tiistai 24. huhtikuuta 2012

kuvabongausta, osa I

Aamulla sain ilokseni tekstarin ystävältäni, joka ehdotti kuvabongausta. Olimme jo aikaisemmin puhuneet, että lähdemme jonain kauniina päivänä liikkeelle ottamaan valokuvia oikein urakalla. Tiedossa siis kuvabongausta. Nyt siis vaan kamerat kaulaan ja hyviä kuvauskohteita etsimään. 

Suuntasimme ensimmäiseksi Wroclawin japanilaiseen puutarhaan. Kohde oli sikälikin minulle mieluisa, että se on paikka jossa en ole vielä koskaan käynyt. Sisäänpääsymaksukin oli huimaava 3 zl, eli n. 70 senttiä.


Puutarhaan mennään kuuluisan kansanhallin, Hala Stulecian kautta, jossa jo tietysti piti kaivaa kamerat esiin. Hala Stulecia on on Max Bergin suunnittelema, vuonna 1913 valmistunut suuri rakennus, joka oli valmistuessaan maailman suurin teräsbetonirakenne. Hallissa järjestetään urheilutapahtumia, näyttelyitä, konsertteja yms. Itse olen ollut siellä vuonna 2008 katsomassa musikaalia Viulnsoittaja katolla. Halli on kuulemma myös yksi harvoista säilyneistä rakennuksista, joissa Hitler on pitänyt puheitaan. Vuonna 2006 rakennus valittiin Unescon maailmanperintölistalle.

Hallin läheisyydessä on melko vastikään valmistunut suuri suihkulähdealue, jossa on kuuluisa multimedia suihkulähdeshowstaan. Kirjoitinkin aiheesta jo jossain viime lokakuun postauksessani.



Suihkulähdealuetta reunustaa valtava kuja, joka on varsinkin kesällä mielettömän näköinen, kun vihreät köynnökset ovat kauttaaltaan vallanneet koko kujanteen. Paikka on myös suosittu hääparien kuvauspaikka.


Nyt päästään asiaan ja japanilaisen puutarhan tunnelmaan...antaa kuvien puhua puolestaan...










Jatkoimme kuvauspäiväämme vielä kaupungin keskustassa, mutta siitä enemmän toisessa postauksessa.

Ystäväni nappasi vielä ilmaisen liikenevän energian mukaan matkaansa :).



1 kommentti:

  1. Voih mitä kuvia, ja kyllä kevät siellä on jo edennyt! Mikä ero! Ihanaa!

    VastaaPoista