kuin asia hänelle edes kuuluisi. Oli kysynyt myös, että kuinka kauan on ollut ja kuinka kauan hän tulee täällä asumaan ja olemaan. Tämä varmasti siksi, että puolan "sääntöjen" mukaan pitää olla puoli vuotta maassa ennen kuin voi autokouluun mennä. Meillähän tämä sääntö kyllä täyttyy ja kaikki tämä on nähtävissä oleskeluluvistamme. Virkailija oli seuraavaksi kyseenalaistanut sen, että onko Oona maassa lainkaan laillisesti? Mur!!!

Puolassa asuessamme saamme puolalaiset henkilötunnukset, joita peseliksi kutsutaan. Kaikki paperit ja tiedot olivat kunnossa, mutta sitten virkailija keksi alkaa epäilemään, että mistä hän tietää jos Oonalla onkin jonkun muun pesel. Millä sen nyt sitten voisi edes omakseen todistaa. Tytöllä oli passi ja oleskelulupa, mutta nekään eivät olleet tätä kiukustunutta virkailijaa vakuuttaneet. Kaiken lisäksi Oonan passi vanhentuu elokuun lopussa ja se olikin sitten seuraava ongelmakohta. Oona oli kyllä ystävällisesti selittänyt, että on juurikin ensi viikolla menossa Suomeen ja hakee silloin tietysti uutta passia. Sekään ei meinannut auttaa. Kaiken lisäksi Oona oli joutunut täyttämään vaikka kuinka monta kaavaketta, joka tosin ei ole mikään yllätys tässä lomakkeiden luvatussa maassa. Lopuksi virkailija oli vielä sanonut, että seuraavalla kerralla Oonan sinne mennessä hänen pitää esittää jonkunlainen todistus siitä, että hän on maassa laillisesti ja uusi passikin pitäisi olla silloin mukana. Muuten ei kuulemma kokeeseen ole asiaa. Eikös oleskelulupa ole juurikin todiste siitä, että maassa ollaan? Uutta passia ei silloin seuraavalla kerralla varmasti vielä ole, kun tämä nykyinenkin on voimassa kuitenkin elokuun loppuun saakka. Sattuneesta syystä passin saaminen kestää Suomessa nyt hieman pidempään, kun juuri tuli voimaan tämä uusi säännös siitä, että lapsi ei saa olla enään vanhempansa passilla. Tämä on kuulemma ruuhkauttanut ja viivästyttänyt uuden passin saamisen.

Virkailija oli toimittanut asiaa yli kahden tunnin ajan ja senkin jälkeen sanonut, että ei oikein ole varma, että voiko Oona osallistua kirjalliseen kokeeseen. Hän oli välillä kadonnut paikalta pitkiksi ajoiksi ja tytöt tietysti kiltisti odottivat. Oonan ystävä oli meinannut hiiltyä hänkin aivan kokonaan ja oli sanonut moneen kertaan, kuinka häntä nolottaa ja hävettää tuollainen jopa rasistiseksi luonnehdittava käytös. Oona oli myös todennut, että juuri tällaisillä hetkillä toivoisi olevansa suomessa.  Lopulta tytöt pääsivät lähtemään ja jonkinlainen aika kirjallisten suorittamiseenkin oli varattuna.

Onneksi Oonalle löytyi keväällä autokoulu, josta löytyi yksi ajo-opettaja, joka pystyi antamaan ajo-opetusta myös englanniksi. Ei ollut ihan helppo prosessi tämä autokoulun etsiminenkään. Autokoulu sujui Oonan osalta todella hyvin ja ajo-opettajalla oli varmasti suuri osuus asiaan. Hän on ollut rento ja mukava Oonalle ja samalla kuitenkin kertonut avoimesti sen, että miten kannattaa toimia ajokokeen aikana edesauttaakseen sitä, että ajokokeen vastaanottaja ajattelisi positiivisesti. Täällä kun ajokokeen läpäisyprosentti ensimmäisellä kerralla on todella alhainen, jotain alle 20% luokkaa. Tähän kuulemma suuresti vaikuttaa se, millaisella tuulella ajokokeen vastaanottaja sattuu ko. päivänä olemaan. Ulkomaalaisen kohdalla läpäisy on sitten jo enemmän kuin tuuria. Surullista mutta totta. Manikyristini muuten kertoi, että hän pääsi läpi vasta kahdeksannella kerralla ja jalkahoitaja samaisesta liikkeestä vasta kymmenennellä kerralla. He ovat kuitenkin puolalaisia. Asiaan vaikuttava tekijä on varmasti myös rahastaminen, kun jokaisen epäonnistumisen jälkeen joutuu ottamaan muutaman ylimääräisen ajotunnin ja tietysti maksamaan jokaisesta ajokokeesta lisää.

Autokoulun suorittaminen on täällä kyllä huomattavasti paljon edullisempaa kuin Suomessa. Hinnaksi tulee  n. 500 euroa. Jos joutuu niitä lisätunteja ottamaan, niin ne eivät onneksi ole kovinkaan kalliita. Hauska yksityiskohta on muuten se, että kaikkien autokoulujen autot ovat Renaut Clio-merkkisiä. Autokoulun auton tunnistaa tuosta katolla olevasta L-kyltistä. Viimeksi täällä asuessamme autot olivat muuten Fiat Pandoja.

Toivotaan, että Oonalla kaikki menee lopulta hyvin. Ja onhan se niin, että mikäli täällä Puolan hurjassa liikenteessä osaa ajaa, niin sitten osaa melkein missä vaan.

sitä sun tätä ja ärräpäitä

Lauantaille olimme saaneet kutsun Unnan puolalaisen korisjoukkueen päättäjäisiin. Niitä vietettiin nyyttäriperiaatteella erään pelaajan kotona. Hulppea talo uima-altaineen sijaitsi melko kaukana kaupungin ulkopuolella. Unna oli pyöritellyt ja paistanut matkaan mukaan kilon lihapullia ja niiden lisukkeeksi oli suomesta tuotuja ruisshipsejä ja dippiä. Angry Birds-namitkin saavuttivat suosion. 

Paikalle päästyämme Unna pulahti iloisena uimaan muiden tyttöjen kanssa ja me istahdimme muiden aikuisten seuraan auringolta suojaan katoksen alle. Yritimme siinä saada aikaiseksi jonkinlaista keskustelua muiden vanhempien kanssa, mutta kerta toisensa jälkeen yritykset karahtivat kiville. Kukaan vanhemmista, siis ei yhtään kukaan osannut, halunnut tai edes suostunut yrittämäänkään olla vuorovaikutuksessa kanssamme. Niin puolalaista, niin puolalaista että kiukuttaa. Ymmärsimme, että kukaan ei puhunut englantia ja ainoastaan yksi äiti puhui hieman saksaa. On niin helppo vetäytyä tuon kielimuurin taakse ja olla edes yrittämättä. Olimme täysin ilmaa muille aikuisille. Tämä on asia, joka yleisimmin kiukuttaa täällä puolassa. Suomalaiset ovat niin paljon huomioonottavaisempia. Yleinen kokemukseni on, että jos seurassa on vaikka vain yksi, joka ei puhu suomea, niin silloin kieli vaihdetaan automaattisesti englanniksi. Mutta ei täällä Puolassa. Ketään ei tuntunut lainkaan häiritsevän se, että olimme ikään kuin ulkopuolisia. Osaamme kuitenkin jonkun verran myös puolaa ja elekieli on yleisesti ymmärretty kieli myös, joten yhdessä olisimme varmasti saaneet jotain aikaan, jos vastapuolella olisi ollut hiukkaakaan halua. 

Tytöt saivat jokainen hienot valokuvista kootut taulut muistoksi tästä pelikaudesta. Unnan ideasta jokainen vielä kirjoitti nimensä taulun takapuolelle ja sitten oli tarjolla suran logolla koristeltu täytekakku. Ja ei kun takaisin uimaan. Unnalla tuntui olevan hauskaa ja hän jäi muiden tyttöjen tavoin sinne myös yökyläilemään. 

Siinä sitten tovin Esan kanssa istuskeltuamme, annettuamme periksi ja harmiteltuamme tilannetta päätimme yksinkertaisesti vain häipyä. Luultavasti lähtömme oli muillekin, kuten myös meille helpotus, vaikka paikalla olomme ei tuntunut ketään liikuttavankaan. 

Tuohon kiukkuiseen olotilaani vaikutti varmasti myös se, että olin juuri edellisenä päivänä tullut hampaita kiristellen takaisin Suomesta Puolaan. Siltikin olen vakaasti sitä mieltä, että vaikka yhteistä kieltä ei juurikaan olisi, niin siltikin voi vuorovaikutuksen saada toimimaan. Hyvä esimerkki tästä on kampaaani, joka ei puhu sanaakaan englantia ja silti saan asiani toimitettua ja keskustelemme omintakeisella puola-englanti-elekieli-sekoituksellamme vaikka mitä. Kyse on vaan tahdosta. 

Murinat sikseen ja muihin juttuihin. Laitan tähän pari kuvaa, jotka näyttävät pienen palan arjestamme. Tuon vihreän puiston läpi kävelen, kun käyn läheisessä vihannes- ja hedelmäkaupassa. Ihan jokainen kerta hämmennyn siitä, että miten edulliseksi tuo ostosreissu tulee. Tämä on yksi Puolan parhaita puolia, josko tuossa edellä tuli vähän nuristuakin.

Lopuksi vielä ruokapaljastus maanantailta: kukkakaaligratiinia ja valkosipuli-yrttiperunoita. Jälkkäriksi kirsikkapiirakkaa. Kotipihan kirsikkapuiden notkuessa marjoista, päätin ensi kertaa kokeilla kirsikkapiiraan tekoa. Hyväähän siitä tuli, kuinkas muuten?